Uupumus

20161023_130247

Uupumuksesta on puhuttu viimeaikoina paljon. Työtahti kuluttaa ja työelämä vaatii. Suorittaminen on lähestulkoon kansantauti ja palautumisen merkitys on päässyt kaikessa kiireessä unohtumaan.

Vähemmän on puhuttu mahdollisista fysiologista syistä uupumuksen taustalla. Helposti pistetään kaikki stressin, työelämän haasteiden, yksityiselämän vastoinkäymisten ja masennuksen piikkiin. Mielialahäiriöt on lääkärikunnassa oikea trendijuttu – tai sitten vain helpoin keino saada potilas toimistosta ulos laputettuna.

Tuo katala uupumus tavoitti minutkin

Oma uupumus tuli viimeiseen pisteeseensä toissa vuoden lopulla. Elämässä oli ollut pitkä, epänormaalin rankka jakso ja henkilökohtaisessa elämässä oli tapahtunut suuria menetyksiä, joista suurimapana tietenkin kaikki voimavarani ja huomioni vaatinut lapsen vakava sairaus, siihen liittyvät kaksi kantasolusiirtoa, neljän sairaalan, neljän kaupungin ja kahden maan välillä kulkeminen tämän tiimoilta. Lapseni menehtyi lopulta vieraassa maassa sairaalassa, jossa olimme saamassa hoitoa jota Suomesta ei voinut saada.

Tämän jälkeen korttitalosta kaatui alunperinkin heikoilla kantimilla roikkunut parisuhde ja sen seurauksena alihintaan myyty katastrofien talokauppa, joka vei pitkän myyntiajan vuoksi elämästäni loputkin säästöt ja voimavarat. Ai niin, hoidinhan siinä välissä yhden raskauden ja synnytyksenkin. Ja koko ajan, kaiken tämän jälkeen yritin koko ajan sinnitellä. Tehdä parhaani kotona ja töissä. Lasten vuoksi. Itseni ja tulevaisuutemme vuoksi. Näin edessäni tulevaisuuden ja sinne asti piti jaksaa. Tiesin jaksavani, en lannistu helposti.

Mutta voimavarat hiipuivat kohti loppuaan, koska mahdollisuutta uuden virran lataamisen ei ollut mistään ammentaa. Viimeisetkin pisarat siitä rutistui ulos hankalassa työtilanteessa ja jatkuvassa YT-rumbassa olemisen seurauksena, jonka aikana ei ollut enää myöskään antaa itsestään parastaan, mikä osaltaan aiheutti lisää haastavia kokemuksia työelämässä.

Raudanpuuteanemia?

VAI SITTENKIN? Lamasiko minut lopulta kuitenkin raudanpuuteanemia, joka vei kehosta viimeisetkin mahdollisuudet pitää elinvoimaa yllä? Raudanpuuteanemia vakavimmillaan vie  hiukset ja ajattelukyvyn päästä sekä salpaa sydämen ja hengityksen.

Kun vuoden takainen muutaman kuukauden lääkärin kirjoittama pakkolepo palautti hetkellisesti hieman lisää virtaa, sain voimaa vakuuttaa työterveyslääkärin siitä, että kyse ei ole pelkästään raskaan elämäntilanteen seurauksena syntyneestä mielialahäiriöstä vaan kaiken taustalla on jotain fyysistä. Minä tunsin sen. Tunnen itseni! Olin oikeassa, mikä ilmeni kaikessa karuudessaan, kun sain pitkään jankattuani taisteltua itselleni tutkimuksia ja ferritiiniarvojen mittauksen.

Rautavarastoni olivat käytännössä aivan lopussa. BINGO!

”Sinä olet kokenut ihmeparantumisen!” sanoi lääkäri nähtyään minut pari kuukautta rautaa purkista tankattuani.

Ja kyllä, olin palaamassa jälleen omaksi itsekseni, ihmiseksi, jolla ajatus kulkee, joka on tehokas ja saa asioita aikaan, joka ei lannistu pienistä eikä ihan suuristakaan vastoinkäymisistä ja joka rakastaa liikkumista.

Sama tyyppi tuli arvotetuksi olettamusten perusteella ja muuttui sen vuoksi näkymättömäksi ja äänioikeudettomaksi. PERKELE! Tälläinen ei ole oikein.

Ja ihan vain sivuhuomautuksena; pitkäaikainen stressi kuluttaa rauta-varastoja. Voisiko se mitenkään juolahtaa lääkärin mieleen, jos potilas lyö stressinaiheensa pöytään? Ennen kuin lähdetään lyömään paperiin pitkää leimaa.

Onko meillä varaa turhaan syrjäytyneisiin?

Kuinka paljon ihmisiä työelämästä syrjäytyy tälläisten syiden vuoksi? Kun ei saa hoitoa siihen, mikä aiheuttaa väsymystä ja kun tulee kohdelluksi huonona työtoverina, kumppanina tai työntekijänä? Ja ennenkaikkea kun lääkitään tumpeloksi väärän diagnoosin johdosta ja samalla oikea hoito jää saamatta!

Uupunut ihminen, jonka ajatus takkuilee, joka ei jaksa panostaa kuntonsa kohottamiseen ja joka on kenties vielä itkuherkkäkin, leimataan ihan liian kevyesti masentuneeksi tai hankalaksi, laiskaksi ja kyvyttömäksi – ja kohdellaan sen mukaisesti.

Luvataanko, joohan, katsoa sitä huonossa hapessa olevaa työkaveria tai läheistä seuraavan kerran hieman tarkemmin ja mahdollisuuksien mukaan tukea häntä selvittämään, mitä kaikkea muuta hoidettavissa olevaa uupumuksen taustalla voisi mahdollisesti piillä?

Ei meillä oikein ole varaa siihen, että ihmiset syrjäytyvät työelämästä ihan turhaan.

Mainokset

Opiskelua aikuisiällä

Innostuin testaamaan resurssejani mahdollisten opintojen suhteen muutamia vuosia sitten avoimen ammattikorkeakoulun kesäkurssilla. Jostain silmiini iski mainos Lifestyle blogi -kurssista (6op) muotoiluinstituutissa ja riemukseni pääsin sisään.

Olin aloittanut hieman aikaisemmin uudessa työtehtävässä, johon kuului sosiaalista mediaa ja sisällöntuottamista. Kurssilta ajattelin hakea ennen kaikkea vinkkejä kiinnostavien blogisisältöjen rakentamiseen ja sitä kurssi tarjosikin.

Kokemuksesta innostuneena kävin heti perään digitaalisen valokuvauksen perusteet samassa opinahjossa ja vähän myöhemmin ilmoittauduin visuaalisen viestinnän 30 opintopisteen kokonaisuuteen.

Opiskelu työn ohessa

Visuaalisen viestinnän opintokokonaisuus osoittautui todella innostavaksi ja se myös antoi minulle uusia työvälineitä työtehtäviini. Opiskelu työn ohella on luonnollisestikin haastavaa, mutta motivaation ollessa kohdillaan, siitä kyllä selviää. Sain suoritettua kokonaisuuden kahden lukukauden aikana ja opinnot tapahtuivat iltaisin ja viikonloppuisin. Enemmänkin opintopisteitä olisi ollut mahdollista saada kasaan, mutta aloittelijana halusin ottaa varman päälle, enkä ahnehtinut kursseja liikaa – toisaalta jouduin keväällä sairauslomalle, joten paukutkin loppuivat kesken ennen kuin tankkasin hieman lisää rautaa elimistööni.

Tulevaisuuden opiskelua

Kesällä opiskelin verkkokurssina muotoilun perusteet ja kokemus verkkokurssista oli todella positiivinen. Toivonkin, että kiinnostavia vaihtoehtoja tulevaisuudessa tulee tarjolle enemmänkin, sillä verkossa omaan tahtiin opiskeleminen sopii työssäkäyvälle mielestäni huomattavasti paremmin kuin läsnäoloa vaativa opiskelu. Harmikseni muotoiluinstituutissa ei löydy mahdollisuutta monimuotoiseen ja etänä tapahtuvaan opiskeluun – ainakaan vielä.

Uskon, että tulevaisuudessa ihmiset opiskelevat erilaisia pienempiä opintokokonaisuuksia sujuvasti verkossa työn ohessa tai jopa työajalla, osana työssä kehittymistään. Toivottavasti aikuiskoulutusmahdollisuudet kasvavat tähän suuntaan, eivätkä katoa kokonaan, vaikka siltä tällä hetkellä saattaisi vaikuttaakin.

Opiskelusta innostuneena ja ymmärrettyäni, että voisin saada kasaan polkuopintojen vaatimat 60 opintopistettä, ilmoittauduin vielä tälle syksyä markkinointiviestintä ja brändäys -kurssille, sekä studiovalokuvauskursseille. Kävin myös tulevaisuuksien ennakointi -kurssin.

Kuvaharjoituksia Digitaalisen valokuvauksen kurssilla

Brändäys ja leikkuri

Markkinointiviestintä ja brändäys ovat aineina kiinnostavia ja linkittyvät mukavasti aikaisempiin opintoihin ja nykyiseen työhön. Olen aika innoissani, vaikka kurssi paljastuikin englanninkieliseksi ja nykyisistä opiskelumetodeista, joissa opiskelijat opettavat toinen toisiaan, olenkin jokseenkin painokelvotonta mieltä. Tässä leikkuri iskee väärään kohtaan, sillä arvokkainta tietoa olisi saada oppia suoraan guruilta, luentoina ja haastavina tehtävinä, joita opettajan kanssa voisi ruotia antaumuksella läpi.

En voi olla miettimättä, miten ammattikorkeakoulut aikovat brändätä itse itsensä tulevaisuuksia ennakoiden, vai aikovatko? Kuka tarjoaa innovatiivisimmat opiskelumetodit ja luennot, mahdollisuudet opiskella verkossa, etänä ja monimuotoisesti, työn ohella ja työssä käyden? Mulle saa mieluusti vinkata, jos on tiedossa opinahjo, jossa voi joustavasti ja etänä opiskella palvelumuotoilua ja tulevaisuuksien ennakointia!

Markkinointiviestinnän kurssin tehtävistä sananen

Arvaatko jo, mikä on toinen kurssitehtävistä? Bingo! Mun pitää rändätä itteni.

Suurin haaste tehtävässä aiheutuu siitä, että minä en ole kolmannen vuosikurssin graafisen suunnittelun opiskelija, kuten suurin osa kurssitovereista, eikä minulla ole (vielä) osaamista piirto-ohjelmien tai vektorigrafiikan tekemiseen, joista saattaisi olla apua odotetun modernin graafisen ilmeen tekemiseksi.

Mutta siitä lannistumatta melkein aloin innoissani jo rakentaa omaa brändiäni, sillä markkinointi ja markkinointiviestintä – sekä tuo brändäys – on minulle entuudestaan tuttua juttua, toisin kuin kurssitovereilleni. Annettu tehtävä on mieluisa, kuten on muuten melkoisen jännittävän ryhmätehtävänkin aihe. Siihen palaan myöhemmin.

Johda pelolla ja tapa sisäinen motivaatio

Miten sisäisen motivaation pystyy tuhoamaan ja miten sen voisi säilyttää haastavissakin olosuhteissa? En ole vielä löytänyt valaistumista asian suhteen, vaikka paljon tätä miettinyt olenkin.

Ymmärsin sisäisen motivaation merkityksen saatuani mahdollisuuden kehittää omaa työtäni ja huomattuani, miten motivoivaa ja innostavaa se oli. Kirjoittelinkin joskus aiheesta sisäinen motivaatio ja myös innostuksen ja motivaation tuhoamista olen aikaisemminkin käsitellyt blogissani.

Jotenkin naivisti kuvittelin, että sisäinen motivaatio on motivaation korkein aste ja kun sen saavuttaa, ei ole paluuta enää ”alemmille asteille”. Vaan kuinkas kävikään? Tipahdin sisäistetyn motivaation ohjaamaksi ja kärsin asiasta.

Miten sisäinen motivaatio muuttuu sisäistetyksi motivaatioksi?

Niin voi käydä esimerkiksi, kun joku ulkopuolinen taho alkaa kehittämään sun työtä ja tekee päätökset siitä ilman, että tulet kuulluksi tai saat olla osallinen muutoksiin. Kun joku muu määrittelee tavoitteet, rajat, työkalut ja pelisäännöt – vaikka aikaisempi toimi ihan hyvin.

Muutoksiin toki pystyy sopeutumaan ja omaksumaan ne ehkä jopa hyvät ja sulle sopivat arvot ja tavoitteet, mutta jos et ole saanut olla osallinen arvojen ja tavoitteiden määrittelyssä, ne eivät ole omia. Tähän jos lisätään se, ettei sinulle ole avattu muutoksen syitä tai et voi hyväksyä niitä, etkä uskalla kyseenalaistaa tätä työn menettämisen pelosta, silloin motivaation lähde siirtyy sisäisestä sisäistettyyn tai jopa ulkoiseen.

Pelolla johtaminen on perseestä

Kuuntelin taannoin lenkillä Loukomiehen Koulu -podcastia, jossa haastateltiin Tuomo Meretniemeä. Hän kiteyttikin hyvin ajatukseni johtamistapojen ja työntekijän motivoitumisen välisestä suhteesta.

Tuomo on ollut yksi ”Pelolla johtaminen on perseestä” -johtamisopuksen kirjoittajista. Kirja on täynnä surkeita tarinoita suomalaisesta johtamiskulttuurista. Siitä, mistä ei välttämättä uskalleta ääneen puhua, mutta mikä pitäisi ehdottomasti nostaa tapetille, koska tällä on vaikutusta niin kansantalouteen kuin yritysten iskukykyyn.

Yritysten resilienssi ei synny pelosta.

”Ihminen on parhaimmillaan, kun on innostunut.
Pelko on sen pahin uhka.”

Tuomo Meretniemi

Pelolla johtaminen on kamalinta, mitä työntekijän motivaatiolle voi tehdä. Miten pelolla johtaminen näyttäytyy? Tässä muutamia ajatuksia Kirkko ja kaupunki -verkkojulkaisun artikkelissa Tuomo Meretniemeltä .

Minun mielestäni se on esimerkiksi uhkakuvien ja epätietoisuuden synnyttämistä sekä huonoa, ristiriitaista tai jopa valheellista viestintää. Sitä, kun sanotaan toista, mutta kaikki toiminta viittaa johonkin muuhun. Tästä syntyy epävarmuus, uhkakuvia ja sitä kautta tarve yrittää pysytellä edes jotenkin ”hukkuvassa laivassa” tai paeta sieltä.

Merellä kapteenin vastuu on jakamaton

Podcastissa Tuomo kertoo, että kriisitilanteessa, vain hyvin lyhytaikaisesti, pelkoon liittyvä johtaminen voi toimia. Pitkällä aikavälillä se ei toimi. On siis tilanteita, jolloin pelko auttaa toimimaan, mutta silloin on kyse akuutista kriisistä. Laivan kapteeni voi haverin sattuessa käskeä miehistöä toimimaan käskystä tai ”muuten me kaikki hukumme”.

Yleensä pelolla johtaminen liittyy tilanteisiin, joissa yrityksissä on meneillään muutos. YT-rumbasta toiseen kiitävä yritys ei kuitenkaan ole hukkuva laiva, jossa ihmisiä saadaan motivoitua pelon kautta. Seurauksena on vain väsyneitä, ulkoisen motivaation varassa toimivia työntekijöitä, jotka eivät ole lojaaleja yritystä kohtaan.

Kriisitilanteissa tarvitaan johtajaa, joka seisoo joukkojensa edessä. Kuten Tuomo sanoo: ”On oltava kaikille selvää, että johtaja tietää, mitä tehdään ja että johtaja ei tee paniikkiratkaisuja.”

Jaettu johtaminen ja motivaatio

Tällä hetkellä puhutaan paljon ns. jaetusta johtamisesta. Vastuun ja päätösvallan jakaminen suorittavaan portaaseen mahdollistaa sisäisen motivaation syntymisen. Itsensä johtaminen tai vastuunottaminen ei kuitenkaan välttämättä kaikilta luonnistu ihan käden käänteessä, mikäli siirrytään autoritäärisestä johtamisesta yhtäkkiä toisenlaiseen tapaan toimia.

Jotta ihmisten sisäinen motivaatio saa kipinää, pitää oman aseman ja yhteisen tavoitteen olla selkeä ja haluttava. Ulkoisesta motivaatiosta päästään helposti sisäistetyn motivaation kautta samaistettuun/integroituun motivaatioon ja lopulta sisäiseen motivoitumiseen. Tätä edesauttaa älykäs johtaminen ja henkisenä johtajana toimiva esimies, joka antaa vastuuta sopivassa määrin ja sopivaan tahtiin. Muussa tapauksessa saattaa käydä niin, että pelko ottaa taas vallan ja motivaatio jää ulkoisen tasolle.

Rändää ittes!

211

Sana ”henkilöbrändi” jakaa ihmiset kahteen kastiin. On niitä, jotka saavat välittömästi näppylöitä ja hyperventilaatiokohtauksen sanan kuultuaan ja on niitä, jotka silmät kiiluen julistavat henkilöbrändäyksen ilosanomaa.

Henkilökohtaisesti ymmärrän termin takana piilevän synteesin syvemmin ja laajemmin, kuin miltä se tällä hetkellä näyttäytyy digitaalisissa kanavissa.

Henkilökohtaisesti tuskastuin termiin siinä vaiheessa, kun joka toinen konsultti ja wanna-be alkoi pistää henkilöbrändäystä lihoiksi. Tuotteistus johtaa harhaan.

Harmittaa, että tämäkin juttu kalutaan nyt kuolleeksi!

Mitä henkilöbrändillä tarkoitetaan

Henkilöbrändi on mielikuva, jonka jätät jälkeesi niin henkilökohtaisissa kuin digitaalisissakin kohtaamisissa. Se, mistä sinut tunnistetaan.

Henkilöbrändi rakentuu niistä visuaalisista, emotionaalisista ja sanallisista ulottuvuuksista, joita kohtaamisissa sinusta on luettavissa. Se erottaa sinut muista ja kertoo asenteesta, taidoista, tavoista ja ammatillisesta osaamisestasi. Se syntyy sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa silloin kun jaat tietoa, tuot esille osaamistasi ja olet aktiivinen keskusteluun osallistuja ammatillisissa piireissäsi.

Henkilöbrändi syntyy, vaikka et tekisi asian eteen itse mitään. Kevyimmillään se on toki sitäkin, miltä näytät ja minkälainen ihminen esität olevasi, mutta kun puhutaan henkilöbrändista, silloin puhutaan ammatillisesta osaamisesta.

Henkilöbrändi syntyy muuallakin kuin somessa, silloin sen kehä on vain pienempi ja pienemmän ihmisjoukon tunnistama.

Aitous

Mielestäni henkilöbrändin täytyy olla aito. Se rakentuu ajan kanssa ja todellisen osaamisen pohjalle sellaisen toiminnan seurauksena, mitä teet omalla alallasi ja alasi asiantuntijayhteisöissä.

Metsään mennään siinä vaiheessa kun aletaan rakentamaan ”henkilöbrändiä”. Silloin, kun lopetetaan aito ja inhimillinen vuorovaikutus ja aletaan tietoisesti tuottamaan sisältöä henkilöbrändiä ajatellen, verkostoitumaan ”niiden kanssa joiden verkostossa täytyy olla” ja ottamaan osaa vain niihin keskusteluihin, ”joissa täytyy olla mukana”.

Twitter tai LinkedIn fiidin voi toki rakentaa tietoisesti ja kyllä, sen perusteella sinusta toki saa sellaisen mielikuvan kuin mitä siellä jakamasi jutut sinusta kertovat, mihin otat osaa ja miten kommunikoit. Henkilöbrändi on kuitenkin muutakin kuin pelkkä pinnallinen mielikuva sinusta.

Olen nähnyt tapauksia, joissa on sangen onnistuneesti ”henkilöbrändätty” verkossa jaettujen tai itse havaittujen oppien mukaisesti ja saatu nopeasti nimi ja kasvot tutuksi. Kuplat kuitenkin puhkeavat aika nopeasti, ja jos todellista osaamista, ammattitaitoa ja asiantuntijuutta ei ole, mahdolliset työtilaisuudet ja yhteistyökuviot kariutuvat nopeasti. Miten käy silloin sille rakennetulle henkilöbrändille?

Todellinen asiantuntijuus ei ole sitä, että toistelet muiden lanseeraamia viisauksia. Asiantuntijuus on sitä, että pystyt soveltamaan kaikkea oppimaasi tietoa ja luomaan uutta.

Luotettavuus

Vuorovaikutus ja avoimuus rakentaa luottamusta. Se on vahva osa henkilöbrändiä, jolla voi olla vaikutusta nykyisessä tai tulevissa työtehtävissä. Ajan myötä verkosto näkee, mihin ja keneen voi luottaa. Siksi henkilöbrändikuplan rakentaminen todennäköisesti on ihan turhaa. Siihen käytetyn ajan sijaan kannattaisi kehittää aidosti omaa osaamistaan ja vuorovaikutustaitojaan sekä auttaa muita. Luotettavuus ja luottamus on tärkeä osa henkilöbrändiä.

Miksi kannattaa jättää jälkiä verkkoon

Olen törmännyt useammin kuin yhden kerran ihmiseen, joka ”ei halua yhdistää henkilökohtaista persoonaansa työminään” eikä halua verkostoitua työroolissa. Eli tästä syystä ei halua ”somettaa” kertoen mitä ja missä työssä vaikuttaa.

Tähän heitän vastapallona ajatuksen siitä, että kukaan meistä ei ole nykyinen työ. Todennäköisesti kukaan meistä ei tule olemaan nykyisessä työssä tulevaisuudessa.

Me olemme verkosto ihmisiä, joilla on ammatillista osaamista ja taitoja, historia, ominaisuuksia ja yhteyksiä, joiden avulla voimme toinen toistamme auttaa eteenpäin. Se, että myös ammatillinen osaaminen kulkee mukana digitaalisissa verkostoissa ja somekanavissa kutoo verkostoa, joka mahdollisesti nappaa sut kiinni sinä päivänä, kun tipahdat nykyisestä positiostasi.

Henkilöbrändi ei rakennu itsekkäisiin päämääriin tähtäävän strategian kautta, vaan se syntyy paitsi vuorovaikutuksesta, myös siitä, kun pyyteettömästi autamme toisia.

207

Osaamisen lähteellä

20170702_21

Muistatko, milloin olet ollut viimeksi työssä flow-tilassa? Minä muistan ja kaipaan sitä fiilistä jo kovasti takaisin. Muutosvaiheessa flow-kokemukselle ei jää tilaa, ellei sitten muutos itsessään ole mieluisa asia ja muutoksen kohde aktiivisena osapuolena muutosta rakentamassa.

Flow ja työn imu

Flow-tilassa ajantaju katoaa, eikä stressi tai väsymys juuri paina kroppaa. Työssä on imua ja se tuntuu palkitsevalta. Silloin voi tehdä hommia ilman taukoja ja jopa yötä myöden. Pidemmän päälle näin vahva intensiteetti ei toki ole hyväksi ja tästäkin minulla on kokemusta. Pahimmillaan sen seurauksena voi olla jopa uupumus ja loppuun palaminen, mikäli intohimoisen työsession vastapainoksi ei hyvissä ajoin ja säännöllisesti lepää. Luovilla aloilla tähän liittyy iso riski.

Mihály Csíkszentmihályi on tutkinut flowta ja todennut tutkimuksissaan, että ihminen on onnellisimmillaan flow-kokemuksen tilassa ja että siihen liittyy aina oppimisen iloa. Jotta flow-tila mahdollistuu, siihen tarvitaan Csíkszentmihályin mukaan seuraavat elementit:

  1. Tehtävällä on selkeä päämäärä ja sitä pystyy itse kontrolloimaan
  2. Tehtävän etenemisestä ja siinä onnistumisesta saa välitöntä palautetta
  3. Tehtävää suorittaessa kyvyt ja tehtävän vaatimus ovat tasapainossa
  4. Tehtävään täytyy voida keskittyä ilman häiriötekijöitä
  5. Tehtävän täytyy olla merkityksellinen eli se on jo itsessään palkitsevaa

Parhaimmillaan flow työssä on todella hedelmällistä. Silloin ihminen saa paljon aikaiseksi ja kokee tekevänsä jotain merkityksellistä, kuten aina silloin, kun on tekemisissä intohimonsa kanssa. Intohimo ilmenee kiinnostuksen ja osaamisen leikkauspisteessä.

20170702_14

En oikeastaan tiedä palkitsevampaa asiaa kuin se, että saan käyttää osaamistani hyväksi työssäni. Ehkä vielä himpun verran palkitsevampaa on työn imu, eli hetki jossa mukana on sopivasti haastetta osaamisen lisäksi. Jotta voin kokea työssä vielä flow-tilan, yritän hakeutua sitä tukeviin olosuhteisiin.

Mutta onko aina pakko olla työstä innostunut?

On melko naiivi väite, että kenenkään ei pitäisi tehdä työkseen muuta kuin sitä, missä osaaminen ja kiinnostus kohtaavat. Kyllä ihmiset joutuvat tekemään työkseen myös rutiininomaisia tehtäviä ja työtehtävän täydellinen osaaminen ei välttämättä yksikseen tuo tyydytystä. Tilanne on minusta ihan ok, mikäli se ei nakerra hyvinvointia. Ja jos nakertaa, niin asialle tehtävissä on toki muutakin kuin lopputilin ottaminen.

Osaamisen sanoittaminen ja kehittäminen

Kevään muutostilanteissa mietin paljon, mitä haluaisin työkseni tehdä, miten voisin innostua työstä uudelleen ja ennen kaikkea osaanko lainkaan sanoittaa osaamistani.

Tunnistanko itse kaikkea sitä tietotaitoa, jota minulle on kertynyt ja miten sitä voisin hyödyntää saati todentaa? En ole niitä ihmisiä, jotka kykenevät väittämään olevansa aihealueen x asiantuntija, mikäli ymmärrys ja kokemus asiasta on vielä pintapuolista. Tästä syystä tehtävien uusjaossa ohitseni monesti ajaa se, jolla on vankempi pokka.

Oman osaamisen sanoittamisessa en vielä päässyt kovin pitkälle. Työstän asiaa ja sain vastikään loistavan vinkin tähän liittyen, siihen palaan myöhemmin! Mutta osaamisen kehittämistä lähdin pohtimaan tosissani ja nyt tiedän, mitkä on ne ensimmäiset stepit sillä saralla. Kynät on jo teroitettu ja penaali valmiina!

Generalisti on tulevaisuuden specialisti

Tänä päivänä ei enää kannusteta hankkimaan syväosaamista, todellista asiantuntijuutta. Erikoistuminen yhteen asiaan ei välttämättä tulevaisuudessa riitä työllistymiseen, mikäli muuta osaamista ei löydy. Muuttuvassa työelämässä osaamista enemmän arvostetaan asennetta ja kykyä oppia asioita. Tärkeää on myös kyky poisoppimiseen. Tulevaisuuden työtehtävissä ei välttämättä tämän päivän osaamisella ole mitään virkaa ja fakkiutuminen aikaisempaan tietotaitoon voi siis olla jopa haitallista.

Toisaalta vielä tällä hetkellä kuitenkin näyttäisi myös siltä, että tutkintoa ja erityisesti korkeakoulututkintoa vaaditaan ja arvostetaan enemmän kuin todellista osaamista tai halua oppia uutta.

Oletko sinä vielä miettinyt, miten voisit pärjätä tulevaisuuden työelämässä ja kokea siinä jopa flow-tilaa?

 

Teksti on julkaistu myös toisessa blogissani.

Kohti kutsumusta

stuttgart

Kesäloman alussa hyppäsin lennosta opiskelumoodiin.

Nappasin 5 opintopistettä muotsikasta Digikuvauskurssilta ja kävin mm. fasilitointiin liittyvässä workshopissa (mikä oli järisyttävän innostavaa ja on aika oleellinen osa innostamista — innostajaksi tavalla tai toisella haluan kasvaa). Viime kesänä tuli myös opintopisteitä Lifestyle -blogikurssilla. Pistää nyt vähän mietityttämään. Pitäisikö ottaa ja opiskella polkuopintoja muotsikasta, mikäli en hakemaani kouluun pääsekään?

Jos minulla olisi ollut aikanaan fiksu opinto-ohjaaja ja itsellä enemmän rohkeutta, olisin varmaan lukion jälkeen hakenut opiskelemaan jotain visuaalista… Vaihtoehdoista ei silloin siellä tynnyrissäni ollut tietoa, eikä opinto-ohjaaja pitänyt ajatustani pakkaus- ja julistesuunnittelusta järkevänä. Se ei kuulemma ollut ammatti tai ainakaan sellainen, joka työllistäisi. Kai nyt 90-luvullakin tällainen ammatti oli? Pyrin nuorena aikuisena, toisen lapsen saatuani, opiskelemaan graafista suunnittelua Rovaniemelle, mutta pääsin vain varasijalle ja ajattelin että pitäkää tunkkinne, en kelpaa.

Olen vastustanut ajatusta luovasta duunista noista päivistä lähtien ja ajatus Oikeista Töistä on iskostunut syvälle selkäytimeeni asti. Luova duuni on niille Oikeasti Lahjakkaille.

Viimeiset neljä vuotta olen saanut maistaa luovan työn reunaa ja olen huomannut, että se on niin minua kuin olla voi, vaikka pahasti on tarvittavia taitoja uupunutkin. Niitä taitoja olen hankkinut workshopeissa, lyhytkoulutuksissa ja itseopiskellen ja olen ollut enemmän kuin innostunut. Olen ymmärtänyt mistä sisäinen motivaatio ja työn imu kumpuaa ja mikä merkitys sillä on työhyvinvoinnille.

Osittain siksi varmasti minua työhön liittyvät muutokset korpeavatkin. Olin suunnitellut ja olisin halunnut kehittyä juuri noissa taidoissa lisää. Toisaalta tämä on hyvä hetki miettiä ihan aikuisten oikeasti mitä haluan isona tehdä ja ylipäätään ammattitaidon kehittämistä ja laajentamista. Urakiito ei ole minua varten, mutta osaamisen ja näkemyksen laajentaminen kiitos kyllä!

Sain siis lopulta näiden YT-neuvotteluiden lopputulemasta potkua jo pidempään mielessä pyörineisiin ajatusten tynkiin. Ei huono ollenkaan!

Introvertti ei tylsisty koskaan

092

Olen pistänyt merkille, että työelämässä alkaa hiljalleen nousta esille introversion arvostus ja ihan syystä. Esimerkiksi Linus Jonkman kirjassaan ”Introvertit, työpaikan hiljainen vallankumous” listaa introverttien ominaisuuksiin mm:

  • Huomaa yksityiskohdat ja arvostaa laatua
  • Pystyy luomaan aivan uudenlaisia ratkaisuja
  • Haluaa analysoida ja pohtia asioita
  • Pyrkii pitämään tunteet ja logiikan erillään
  • Pystyy keskittymään tehtävään pitkäksi aikaa ilman taukoja
  • Aivot toimivat hyvin univajeesta huolimatta
  • Visualisointi ja kyky ajatella kuvallisesti
  • Taitava kuuntelija; panee merkille paitsi mitä sanotaan, myös sen, mitä oikeasti tarkoitetaan
  • Itsenäisyys ja riippumattomuus

Eivätkö nämä olekin piirteitä, joita tarvitaan, jotta yrityksissä päästään eteenpäin tässä digitalisaation mukanaan tuomassa murrosvaiheessa?  Steve Jobs, Bill Gates ja Mark Zuckerberg ovat esimerkkejä introverteista ja innovatiivisista toisin tekijöistä, jotka ovat luoneet tyhjästä uutta menestystä.

Työpaikkahakemukset huutavat kuitenkin vielä ulospäin suuntautuneiden, sanavalmiiden ja sosiaalisesti lahjakkaiden rohkelikkojen perään. Ekstrovertti yhteiskuntamme pitää introversiota epämiellyttävänä ja epätoivottuna luonteenpiirteenä ja tämä aiheuttaa turhaa kitkaa työyhteisöissä.

Yllättävää kyllä, näin ei ole ollut kuin muutaman vuosikymmenen ajan. Yleisesti maailmalla on arvostettu introversiota ekstroversiota enemmän ja vasta 1960 luvun jälkeen ekstroverttiydestä on tullut hallitseva ja hyväksytty luonteenpiirre. Yhteiskunta ja menestyvä yritys tarvitsevat molempia ja siksi onkin hyvä, että nyt on selkeästi alettu raivaamaan uudestaan tilaa myös introversion hyväksyttävyydelle.

Introvertti ei ole ujo tai sosiaalisesti lahjaton

Introvertti rakastaa kommunikaatiota siinä missä ekstroverttikin, mutta hän haluaa mieluiten syventyä keskusteluun ja käydä sitä yhden ihmisen kanssa kerrallaan tai pienessä ryhmässä.

Introvertin ja ekstrovertin erottaa juuri se, miten vuorovaikutus ja sosiaaliset tilanteet  vaikuttavat energiaan. Introvertti tarvitsee hiljaisuutta ja yksinoloa palautuakseen sosiaalisten tilanteiden aiheuttamasta energiavajeesta, kun taas ekstrovertti saa energiaa juuri sosiaalisista tilanteista ja kokee kuivuvansa kasaan, jos koko ajan ei tapahdu jotain.

Sosiaalinen lahjakkuus tai lahjattomuus ei ole kiinni siitä, onko ihminen introvertti vai ekstrovertti. Molemmat voivat olla ihan yhtä hyvin kumpaa tahansa.

Ekstrovertit saattavat pitää introverttia sosiaalisesti heikkolahjaisena, mutta totuus on, että se ekstrovertti, joka on aina suuna päänä kertomassa ajatuksiaan ja täyttämässä tilaa hölinällään voi olla sosiaalisesti heikkolahjaisempi kuin introvertti, joka pitää hiljaisuudesta ja kunnioittaa muiden tilaa.

”Ekstrovertti ei välttämättä kestä tunnetta, että muut eivät pidä hänestä ja hän yrittää tehdä kaikkensa, jotta ihmiset pitäisivät hänestä. ”

Linus Jonkman, Introvertit, työpaikan hiljainen vallankumous

Tämä johtaa usein siihen, että ekstrovertti höpöttää ja hölöttää ja pian sitä enemmän, mitä vähemmän ympäristö tuntuu reagoivan häneen haluamallaan tavalla. Hän ei välttämättä kykene huomaamaan, jos ympäristössä on henkilöitä, jotka kaipaisivat mahdollisuutta tehdä hommansa tai ajatella ajatuksensa loppuun.

095

Tilan tarve

Introvertti ottaa sen tilan ja ajan, jota hän tarvitsee voidakseen keskittyä työhönsä. Hänen tonttinsa on hänen oma alueensa, ei enempää eikä vähempää kuin oman itsensä rajojen sisäpuolella. Hän ei myöskään piittaa siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Tämä tulkitaan usein virheellisesti ylimielisyydeksi. Introvertillä ihmisellä yksinkertaisesti ei vain ole tarvetta mielistellä ketään, jotta hänestä pidettäisiin.

Introvertille ihmiselle on myös ihan ok laittaa kuulokkeet korville, jotta voi avokonttorissa keskittyä tekemään työnsä loppuun. Se ei ole osoitus ympäristölle yhtään mistään, vaan rationaalinen ratkaisu hälyn aiheuttamaan keskittymisvaikeuteen.

Olen itse joskus  eräässä työyhteisössä törmännyt hölmistyneenä siihen, miten minua ja kollegaa moitittiin huonosti käyttäytyväksi ja muita loukkaavaksi, kun ”eristäydyimme kuulokkeidemme taakse”. Epäkohteliasta minun mielestäni olisi ollut vaatia ympäristöä olemaan hiljaa ja keskittyä hemmetti soikoon omaan duuniinsa, jotta minäkin saan keskittyä!

Introvertin ja ekstrovertin ero ilmenee siinä, mistä henkilö saa energiaa. Introvertti saa sitä hiljaisuudesta, omien ajatustensa kanssa olemisesta ja yksinolosta. Ekstrovertti saa energiaa jatkuvasta vuorovaikutuksesta ja toiminnasta.

Tapa ajatella

Introvertilla on paljon ajatuksia ja hän tarvitsee aikaa niiden jäsentelyyn. Hän ahdistuu, mikäli ei saa riittävästi aikaa ajatustensa jäsentelyyn. Hän ei myöskään tarvitse vahvistusta ajatuksilleen ulkopuolisilta ja kertookin ajatuksensa ja mielipiteensä mieluummin vasta sitten, kun on saanut muodostettua ne valmiiksi. Ekstrovertti taas ahdistuu siitä, kun mitään ei tapahdu tai kukaan ei reagoi hänen sanomisiinsa. Hän imee ajatuksia ulkopuolelta ja tarvitsee koko ajan vahvistusta toisilta siitä, että hänen ajatuksissaan on idea. Tämä ero aiheuttaa usein työpaikoilla ongelmia.

Introvertti ja ekstrovertti ihminen ovat muutakin kuin tämä luonteenpiirteensä. Useimmat meistä eivät myöskään ole näiden piirteiden äärimmäisiä ilmentymiä. Molemmissa piirteissä on vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä kumpikaan ole toista parempi. Menestyvissä työyhteisöissä on molempia.

Painovirhe vaiko ei?

Tunnen itseni usein poikkeavaksi ja vialliseksi introverttien piirteideni kanssa. Tai ainakin moni yhteisö pistää tuntemaan niin. Heli Ruotsalainen avasi taannoin LinkedIn blogissa (klik!) loistavasti sitä, miltä tuntuu olla introvertti ekstroverttien maailmassa.

Linus Jonkmanin kirjasta löysin monia hykerryttäviä asioita, jotka yhdistävät meitä introvertteja ihmisiä. Suosittelenkin kirjan lukemista ihan jokaiselle introvertille itseymmärryksen lisäämiseksi, sekä niille, joita kiinnostaa työelämän ja työhyvinvoinnin kehittäminen!

En olekaan kummallinen, kun haluan pitää puheluni lyhyinä ja asiallisina! Tai kun kyseenalaistan turhat palaverit. Tai kun en koe jääväni paitsi mistään, vaikka en matkustelekaan jatkuvasti ulkomaille. Pidän kyllä matkalla olemisesta, kun pääsen kohteeseen, mutta minulla ei vain ole hinkua matkusteluun, sillä rakastan kotona olemista. Tai että minusta on ihanaa, eikä lainkaan surullista, käydä kahvilassa yksin. Tai etten juuri koskaan pitkästy! En käsitä, miten kukaan voi kokea olonsa tylsistyneeksi. En yksinkertaisesti pysty saavuttamaan sellaista olotilaa, sillä en ehdi koskaan ajatella ajatuksiani loppuun asti.

Luettuani kirjan totesin, että en ole introvertti. Olen ambivertti, jolla on taipumusta enemmän introversion kuin ekstroversion suuntaan. Jatketaan keskustelua aiheesta!

Infoähky ja pari keinoa sen selättämiseksi

026

Infoähky

Tunnistatko tilan, jossa olet näennäisesti läsnä, mutta aivot eivät kykene käsittelemään enää tiedon murustakaan? Tai sen, miten siirryt autopilotilla selaamaan somekanavia, vaikka juurihan ne tarkistit?

Minä tunnistan ja tunnustan kärsiväni digiriippuvuudesta. Kärsin myös informaatiotulvan aiheuttamasta ähkystä, mikä aiheuttaa henkistä koomaa ja heikentää kokonaisvaltaista hyvinvointia. Olen nykyajan tietotyöläinen; käsittelen, jäsentelen ja luon tietoa sekä tekstiä koko päivän. Vaikka työni tapahtuu sosiaalisen median kanavissa, roikun siellä vapaa-ajallakin.

Kuormitamme nykyisin aivojamme alituiseen. Onneksi tutkijat ovat kiinnostuneet aiheesta, joten ehkä asiaan kiinnitetään pian huomiota laajemminkin.

 Kognitiivista ergonomiaa

Työterveyslaitoksen ”Aivot ja teknologia” -tiimiin kuuluva tutkija kertoo Olivia-lehden 1/14 artikkelissa, että jatkuva sovellusten vilkuilu ei ole hyväksi, koska se virittää ihmisen jatkuvaan valmiustilaan. Tutkimusten mukaan tarkistamme älypuhelimen näytön jopa 150 kertaa päivässä. Hän vertaa aivojen rasittamista fyysiseen rasitukseen:

”Eihän kukaan treenaa jatkuvasti, vaan tarvitaan myös palautumista. Myös aivot vaativat molempia. Toisin kuin lihassärkyä, aivojen kuormitusta ei välttämättä huomaa itse.

Ylivirittynyt ei enää itse hoksaa olevansa rasittunut. Arviointikyky katoaa samalla tavalla kuin univajeessa tai pienessä humalassa. Tuntee vain olevansa nopea ja nokkela.”

-Olivia 1/14

Työtä tehdään nykyisin yhä enemmän teknisten tieto- ja ohjausjärjestelmien välityksellä. Ohjelmistojen suunnittelussa ei ole juuri huomioitu ihmisen kognitiivisia kykyjä tai rajoituksia. Ihminen ei välttämättä myöskään näe enää työnsä seurauksia tai tuloksia ja silti hänen pitää osata ratkaista työhön liittyviä ongelmia.

Aivot ovat kovilla jatkuvassa ongelmanratkaisussa ja käsitellessään valtavaa määrää tietoa ilman lepoa. Jos aikaisemmin pidettiin tärkeänä miettiä työergonomiaa fyysisen kuormittavuuden vinkkelistä, nyt nousee esille kognitiivisen ergonomian huomioiminen.

Infoylipaino

Jenkeissä on puhuttu jo muutaman vuoden ajan infoylipainosta. Ratkaisuksi on keksitty erilaisia info- ja mediadieettejä. Aika osuvaa. Tarjolla olevia herkkuja on vaikea vastustaa ja ihminen haluaa alitajuisesti turvata oman osuutensa, jotta ei jää ilman. Tämä pätee niin sosiaalisessa mediassa kuin ruokapöydässäkin.

Edellä mainitussa artikkelissa lainataan myös ”The Information Diet” -kirjaa (ilmestynyt 2012, Clay Johnson) ja mainitaan, että ylipainon, niin fyysisen kuin infoylipainonkin, taustalla on evoluutio: myös tiedon löytäminen synnyttää aivoissamme mielihyvähormoni dopamiinia. Uusi tieto miellyttää kuten makea ja rasvainen ruoka. Siihen jää koukkuun!

Tiedosta ja kevennä

Kulutan verkossa aikaani blogien, podcastien, hyvinvointi- ja teknologiasivustojen sekä erilaisten somekanavien parissa. Niiden sisältö innostaa ja inspiroi. Samalla saan mahdollisuuden verkostoitua samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole vastapainoa työlleni, koska se kuormittaa samoja alueita aivoissa kuin työkin.

”Kuten ruuankin kohdalla, kyse ei ole siitä, miten informaatiota on tarjolla, vaan siitä, mitä ja miten paljon päätämme kuluttaa”

-Olivia 1/14

Olen päättänyt keventää ja samalla panostaa henkisen ravinnon laatuun. Herkkujakaan ei tee niin paljon mieli, kun keho saa laadukkaasta ravinnosta tarvitsemansa rakennusaineet.  Toimisiko sama myös informaation suhteen?

Veikkaan, että infoylipainon vähentäminen on vaikeampaa kuin fyysisen ylipainon, koska sosiaaliseen mediaan ja verkossa vaikuttamiseen liittyy tarpeiden täyttyminen niin monella elämän osa-alueella.

Monipuolisen ja validin informaation saaminen verkosta ei ole kuitenkaan enää niin helppoa, sillä algoritmit määrittelevät, minkälaista tietoa meille itse kullekin verkossa tarjoillaan. Haluanko kuormittaa itseäni höttöhiilareilla ja käyttää energiaani tiedon seulomiseen roskien joukosta?

”Tyydyttävintä on tieto, joka vahvistaa käsityksiämme maailmasta, – siis käsitystä siitä, että on oikeassa. Tähän perustuu se, että Yhdysvalloissa demokraatit ja republikaanit seuraavat täysin erilaista mediasisältöä. Tätä hyödyntää myös Facebook, joka lajittelee uutisvirtaa sen mukaan, keiden päivityksiä käyttäjä on aiemmin peukuttanut ja kommentoinut. Myös Google räätälöi hakutulokset aiempien hakujen perusteella. Seurauksena mediaruokavalio ja käsitys yhteiskunnallisesta todellisuudesta yksipuolistuvat.”

-Olivia 1/14

Digi- ja somepaasto

Paaston merkityksestä voi olla eri mieltä, mutta minä uskon, että digipaasto paitsi mahdollistaa aivojen ja hermoston lepäämisen, niiden käyttämisen toisella taajuudella ja uusien/erilaisten linkitysten aktivoitumisen, se mahdollistaa myös tiedon äärellä sen analysoimisen ja oleellisen informaation noteeraamisen.

Meidän tulee antaa aivoillemme säännöllisesti lepoa, jotta tieto jäsentyy oikein ja hyödymme siitä. Lihaskin kasvaa ainoastaan treenin jälkeisessä lepotilassa, ei silloin kun lihasta treenaa.

Haen vastapainoa aivokuormitukseen digipaastosta. Pyrkimys on sulkea älyvempaimet päivittäin yhdeksään mennessä, jotta rauhallinen yöuni olisi mahdollista. Otan myös ajoittain kokonaan somevapaita viikonloppuja. Onnistun tässä toisiaan paremmin ja toisinaan…. no jaa.

Hiljaisuudesta uutta virtaa

Parasta vastapainoa informaatiokuormitukselle löytyy hiljaisuuden vaalimisesta. Se tarkoittaa tietoista hälyn ja kohinan karsimista ympäristöstä. Hiljaisuuden hetkiä voi ottaa ihan keskellä arkea. Esimerkiksi meditaatio ja mindfulness toimivat tässä apuna ajasta ja paikasta riippumatta.

Suosittelen lämpimästi myös hiljaisuuden retriittejä. Ne mahdollistavat vaatimuksista ja vuorovaikutuksesta vapaan keitaan arjen keskelle. Ohjattuja hiljaisuuden retriittejä järjestetään mm. seurakuntien toimesta, mutta myös uskonnosta vapaita retriittejä löytyy. Hiljaisuuden retriitissä sitoudutaan olemaan hiljaa ryhmän kanssa.

”Melun ja ärsykkeiden paineista on luontevaa etsiytyä hiljaisuuteen. Hiljaisuus on avara tila, jota kannamme sisällämme. Se ei tarkoita äänten puuttumista, vaan avautumista vastaanottamaan, kuuntelemaan.

Hiljaisuudessa emme sulje silmiämme ja korviamme, vaan pyrimme avaamaan ne, tulemaan mahdollisimman näkeviksi ja kuuleviksi ja olemaan kokonaan läsnä hetkessä ja tilassa, jota elämme.”

-kirjasta Hiljaisuuden etsijöitä, Ihmisiä Elämän perimmäisten Kysymysten Äärellä, WSOY.

Omatoimisen hiljaisuuden retriitin voi myös järjestää vaikka viikonloppuna. Miltä kuulostaisi viikonloppu ilman älylaitteita, telkkaria ja äänitteitä? Niiden sijaan voi ottaa aikaa vaikka luonnossa liikkumiseen sekä ihan vain olemiseen oman itsesi kanssa.

Vaikka ajatus ei heti houkuttaisikaan, suosittelen rohkeasti kokeilemaan, sillä vastineeksi saat levänneen olon ja aivan uutta virtaa!

(Teksti on kurssiharjoitus ja julkaistu myös toisessa blogissani )

Huonoja uutisia

newsHirvittävän huonoja uutisia on viime aikoina tunkenut silmät ja korvat täyteen. Lehtien otsikot ovat raflaavia, katastrofifiilistä maalailevia ja sen pohjalta myös keskustelupalstat ovat täynnä rähinää.

Huonot uutiset koskettavat monia, monia perheitä ja yhteisöjä. Työpaikkoja menetetään, perusturva horjuu ja kahtiajakautumista edistävät tekijät tuntuvat vahvistuvan kaikilla elämän osa-alueilla.Meillä ei ole todellakaan helppoa.

Mutta ketä se huonojen uutisten paisutteleminen oikein palvelee? Haluammeko me ihmiset tosiaan jatkuvaa katastrofia, traumaa ja negatiivista energiaa? Tiedän, että se energia pyörii kuin sentrifugi, jossa tietty lataus tiivistyy ja antaa voimaa ja samalla pitää tehokkaasti vallassaan. Nähnyt sitä, ollut sen pyörteissä ja pyörteisen uhrina. Pyristelin irti, pääsin irti. Kaikilla ei ole siihen joko voimaa tai halua.

Ihmettelen, miksi yhteiskuntamme ja media pyörii pitkälti negatiivisella energialla. Se todennäköisesti myy, mutta miksi?

Miten olisi, jos näissä tilanteissa media loisikin tsemppihenkeä, valaisi uskoa tulevaisuuteen, etsisi tilanteissa ne rakentamista kestävät kohdat, ne voimavarat ja vahvuudet ja kannustaisi ihmisiä tukemaan toisiaan? Miksi ei suojata herkimpiä yksilöitä ahdistukselta vaan provosoidaan sitä? Ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki…

Mietin tässä eräänä hieman haastavampana päivänä töissä myös sitä omaa energiaani, sitä, miten helposti se negatiivinen pyörre veisi mukanaan. Kun järjestelmät ei toimi, kun yrityksen sisäiset prosessit takkuavat ja oma osaaminen on riittämätöntä — ja kun jotkut asiakkaatkin välillä käyttäytyvät ääliömäisesti — silloin oma Valonööriys mitataan. Negatiivisuuden vastustaminen vaatii valtavasti energiaa. Välillä puhisen ja päräytän perkeleitä, mutta nykyisin teen sen lähinnä periaatteesta ja tottumuksesta.

Yhä vahvemmin haluan valita toisenlaisen tunnetilan. En siis tarkoita sitä, että tietoisesti sulkisin silmäni maailman vääryydeltä ja työntäisin pääni kokonaan puskaan. Paha on, ahdistus on, epäjärjestys on, toimimattomat systeemit on, ärtymys on, epätasa-arvoa on. Niistä voi ja pitää puhua, tottakai.

Mutta jos se jää puhumiseen tai jäämme kiinni siihen, niin se luo samalla upottavan maaperän ihan meille itsellemme. Puhumisen lisäksi voimme alkaa etsimään ratkaisumalleja, vaihtoehtoja ja uusia reittejä. Negatiivinen energia tuntuu jostain syystä heimouttavan tehokkaammin kuin positiivinen energia. Median tarjoama näköala ja henki tehostaa sitä.

Mitäpä, jos emme enää ostaisikaan katastrofiuutisia? Huonotkin uutiset voi kertoa faktoina siten, että vielä jää tilaa ja voimia lähteä rakentamaan parempaa huomista.

Ei ole pakko antaa tietoisuuden tästä kaikesta huonosta vaikuttaa omaan henkilökohtaiseen tunnetilaan, joka on tärkeintä pääomaa, se, minkä varassa laiva kulkee. Meillä on oikeus ja mahdollisuus suojata itsemme. Ja myös sitä heikompaa vierustoveria.

Labyrinttiin eksyy vain jos oma kompassi on jumissa.

Energia varas(to)

kakka

Energia ei ole aina aktiivista toimintaa, se on myös tunnetila, joka välittyy ihmiseltä toiselle. Jostain syystä suomalaisessa kulttuurissa negatiivinen energia on ”normi” ja helpommin tarttuvaa kuin positiivinen energia. Se näkyy myös työelämässä.

”Meillä sallitaan hirveän helposti se, että joku syö ryhmän energiaa kerrasta toiseen”

Kuten edellisessä kirjoituksessa tuli todettua, ihmisen vahvin energia on oikein suunnattuna hänen voimavaransa, väärin suunnattuna se on tuhovoima.

Pysähdy oikeasti miettimään, minkälaista energiaa ympärillesi kylvät. Koska sillä, miten käytät energiaasi on valtava merkitys hyvinvoinnille – niin omalle kuin muidenkin.

En tarkoita, että työpaikoilla pitäisi alkaa ylläpitämään keinotekoista nami-nami-positiivisuutta. Itseasiassa se on myös negatiivisen energian kylvämistä. Ei tunteita pidä työpaikoilta eristää. Jos elämässä on surua tai työkaveri kohtelee epäreilusti, sen saa tuoda esille. Suuttumuksen ilmaiseminen ei ole negatiivista energiaa. Sen tietoinen ruokkiminen sen sijaan on.

 

Mistä tunnistaa negatiivisen energian?

Kun kohtaamiset ja keskustelut jättävät raskaan, epämääräisen olotilan, on kyse negatiivisesta energiasta. Niitä kohtaamisia haluaa välttää, mutta ikävän tunneilmaston vastustaminen syö hyvää energiaa yhtä lailla. Koet ehkä myös houkutusta liittoutua negatiiviseen energiaan, koska muuten olet vastapuolella. Sinusta tuntuu väärältä olla oma itsesi tai tuoda julki ajatuksiasi, ilman, että edes osaat eritellä syytä. Se on myös jatkuvaa valitusta ilman, että tarjotaan rakentavia ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi.

”Se on kuin sähkövaraus, se siirtyy ihmisestä toiseen ja sähköistää tunnelman, jättää huonon hapen.”

Väsyneenä, kiireessä ja stressaantuneena helposti kompastuu negatiivisuuteen. Hyväksy se. Näin me vain toimimme. Hyvä, että meillä on varaventtiilimme. Negatiiviseen energiaan ei pidä jäädä kiinni. Eikä sitä saa jatkuvasti valuttaa muiden niskaan, ei edes töissä. Oikea paikka sen käsittelyyn on silloin vaikkapa työpsykologin vastaanotto. Onko kyse siis mielenterveysasiasta? ON, jos päivästä toiseen pitää piehtaroida negatiivisissa fiiliksissä.

 

Miten suojautua energiarosvoilta?

Kannattaa parhaan mukaan vältellä kanssakäymistä tällaisten ihmisten tai yhteisöjen kanssa. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista.

Suojautuminen ei vaadi itsensä kovettamista. Eristäytyminen voi houkuttaa, mutta ei kannata, koska se vain ruokkii ilmiötä. Visualisoinnista ja meditaatiosta voi olla apua suojauksen rakentamisessa. Voi opetella ajattelemaan, ettei negatiivinen energia vaikuta minuun. Jatkuva ”suojautuminen” kuitenkin nielee energiaa ja voi lopulta johtaa uupumiseen.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen auttaa sietämään ajoittaista huonoa energiaa. Kun on nukkunut riittävästi, syönyt elimistölleen sopivaa ravintoa ja kohdannut riittävästi positiivisia ihmisiä ja nostattavia energioita, negatiivinen ihminen ei pysty tunkeutumaan niin helposti suojien läpi.

Itsetuntemuksen kehittämisen lisäksi vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä: miten tuoda ilmi tunneilmaston vaikutus, miten kohdata itsensä kanssa asynkroninen tunnetila,  miten ilmaista omaa tunnetilaa avoimesti ja aidosti jättämättä kuitenkaan jälkeensä negatiivista latausta.

Tärkeintä on ehkä oivaltaa, että kukaan ei voi tartuttaa omaa fiilistään sinuun. Sinä joko imeydyt toisen energiaan tai et imeydy! Kun et imeydy muiden negatiivisiin energioihin, koet tilanteet eri tavalla.

Loputtomiin negatiivista energiaa ei pidä sietää, vaan sen vaikutus pitää tuoda esille.

 

Miten kohdata jatkuvasti negatiivista energiaa kylvävä ihminen?

Sillä, miten kohtaat toiset ihmiset, on suuri vaikutus ryhmän sisäiseen energiaan. Negatiivisella energialla negatiiviseen energiaan vastaaminen vain ruokkii sitä. Parasta on yrittää suhtautua mahdollisimman neutraalisti.

Erilaisuutta kannattaa kunnioittaa ja yrittää ymmärtää myös erilaista energiaa, persoonallisuustyyppejä ja toimintatapoja. Samoin kannattaa mahdollisimman neutraalisti tuoda julki oman persoonansa rakennetta ja sitä, miksi itse toimii tietyllä tavalla.

Työyhteisössä on esimiehen tehtävä johtaa myös energian kulkua. Tässä kohtaa on pakko jakaa nämä Sakke Pietilän vinkit hankalan ihmisen kohtaamiseen työelämässä:

  1. Älä usko kuulopuheita, kohtaa ennakkoluulottomasti. Kuuntele ihmistä avoimesti ja luo oma mielipiteesi. Kaikille ihmisille pitää antaa mahdollisuuksia.
  2. Kerro työyhteisön tavoitteet, pelisäännöt ja normit. Myös se, mitä hankalalta ihmiseltä odotetaan, mikä on hänen tehtävänsä ja roolinsa. Hyväksytä nämä asiat. Tämän jälkeen voit antaa palautetta, jos toiminta ei ole roolin mukaista. Kun yhteiset pelisäännöt, tavoitteet ja odotukset ovat selkeitä, niihin on helppo vedota.
  3. Huonoa käytöstä ei tarvitse sietää! Kukaan ei ole sen suurempi kuin joukkue, kaikki ovat osa sitä ja sitä varten. Hyvä työyhteisö ei kuitenkaan tapa yksilöllisyyttä ja luovuutta. Yksilö tekee jutut, mutta ilman muita jutut eivät toimi. Negatiivinen kehonkieli, vähättelevät ilmaisut, äänen sävy, juoruilu ja selkään puukotus tuhoavat joukkueen rakennetta. Sellaista ei pidä sallia.
  4. Luota ryhmän sisäiseen säätelyyn. Jos joukkueessa on selkeät pelisäännöt, sosiaalinen paine on eteenpäin vievä voima. Ihmisille pitää antaa mahdollisuuksia, mutta jos joku ei toimi yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan, siitä seuraa luonnollisesti sovitut sanktiot. Työkavereilla on oikeus vaatia tiukkojakin suorituksia tavoitteiden eteen. Vaatiminen on myös arvostamista! Jos joku ihminen imee vain energiaa, joutuu hän ulkokehälle, ja mahdollisesti kokonaan pois joukkueesta.
  5. Aina joukkueellakaan ei voi olla huippufiilis, mutta työt on tehtävä. Kavereita pitää tukea ja yrittää luoda toisia arvostava ilmapiiri selkään puukottamisen sijaan.