Osaamisen lähteellä

20170702_21

Muistatko, milloin olet ollut viimeksi työssä flow-tilassa? Minä muistan ja kaipaan sitä fiilistä jo kovasti takaisin. Muutosvaiheessa flow-kokemukselle ei jää tilaa, ellei sitten muutos itsessään ole mieluisa asia ja muutoksen kohde aktiivisena osapuolena muutosta rakentamassa.

Flow ja työn imu

Flow-tilassa ajantaju katoaa, eikä stressi tai väsymys juuri paina kroppaa. Työssä on imua ja se tuntuu palkitsevalta. Silloin voi tehdä hommia ilman taukoja ja jopa yötä myöden. Pidemmän päälle näin vahva intensiteetti ei toki ole hyväksi ja tästäkin minulla on kokemusta. Pahimmillaan sen seurauksena voi olla jopa uupumus ja loppuun palaminen, mikäli intohimoisen työsession vastapainoksi ei hyvissä ajoin ja säännöllisesti lepää. Luovilla aloilla tähän liittyy iso riski.

Mihály Csíkszentmihályi on tutkinut flowta ja todennut tutkimuksissaan, että ihminen on onnellisimmillaan flow-kokemuksen tilassa ja että siihen liittyy aina oppimisen iloa. Jotta flow-tila mahdollistuu, siihen tarvitaan Csíkszentmihályin mukaan seuraavat elementit:

  1. Tehtävällä on selkeä päämäärä ja sitä pystyy itse kontrolloimaan
  2. Tehtävän etenemisestä ja siinä onnistumisesta saa välitöntä palautetta
  3. Tehtävää suorittaessa kyvyt ja tehtävän vaatimus ovat tasapainossa
  4. Tehtävään täytyy voida keskittyä ilman häiriötekijöitä
  5. Tehtävän täytyy olla merkityksellinen eli se on jo itsessään palkitsevaa

Parhaimmillaan flow työssä on todella hedelmällistä. Silloin ihminen saa paljon aikaiseksi ja kokee tekevänsä jotain merkityksellistä, kuten aina silloin, kun on tekemisissä intohimonsa kanssa. Intohimo ilmenee kiinnostuksen ja osaamisen leikkauspisteessä.

20170702_14

En oikeastaan tiedä palkitsevampaa asiaa kuin se, että saan käyttää osaamistani hyväksi työssäni. Ehkä vielä himpun verran palkitsevampaa on työn imu, eli hetki jossa mukana on sopivasti haastetta osaamisen lisäksi. Jotta voin kokea työssä vielä flow-tilan, yritän hakeutua sitä tukeviin olosuhteisiin.

Mutta onko aina pakko olla työstä innostunut?

On melko naiivi väite, että kenenkään ei pitäisi tehdä työkseen muuta kuin sitä, missä osaaminen ja kiinnostus kohtaavat. Kyllä ihmiset joutuvat tekemään työkseen myös rutiininomaisia tehtäviä ja työtehtävän täydellinen osaaminen ei välttämättä yksikseen tuo tyydytystä. Tilanne on minusta ihan ok, mikäli se ei nakerra hyvinvointia. Ja jos nakertaa, niin asialle tehtävissä on toki muutakin kuin lopputilin ottaminen.

Osaamisen sanoittaminen ja kehittäminen

Kevään muutostilanteissa mietin paljon, mitä haluaisin työkseni tehdä, miten voisin innostua työstä uudelleen ja ennen kaikkea osaanko lainkaan sanoittaa osaamistani.

Tunnistanko itse kaikkea sitä tietotaitoa, jota minulle on kertynyt ja miten sitä voisin hyödyntää saati todentaa? En ole niitä ihmisiä, jotka kykenevät väittämään olevansa aihealueen x asiantuntija, mikäli ymmärrys ja kokemus asiasta on vielä pintapuolista. Tästä syystä tehtävien uusjaossa ohitseni monesti ajaa se, jolla on vankempi pokka.

Oman osaamisen sanoittamisessa en vielä päässyt kovin pitkälle. Työstän asiaa ja sain vastikään loistavan vinkin tähän liittyen, siihen palaan myöhemmin! Mutta osaamisen kehittämistä lähdin pohtimaan tosissani ja nyt tiedän, mitkä on ne ensimmäiset stepit sillä saralla. Kynät on jo teroitettu ja penaali valmiina!

Generalisti on tulevaisuuden specialisti

Tänä päivänä ei enää kannusteta hankkimaan syväosaamista, todellista asiantuntijuutta. Erikoistuminen yhteen asiaan ei välttämättä tulevaisuudessa riitä työllistymiseen, mikäli muuta osaamista ei löydy. Muuttuvassa työelämässä osaamista enemmän arvostetaan asennetta ja kykyä oppia asioita. Tärkeää on myös kyky poisoppimiseen. Tulevaisuuden työtehtävissä ei välttämättä tämän päivän osaamisella ole mitään virkaa ja fakkiutuminen aikaisempaan tietotaitoon voi siis olla jopa haitallista.

Toisaalta vielä tällä hetkellä kuitenkin näyttäisi myös siltä, että tutkintoa ja erityisesti korkeakoulututkintoa vaaditaan ja arvostetaan enemmän kuin todellista osaamista tai halua oppia uutta.

Oletko sinä vielä miettinyt, miten voisit pärjätä tulevaisuuden työelämässä ja kokea siinä jopa flow-tilaa?

 

Teksti on julkaistu myös toisessa blogissani.

Empatian puute on syöpä

206

Mitä ihmettä some teki meille?

Tuoko some kenties vain esille sen, mikä aikaisemmin pysyi pienemmissä ympyröissä tai jopa kokonaan piilossa? Mistä kumpuaa tämä nykyajan empatian puute, ylimielinen suhtautuminen kanssakulkijoihin ja uskallus raadella julkisesti toistemme ominaisuuksia?

Emme tiedä, minkälaisia jälkiä ylimielinen tai huumoriin verhottu piikki some-kanavassa ihmiseen jättää.

Kun lapseni sairastui vakavasti ja olimme TAYS:n lasten syöpäosastolla ensimmäisiä viikkoja, sain lukea eräällä suljetulla keskustelusaitilla juuri tälle osastolle harjoitteluun tulleen sairaanhoitajan kauhistelua siitä, miten järkyttäviä syöpälasten vanhemmat ovat ja heidän vuoksi työ on helvettiä. Hän ruoti asiaa jokseenkin syvällisesti ja pitkään. Se järkytti minua tuossa tilanteessa syvästi ja jätti arvet sieluun ikuisesti, vaikka todennäköisesti minulla ei ollutkaan osuutta tämän hoitajaparan kokemuksiin. Lapsen sairastuminen vakavasti tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja oli toki jo itsessään kipeä ja akuutti asia. Tilannetta ei suinkaan helpottanut lukemani kritiikki samassa tilanteessa olevista vanhemmista.

Tilanne sairaalassa, kun lapsi on sairastunut vakavasti, on yleensä kaoottinen. Syöpä tulee tilaamatta, ennakoimatta ja useimmiten elämäntilanteeseen, jossa ei olisi tilaa sellaiselle vastoinkäymiselle. Vanhemmilla ei ole minkäänlaista valmiutta asiaan ja aika harvalla on ymmärrystä tai kokemusta 24/7 sairaalaelämästä. Vanhempaa kurittaa pelot, huoli ja järkytys. Elämässä voi olla muitakin haasteita, joiden yhteensovittaminen vakavaan sairauteen ja sen vaatimiin asioihin on joskus mahdotonta. Olen aika varma, että tuossa tilanteessa moni vanhempi voi käyttäytyä oudosti ja jopa huonosti. Minusta se olisi luonnollista ja jopa odotettavaa.

Miten olisi myötätunto ja empatia?

En tiedä, millä tolalla tuon sairaanhoitajan empatiakyky oli, mutta ehkä hänelläkin oli elämässään haasteita, joka nyt sitten purkautui näin – ehkä kyse oli silkasta ajattelemattomuudesta. Yritän ymmärtää.

Toivon, että ammatissaan hän on kehittänyt jonkin tason empatiakyvyn itselleen. Olisin toki voinut nuo kirjoitukset ottaa talteen ja viedä ylilääkärille, mutta jätin sen tekemättä. Ammatillisen uran tuhoaminen tuskin olisi omaa oloani helpottanut. Päinvastoin. Myötätuntoni oli ja on kuitenkin syöpälasten vanhempien puolella.

Jos ihminen mokaa tai käyttäytyy huonosti, kannattaisi ennen julkista huutelua ja tuomitsemista miettiä, voisiko taustalla olla jokin akuutti kriisi. En tarkoita, että mokia ja etenkään huonoa käyttäytymistä tarvitsisi painaa villaisella, mutta lähestymistapaa ja sanoja voisi miettiä huolellisesti.

Sanoilla voi jopa murtaa ihmisen.

Ihminen voi mokata, somessakin. Se voi tapahtua kenelle tahansa.

Lynkkaaminen käynnistyy yleensä yleisön tulkinnan perusteella ja se tulkinta on aina sidoksissa tulkitsijan omaan historiaan. Reaktio on peili sinusta, ei totuus viestijästä. Tulkintoja on yhtä monta kuin tulkitsijoita. Tähän liittyykin viestinnän vaikeus; viesti saa merkityksen vasta tulkitsijan vastaanottaessa viestin. Siksi kannattaa miettiä toisenkin kerran, ennen kuin postaa someen jotain arveluttavaa.

Kriisiviestintään saa apuja ja normaalilla järjellä pärjää pitkälle. Anteeksipyynnöllä saa jo paljon anteeksi, mutta aina ei sekään riitä. Tai mokaaja ei edes ehdi pyytää anteeksi, kun laajamittainen mosh pit on jo käynnissä. Somessa se tapahtuu niin nopeasti ja siitä tuntuukin tulleen suurta sirkushuvia. Alkavia somekohuja ruokitaan ja naakat kerääntyy haaskalle värisyttämään siipiään. Ilmiö on mielestäni ihan sairas.

Huonosta käytöksestä saa moittia. Se on ihan ansaittua. Mutta toive siitä, että ihmisen loppuelämä menee pilalle somemokan vuoksi tai että tämä kuolee, on jokseenkin sivistymätöntä ja alhaista,  tällaista on nähty mm. Teri Niitin tai Petteri Järvisen tapauksissa. C’moon ihmiset!

Kohti kutsumusta

stuttgart

Kesäloman alussa hyppäsin lennosta opiskelumoodiin.

Nappasin 5 opintopistettä muotsikasta Digikuvauskurssilta ja kävin mm. fasilitointiin liittyvässä workshopissa (mikä oli järisyttävän innostavaa ja on aika oleellinen osa innostamista — innostajaksi tavalla tai toisella haluan kasvaa). Viime kesänä tuli myös opintopisteitä Lifestyle -blogikurssilla. Pistää nyt vähän mietityttämään. Pitäisikö ottaa ja opiskella polkuopintoja muotsikasta, mikäli en hakemaani kouluun pääsekään?

Jos minulla olisi ollut aikanaan fiksu opinto-ohjaaja ja itsellä enemmän rohkeutta, olisin varmaan lukion jälkeen hakenut opiskelemaan jotain visuaalista… Vaihtoehdoista ei silloin siellä tynnyrissäni ollut tietoa, eikä opinto-ohjaaja pitänyt ajatustani pakkaus- ja julistesuunnittelusta järkevänä. Se ei kuulemma ollut ammatti tai ainakaan sellainen, joka työllistäisi. Kai nyt 90-luvullakin tällainen ammatti oli? Pyrin nuorena aikuisena, toisen lapsen saatuani, opiskelemaan graafista suunnittelua Rovaniemelle, mutta pääsin vain varasijalle ja ajattelin että pitäkää tunkkinne, en kelpaa.

Olen vastustanut ajatusta luovasta duunista noista päivistä lähtien ja ajatus Oikeista Töistä on iskostunut syvälle selkäytimeeni asti. Luova duuni on niille Oikeasti Lahjakkaille.

Viimeiset neljä vuotta olen saanut maistaa luovan työn reunaa ja olen huomannut, että se on niin minua kuin olla voi, vaikka pahasti on tarvittavia taitoja uupunutkin. Niitä taitoja olen hankkinut workshopeissa, lyhytkoulutuksissa ja itseopiskellen ja olen ollut enemmän kuin innostunut. Olen ymmärtänyt mistä sisäinen motivaatio ja työn imu kumpuaa ja mikä merkitys sillä on työhyvinvoinnille.

Osittain siksi varmasti minua työhön liittyvät muutokset korpeavatkin. Olin suunnitellut ja olisin halunnut kehittyä juuri noissa taidoissa lisää. Toisaalta tämä on hyvä hetki miettiä ihan aikuisten oikeasti mitä haluan isona tehdä ja ylipäätään ammattitaidon kehittämistä ja laajentamista. Urakiito ei ole minua varten, mutta osaamisen ja näkemyksen laajentaminen kiitos kyllä!

Sain siis lopulta näiden YT-neuvotteluiden lopputulemasta potkua jo pidempään mielessä pyörineisiin ajatusten tynkiin. Ei huono ollenkaan!

Viestintä nyt ja huomenna

Wartsila_Digit

Olin kuuntelemassa kevään viimeistä Digitalist-tapahtumaa ja haluaisin jakaa muutaman ajatuksen puheenvuoroista innostuneena.

Esityksissä käytiin aika hyvin läpi teknologian aiheuttamia muutoksia ja sen tarjoamia mahdollisuuksia viestinnässä nyt ja lähitulevaisuudessa. Viestintähän ei ole enää pelkästään viestintäjohtajan tai viestintäasiantuntijan vastuulla, joten tämän pitäisi kiinnostaa jokaista asiantuntijaa.

Somen hyödyntäminen viestinnässä eri aloilla

Puheenvuoroista Vihreän Liiton Ville Niinistö kertoi miten ja miksi Vihreät käyttää poliittisessa viestinnässä hyödykseen sosiaalisen aikakauden ja SoMe:n  lainalaisuuksia ja kulttuuria. Hyvä esimerkki oli esimerkiksi se, että yleiset ympäristöpoliittiset faktat ja ilmastonmuutokseen liittyvät kirjoitukset eivät välttämättä ihmisiä kiinnosta, mutta kun saman asian viestii esimerkiksi Saimaan norpan kautta, viesti kiinnittää huomion ja menee perille ikäänkuin vaivihkaa.

Mielenkiintoinen tarina viestinnän ja sosiaalisen aikakauden ilmiöiden hyödyntämisestä oli myös uudenlaisen lakitoimiston Fondian perustajan puheenvuorossa. Viestinnän keinoin voidaan tehdä etäisellä ja vähän tylsällä alalla toimivasta yrityksestä kiinnostava ja mediaseksikäs. Digitalisaatio uhkaa myös perinteisiä aloja ja tässä Fondia on mielestäni ottanut loistavasti edelläkulkijan roolia, vai mitä mieltä olet ajatuksesta, että sulla olisi pian lakimies taskussasi?

Erittäin innostava puheenvuoro oli myös Tekesin Digijumala Pekka Sivosella tulevaisuuden visioista ja mahdollisuuksista. Mahdollisuuksista, jotka ovat ihan käsissämme, jos vain osaamme hyödyntää niitä! Puheenvuoro oli sellainen informaatiotykitys, että en lähde sitä tässä enempää ruotimaan. Suosittelen katsomaan sen jälkitallenteena. Linkki tallenteeseen on tekstin lopussa.

Kat_Digitalist

Vinkkejä kriisiviestintään

Kannattaa kuunnella ja erityisesti katsoa myös Katleena Kortesuon ytimekäs ja selkeä esitys kriisiviestinnästä. Katleena on mielestäni yksi Suomen parhaista henkilöbrändeistä, sillä hän edustaa koko olemuksellaan asiantuntijarooliaan. Hän ei tee sitä vakavasti, vaan mieleenpainuvalla tavalla ilman, että hömppä tekee hömppää vaikutelmaa. Katso esitys ja pistäppä merkille, miten Katleena hyödyntää viestinnän keinoja kertoessaan viestinnästä.

Katleenan kolme vinkkiä kriisiviestintään:

  • ÄLÄ PELÄSTY
    Pelästynyt ihminen ei osaa toimia rationaalisesti ja tähän liittyy riski sytyttää kriisipesäke ilmiliekkeihin. Kukaan ei halua kohuja ja kriisejä, mutta niihin kannattaa silti valmistautua etukäteen. Ennakointi helpottaa reagoimista, joten sanoita mielessäsi valmiiksi vaikkapa somekohuun vastaaminen, selvitä mistä saat tarvittaessa viestintään apua ja älä panikoi. Mikä parasta, kriisi on aina paikka vahvistua ja vahvistaa positiivisesti asiakaskokemusta!
  • OLE NOPEA
    Nopea reagointi on tärkeää, ettei joku muu ota tilaa haltuun. Kun otat kopin kohusta nopeasti, pääset määrittelemään termin, jolla julkisuudessa asiasta puhutaan. Parhaassa tapauksessa mitään helvetillistä roihua ei pääse edes syntymään. Kannattaa ottaa someseuranta käyttöön, sillä se paljastaa alkavan kriisin nopeasti ja saat mahdollisuuden reagoida silloin, kun siitä on eniten hyötyä.
  • VISUAALISUUS
    Kun tehdään viestintää, visuaalisuus on tärkeää. Elämme aikakautta, jossa visuaalisuus on korostunutta. Sillä, miten pukeutuu ja elehtii, on valtava merkitys, etenkin tilanteessa, jossa jo valmiiksi kriittinen huomio on kohdistunut viestijään. Aivomme ovat kehittyneet historian aikana ottamaan vastaan viestejä toisiltamme ja samalla tulkitsemme asioita kulttuurisidonnaisesti. Pukeutuminen, värit ja elekieli vaikuttavat viestin tulkintaan voimakkaasti. Maksimoi siis onnistumisen mahdollisuus panostamalla visuaalisuuteen!

 

Jokainen puheenvuoro oli äärimmäisen kiinnostava ja inspiroiva. Suosittelen lämpimästi katsomaan tallenteen!

Introvertti ei tylsisty koskaan

092

Olen pistänyt merkille, että työelämässä alkaa hiljalleen nousta esille introversion arvostus ja ihan syystä. Esimerkiksi Linus Jonkman kirjassaan ”Introvertit, työpaikan hiljainen vallankumous” listaa introverttien ominaisuuksiin mm:

  • Huomaa yksityiskohdat ja arvostaa laatua
  • Pystyy luomaan aivan uudenlaisia ratkaisuja
  • Haluaa analysoida ja pohtia asioita
  • Pyrkii pitämään tunteet ja logiikan erillään
  • Pystyy keskittymään tehtävään pitkäksi aikaa ilman taukoja
  • Aivot toimivat hyvin univajeesta huolimatta
  • Visualisointi ja kyky ajatella kuvallisesti
  • Taitava kuuntelija; panee merkille paitsi mitä sanotaan, myös sen, mitä oikeasti tarkoitetaan
  • Itsenäisyys ja riippumattomuus

Eivätkö nämä olekin piirteitä, joita tarvitaan, jotta yrityksissä päästään eteenpäin tässä digitalisaation mukanaan tuomassa murrosvaiheessa?  Steve Jobs, Bill Gates ja Mark Zuckerberg ovat esimerkkejä introverteista ja innovatiivisista toisin tekijöistä, jotka ovat luoneet tyhjästä uutta menestystä.

Työpaikkahakemukset huutavat kuitenkin vielä ulospäin suuntautuneiden, sanavalmiiden ja sosiaalisesti lahjakkaiden rohkelikkojen perään. Ekstrovertti yhteiskuntamme pitää introversiota epämiellyttävänä ja epätoivottuna luonteenpiirteenä ja tämä aiheuttaa turhaa kitkaa työyhteisöissä.

Yllättävää kyllä, näin ei ole ollut kuin muutaman vuosikymmenen ajan. Yleisesti maailmalla on arvostettu introversiota ekstroversiota enemmän ja vasta 1960 luvun jälkeen ekstroverttiydestä on tullut hallitseva ja hyväksytty luonteenpiirre. Yhteiskunta ja menestyvä yritys tarvitsevat molempia ja siksi onkin hyvä, että nyt on selkeästi alettu raivaamaan uudestaan tilaa myös introversion hyväksyttävyydelle.

Introvertti ei ole ujo tai sosiaalisesti lahjaton

Introvertti rakastaa kommunikaatiota siinä missä ekstroverttikin, mutta hän haluaa mieluiten syventyä keskusteluun ja käydä sitä yhden ihmisen kanssa kerrallaan tai pienessä ryhmässä.

Introvertin ja ekstrovertin erottaa juuri se, miten vuorovaikutus ja sosiaaliset tilanteet  vaikuttavat energiaan. Introvertti tarvitsee hiljaisuutta ja yksinoloa palautuakseen sosiaalisten tilanteiden aiheuttamasta energiavajeesta, kun taas ekstrovertti saa energiaa juuri sosiaalisista tilanteista ja kokee kuivuvansa kasaan, jos koko ajan ei tapahdu jotain.

Sosiaalinen lahjakkuus tai lahjattomuus ei ole kiinni siitä, onko ihminen introvertti vai ekstrovertti. Molemmat voivat olla ihan yhtä hyvin kumpaa tahansa.

Ekstrovertit saattavat pitää introverttia sosiaalisesti heikkolahjaisena, mutta totuus on, että se ekstrovertti, joka on aina suuna päänä kertomassa ajatuksiaan ja täyttämässä tilaa hölinällään voi olla sosiaalisesti heikkolahjaisempi kuin introvertti, joka pitää hiljaisuudesta ja kunnioittaa muiden tilaa.

”Ekstrovertti ei välttämättä kestä tunnetta, että muut eivät pidä hänestä ja hän yrittää tehdä kaikkensa, jotta ihmiset pitäisivät hänestä. ”

Linus Jonkman, Introvertit, työpaikan hiljainen vallankumous

Tämä johtaa usein siihen, että ekstrovertti höpöttää ja hölöttää ja pian sitä enemmän, mitä vähemmän ympäristö tuntuu reagoivan häneen haluamallaan tavalla. Hän ei välttämättä kykene huomaamaan, jos ympäristössä on henkilöitä, jotka kaipaisivat mahdollisuutta tehdä hommansa tai ajatella ajatuksensa loppuun.

095

Tilan tarve

Introvertti ottaa sen tilan ja ajan, jota hän tarvitsee voidakseen keskittyä työhönsä. Hänen tonttinsa on hänen oma alueensa, ei enempää eikä vähempää kuin oman itsensä rajojen sisäpuolella. Hän ei myöskään piittaa siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Tämä tulkitaan usein virheellisesti ylimielisyydeksi. Introvertillä ihmisellä yksinkertaisesti ei vain ole tarvetta mielistellä ketään, jotta hänestä pidettäisiin.

Introvertille ihmiselle on myös ihan ok laittaa kuulokkeet korville, jotta voi avokonttorissa keskittyä tekemään työnsä loppuun. Se ei ole osoitus ympäristölle yhtään mistään, vaan rationaalinen ratkaisu hälyn aiheuttamaan keskittymisvaikeuteen.

Olen itse joskus  eräässä työyhteisössä törmännyt hölmistyneenä siihen, miten minua ja kollegaa moitittiin huonosti käyttäytyväksi ja muita loukkaavaksi, kun ”eristäydyimme kuulokkeidemme taakse”. Epäkohteliasta minun mielestäni olisi ollut vaatia ympäristöä olemaan hiljaa ja keskittyä hemmetti soikoon omaan duuniinsa, jotta minäkin saan keskittyä!

Introvertin ja ekstrovertin ero ilmenee siinä, mistä henkilö saa energiaa. Introvertti saa sitä hiljaisuudesta, omien ajatustensa kanssa olemisesta ja yksinolosta. Ekstrovertti saa energiaa jatkuvasta vuorovaikutuksesta ja toiminnasta.

Tapa ajatella

Introvertilla on paljon ajatuksia ja hän tarvitsee aikaa niiden jäsentelyyn. Hän ahdistuu, mikäli ei saa riittävästi aikaa ajatustensa jäsentelyyn. Hän ei myöskään tarvitse vahvistusta ajatuksilleen ulkopuolisilta ja kertookin ajatuksensa ja mielipiteensä mieluummin vasta sitten, kun on saanut muodostettua ne valmiiksi. Ekstrovertti taas ahdistuu siitä, kun mitään ei tapahdu tai kukaan ei reagoi hänen sanomisiinsa. Hän imee ajatuksia ulkopuolelta ja tarvitsee koko ajan vahvistusta toisilta siitä, että hänen ajatuksissaan on idea. Tämä ero aiheuttaa usein työpaikoilla ongelmia.

Introvertti ja ekstrovertti ihminen ovat muutakin kuin tämä luonteenpiirteensä. Useimmat meistä eivät myöskään ole näiden piirteiden äärimmäisiä ilmentymiä. Molemmissa piirteissä on vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä kumpikaan ole toista parempi. Menestyvissä työyhteisöissä on molempia.

Painovirhe vaiko ei?

Tunnen itseni usein poikkeavaksi ja vialliseksi introverttien piirteideni kanssa. Tai ainakin moni yhteisö pistää tuntemaan niin. Heli Ruotsalainen avasi taannoin LinkedIn blogissa (klik!) loistavasti sitä, miltä tuntuu olla introvertti ekstroverttien maailmassa.

Linus Jonkmanin kirjasta löysin monia hykerryttäviä asioita, jotka yhdistävät meitä introvertteja ihmisiä. Suosittelenkin kirjan lukemista ihan jokaiselle introvertille itseymmärryksen lisäämiseksi, sekä niille, joita kiinnostaa työelämän ja työhyvinvoinnin kehittäminen!

En olekaan kummallinen, kun haluan pitää puheluni lyhyinä ja asiallisina! Tai kun kyseenalaistan turhat palaverit. Tai kun en koe jääväni paitsi mistään, vaikka en matkustelekaan jatkuvasti ulkomaille. Pidän kyllä matkalla olemisesta, kun pääsen kohteeseen, mutta minulla ei vain ole hinkua matkusteluun, sillä rakastan kotona olemista. Tai että minusta on ihanaa, eikä lainkaan surullista, käydä kahvilassa yksin. Tai etten juuri koskaan pitkästy! En käsitä, miten kukaan voi kokea olonsa tylsistyneeksi. En yksinkertaisesti pysty saavuttamaan sellaista olotilaa, sillä en ehdi koskaan ajatella ajatuksiani loppuun asti.

Luettuani kirjan totesin, että en ole introvertti. Olen ambivertti, jolla on taipumusta enemmän introversion kuin ekstroversion suuntaan. Jatketaan keskustelua aiheesta!

Infoähky ja pari keinoa sen selättämiseksi

026

Infoähky

Tunnistatko tilan, jossa olet näennäisesti läsnä, mutta aivot eivät kykene käsittelemään enää tiedon murustakaan? Tai sen, miten siirryt autopilotilla selaamaan somekanavia, vaikka juurihan ne tarkistit?

Minä tunnistan ja tunnustan kärsiväni digiriippuvuudesta. Kärsin myös informaatiotulvan aiheuttamasta ähkystä, mikä aiheuttaa henkistä koomaa ja heikentää kokonaisvaltaista hyvinvointia. Olen nykyajan tietotyöläinen; käsittelen, jäsentelen ja luon tietoa sekä tekstiä koko päivän. Vaikka työni tapahtuu sosiaalisen median kanavissa, roikun siellä vapaa-ajallakin.

Kuormitamme nykyisin aivojamme alituiseen. Onneksi tutkijat ovat kiinnostuneet aiheesta, joten ehkä asiaan kiinnitetään pian huomiota laajemminkin.

 Kognitiivista ergonomiaa

Työterveyslaitoksen ”Aivot ja teknologia” -tiimiin kuuluva tutkija kertoo Olivia-lehden 1/14 artikkelissa, että jatkuva sovellusten vilkuilu ei ole hyväksi, koska se virittää ihmisen jatkuvaan valmiustilaan. Tutkimusten mukaan tarkistamme älypuhelimen näytön jopa 150 kertaa päivässä. Hän vertaa aivojen rasittamista fyysiseen rasitukseen:

”Eihän kukaan treenaa jatkuvasti, vaan tarvitaan myös palautumista. Myös aivot vaativat molempia. Toisin kuin lihassärkyä, aivojen kuormitusta ei välttämättä huomaa itse.

Ylivirittynyt ei enää itse hoksaa olevansa rasittunut. Arviointikyky katoaa samalla tavalla kuin univajeessa tai pienessä humalassa. Tuntee vain olevansa nopea ja nokkela.”

-Olivia 1/14

Työtä tehdään nykyisin yhä enemmän teknisten tieto- ja ohjausjärjestelmien välityksellä. Ohjelmistojen suunnittelussa ei ole juuri huomioitu ihmisen kognitiivisia kykyjä tai rajoituksia. Ihminen ei välttämättä myöskään näe enää työnsä seurauksia tai tuloksia ja silti hänen pitää osata ratkaista työhön liittyviä ongelmia.

Aivot ovat kovilla jatkuvassa ongelmanratkaisussa ja käsitellessään valtavaa määrää tietoa ilman lepoa. Jos aikaisemmin pidettiin tärkeänä miettiä työergonomiaa fyysisen kuormittavuuden vinkkelistä, nyt nousee esille kognitiivisen ergonomian huomioiminen.

Infoylipaino

Jenkeissä on puhuttu jo muutaman vuoden ajan infoylipainosta. Ratkaisuksi on keksitty erilaisia info- ja mediadieettejä. Aika osuvaa. Tarjolla olevia herkkuja on vaikea vastustaa ja ihminen haluaa alitajuisesti turvata oman osuutensa, jotta ei jää ilman. Tämä pätee niin sosiaalisessa mediassa kuin ruokapöydässäkin.

Edellä mainitussa artikkelissa lainataan myös ”The Information Diet” -kirjaa (ilmestynyt 2012, Clay Johnson) ja mainitaan, että ylipainon, niin fyysisen kuin infoylipainonkin, taustalla on evoluutio: myös tiedon löytäminen synnyttää aivoissamme mielihyvähormoni dopamiinia. Uusi tieto miellyttää kuten makea ja rasvainen ruoka. Siihen jää koukkuun!

Tiedosta ja kevennä

Kulutan verkossa aikaani blogien, podcastien, hyvinvointi- ja teknologiasivustojen sekä erilaisten somekanavien parissa. Niiden sisältö innostaa ja inspiroi. Samalla saan mahdollisuuden verkostoitua samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole vastapainoa työlleni, koska se kuormittaa samoja alueita aivoissa kuin työkin.

”Kuten ruuankin kohdalla, kyse ei ole siitä, miten informaatiota on tarjolla, vaan siitä, mitä ja miten paljon päätämme kuluttaa”

-Olivia 1/14

Olen päättänyt keventää ja samalla panostaa henkisen ravinnon laatuun. Herkkujakaan ei tee niin paljon mieli, kun keho saa laadukkaasta ravinnosta tarvitsemansa rakennusaineet.  Toimisiko sama myös informaation suhteen?

Veikkaan, että infoylipainon vähentäminen on vaikeampaa kuin fyysisen ylipainon, koska sosiaaliseen mediaan ja verkossa vaikuttamiseen liittyy tarpeiden täyttyminen niin monella elämän osa-alueella.

Monipuolisen ja validin informaation saaminen verkosta ei ole kuitenkaan enää niin helppoa, sillä algoritmit määrittelevät, minkälaista tietoa meille itse kullekin verkossa tarjoillaan. Haluanko kuormittaa itseäni höttöhiilareilla ja käyttää energiaani tiedon seulomiseen roskien joukosta?

”Tyydyttävintä on tieto, joka vahvistaa käsityksiämme maailmasta, – siis käsitystä siitä, että on oikeassa. Tähän perustuu se, että Yhdysvalloissa demokraatit ja republikaanit seuraavat täysin erilaista mediasisältöä. Tätä hyödyntää myös Facebook, joka lajittelee uutisvirtaa sen mukaan, keiden päivityksiä käyttäjä on aiemmin peukuttanut ja kommentoinut. Myös Google räätälöi hakutulokset aiempien hakujen perusteella. Seurauksena mediaruokavalio ja käsitys yhteiskunnallisesta todellisuudesta yksipuolistuvat.”

-Olivia 1/14

Digi- ja somepaasto

Paaston merkityksestä voi olla eri mieltä, mutta minä uskon, että digipaasto paitsi mahdollistaa aivojen ja hermoston lepäämisen, niiden käyttämisen toisella taajuudella ja uusien/erilaisten linkitysten aktivoitumisen, se mahdollistaa myös tiedon äärellä sen analysoimisen ja oleellisen informaation noteeraamisen.

Meidän tulee antaa aivoillemme säännöllisesti lepoa, jotta tieto jäsentyy oikein ja hyödymme siitä. Lihaskin kasvaa ainoastaan treenin jälkeisessä lepotilassa, ei silloin kun lihasta treenaa.

Haen vastapainoa aivokuormitukseen digipaastosta. Pyrkimys on sulkea älyvempaimet päivittäin yhdeksään mennessä, jotta rauhallinen yöuni olisi mahdollista. Otan myös ajoittain kokonaan somevapaita viikonloppuja. Onnistun tässä toisiaan paremmin ja toisinaan…. no jaa.

Hiljaisuudesta uutta virtaa

Parasta vastapainoa informaatiokuormitukselle löytyy hiljaisuuden vaalimisesta. Se tarkoittaa tietoista hälyn ja kohinan karsimista ympäristöstä. Hiljaisuuden hetkiä voi ottaa ihan keskellä arkea. Esimerkiksi meditaatio ja mindfulness toimivat tässä apuna ajasta ja paikasta riippumatta.

Suosittelen lämpimästi myös hiljaisuuden retriittejä. Ne mahdollistavat vaatimuksista ja vuorovaikutuksesta vapaan keitaan arjen keskelle. Ohjattuja hiljaisuuden retriittejä järjestetään mm. seurakuntien toimesta, mutta myös uskonnosta vapaita retriittejä löytyy. Hiljaisuuden retriitissä sitoudutaan olemaan hiljaa ryhmän kanssa.

”Melun ja ärsykkeiden paineista on luontevaa etsiytyä hiljaisuuteen. Hiljaisuus on avara tila, jota kannamme sisällämme. Se ei tarkoita äänten puuttumista, vaan avautumista vastaanottamaan, kuuntelemaan.

Hiljaisuudessa emme sulje silmiämme ja korviamme, vaan pyrimme avaamaan ne, tulemaan mahdollisimman näkeviksi ja kuuleviksi ja olemaan kokonaan läsnä hetkessä ja tilassa, jota elämme.”

-kirjasta Hiljaisuuden etsijöitä, Ihmisiä Elämän perimmäisten Kysymysten Äärellä, WSOY.

Omatoimisen hiljaisuuden retriitin voi myös järjestää vaikka viikonloppuna. Miltä kuulostaisi viikonloppu ilman älylaitteita, telkkaria ja äänitteitä? Niiden sijaan voi ottaa aikaa vaikka luonnossa liikkumiseen sekä ihan vain olemiseen oman itsesi kanssa.

Vaikka ajatus ei heti houkuttaisikaan, suosittelen rohkeasti kokeilemaan, sillä vastineeksi saat levänneen olon ja aivan uutta virtaa!

(Teksti on kurssiharjoitus ja julkaistu myös toisessa blogissani )

Miten someaspa hyödyttää liiketoimintaa?

360

Palataanpa vaihteeksi perusasioiden äärelle!
Minulle esitettiin vastikään kysymys:

”Miten someaspa hyödyttää liiketoimintaa?”

Todellakin! Yritysjohto joutuu miettimään tätä kysymystä. Meille someaktiiveille saattaa tulla yllätyksenä, että päättävä taho näkee someaspassa vain kuluerän, eikä se tee päätöstä resurssien siirtämisestä someen vain sen takia, että joku väittää, että somessa nyt vaan pitää olla. Miten niin pitää olla?

Kolme syytä, miksi yritysten täytyy olla somessa

Faktaa on se, että yrityksen kannattaa avata someprofiilit jo pelkästään siitä syytä, että jos se ei sitä tee, joku tekee sen kuitenkin. Eli käy kuten VR:lle aikanaan; joku avasi pilailutilin ja hassutteli aikansa yrityksen kustannuksella.

Toisekseen yrityksen kannattaa olla somessa siksi, että asiakkaatkin ovat siellä. Somessa jaetaan kokemuksia ja näkemyksiä yrityksistä. Kun ollaan läsnä samoissa kanavissa asiakkaiden kanssa, pysytään kärryillä siitä mistä puhutaan ja samalla voidaan reagoida puheisiin.

Kolmanneksi kilpailija on siellä kuitenkin! Miksi ihmeessä kukaan antaisi kilpailijoille etulyöntiaseman markkinoilla? Sehän on sama ohjaisi asiakkaansa kilpailijan syliin.

Mitä siitä seuraa, kun yritys avaa sometilit?

Kun yritys avaa tilin someen, asiakkaille se luo mahdollisuuden vuorovaikutukseen ja asiakaspalvelun saamiseen.

Olipa tili asiakaspalvelutili tai ei, asiakkaat kommentoivat ja lähettävät viestejä yrityksen julkisille someseinille tai yksityisviestillä postilaatikkoon. Jos asiakkaiden viesteihin ei reagoida tai asiakas ohjataan johonkin muuhun kanavaan, se on pitkä miinus asiakaskokemukseen (ja samalla voi jäädä kauppaakin tekemättä). Asiakas voi tälläisessa tilanteessa myös päätyä kilpailijan asiakkaaksi, mikäli tähän saa näppärämmin yhteyttä somen kautta.

Kannattaako somessa tarjota asiakaspalvelua?

On ihan validia miettiä, kannattaako valjastaa sometilit asiakaspalvelukäyttöön vai ei. Se vaatii oikeasti resursseja eikä riitä, että joku vähän vasemmalla kädellä muun työn ohessa käy vastailemassa asiakkaiden kysymyksiin.

Yritykset usein avaavat sometilit markkinointiviestintää silmällä pitäen. Ajatellaan, että se on hyvä ja edullinen keino harjoittaa markkinointia. Harva kuitenkaan seuraa mainostilejä somessa! Itse en ymmärrä, miksi tähän panostetaan, sillä se menee ihan hukkaan, jos kukaan ei seuraa.

Mitäpä jos yhdistettäisiin somessa aspan, viestinnän, myynnin ja markkinoinnin voimat (virtuaalitiimi)?

Mitä pitää ottaa huomioon, kun aspa tuodaan someen?

Aspan rooli somessa on erilainen kuin vaikkapa puhelinaspassa. Tai ainakin se kannattaa rakentaa somen tarjoamia mahdollisuuksia silmällä pitäen. Mielestäni asiakaspalvelua ei kannata tuoda someen tiukasti määritellyllä ja kapealla roolituksella.

Someassa toimivan täytyy kyetä reagoimaan nopeasti, oivaltamaan asiayhteyksiä, omata sopivasti huumoria ja laajalla kattauksella tietoa sekä ymmärtää myös se, milloin on tosi kyseessä. Paineensietokykyä siis tarvitaan, samoin rohkeutta ja kykyä nähdä laajempia kokonaisuuksia. Someaspassa tehdään töitä julkisesti ja yleensä nopeassa tahdissa.

Erittäin tärkeää on miettiä resurssit kuntoon;  tekijöiden henkisen ja muun pääoman lisäksi pitää varata oikea määrä ihmisiä työhön. Jos viestejä tulee kanaviin vähän, monenko ihmisen resurssit kannattaa varata tähän? Yksi ihminen voi päivystää kanavia 8 tuntia. Yhden ihmisen varaan ei voi kuitenkaan someaspaa rakentaa. Onko tarvetta pitää asiakaspalvelua kanavissa auki mihin aikaan? Miten hoidetaan sairaus- ja loma-ajat? Miten varaudutaan kriisitilanteisiin?

Jos taas ei haluta panostaa resursseihin ja tuoda aspaa someen, niin sometileillä kannattaa selkeästi ilmoittaa, että kanava ei ole asiakaspalvelukanava ja linkata selkeästi sinne, mistä asiakaspalvelua saa. Samalla yksityisviestimahdollisuus kannattaa estää. Tässäkin tapauksessa jonkun täytyy kanavia päivystää ja olla valmiina ottamaan koppia kommenteista, koska niitä tulee.

Miten someaspa hyödyttää liiketoimintaa?

Lähtökohtaisesti someaspa on erittäin kustannustehokas tapa toimia koska:

  • Kanavissa olo ei itsessään maksa mitään.
  • Asiakkaiden helposti tavoitettavissa, koska asiakkaat ovat jo samassa paikassa.
  • Julkinen vastaus asiakkaalle voi vastata myös monen muun asiakkaan ongelmaan.
  • Lisäksi jos aspa tekee proaktiivisesti sisältöä, voidaan vastata akuutteihin ja nouseviin kysymyksiin jopa ennen kuin asiakkaat heräävät kyselemään, eikä näin ollen kaikki asiakkaat ole jonottamassa puhelinaspaan.

Someaspa parhaimmillaan siis vähentää painetta muissa kanavissa, parantaa asiakaskokemusta ja vaikuttaa yrityksen brändimielikuvaan.

Alihyödynnetty mahdollisuus mielestäni on (sosiaalinen) myynti. Se taas vaatii, että yritykset rohkenee palkata someaspaan riittävästi väkeä. Alimitoitettu resurssi ylipäätään kääntyy äkkiä negatiiviseksi asiaksi bisneksen kannalta. Ei riitä, että someaspaan palkataan resursseja kontaktimäärän perusteella ja vain siksi, kun ”someaspa pitää olla”.

Jos aspa tuntee asiakkaansa ja heidän mielenkiinnon kohteensa ja osaa hyödyntää tätä tietoa, voidaan saada aikaan kasvua myynnissä. Lisäksi voidaan napata ”lennosta” potentiaalisia asiakkaita, jos vain ollaan kanavissa aktiivisesti läsnä.

Kuinka monella yrityksellä on varaa olla hyödyntämättä niitä mahdollisuuksia, joita someaspa tuo mukanaan?

 

 

Kyynisyyden kynsissä

025aitaMinun on vaikeaa olla kyynisen ihmisen seurassa. Ja niitä ihmisiä tuntuu olevan paljon. Ehkä bongaan kyynisyyden, koska olen ollut kyyninen. Ehkä niitä ihmisiä on paljon.

Olen yrittänyt joskus ”tartuttaa” omia oivalluksiani niihin ihmisiin, jotka suhtautuvat kyynisesti henkiseen hyvinvointiin, joogaan, Iloon ja Valoon. Haluaisin jakaa tämän saavuttamani hyvän olon, koska mielestäni jokainen meistä on ansainnut onnellisuuden tunteen. Jokaisella on mahdollisuus siihen, koska minäkin olen kyennyt muuttamaan toiminta-, reaktio- ja ajatusmallejani.

Nykyisin en jaksa vaivautua. Enkä oikein muutenkaan tiedä, miten olla kyynisen ihmisen kanssa ilman, että negatiivinen energia ottaa liian suuren vallan tilasta. Joskus on viisainta vain vältellä tiettyjä tilanteita ja ihmisiä.

”Kun kyyninen näkee muiden ilon ja innostuksen ja kaiken sen, mitä hän on vailla, herää hänessä luonnollisesti katkeruus. Muiden elämässä on hyvin paljon sellaista, mitä kyyninen ei pysty kokemaan.”

Samuel Salovuori kirjoittaa ajatuksia herättävästi siitä, kun ilo katoaa elämästä ; Kyynisyydestä ja sen kahleesta.

Juttu on luettavissa Hyvejohtajuus.fi -sivustolla, johon yllä linkki. Jossain määrin skeptinen realismi on tarpeellista, mutta liiallinen kyynisyys on sairauden kaltainen tila.

”Ei ole siis välttämättä kannattavaa uhrata hirveästi aikaa kyynisen kanssa väittelyyn. Hän on yhtä pessimistinen kahden tunnin väittelyn jälkeen kuin sen alkaessa. Hän on itse ainoa, joka pystyy omaa tilaansa muuttamaan kohtaamalla tunteensa, joista ensimmäisenä odottaa suru.”

Huonoja uutisia

newsHirvittävän huonoja uutisia on viime aikoina tunkenut silmät ja korvat täyteen. Lehtien otsikot ovat raflaavia, katastrofifiilistä maalailevia ja sen pohjalta myös keskustelupalstat ovat täynnä rähinää.

Huonot uutiset koskettavat monia, monia perheitä ja yhteisöjä. Työpaikkoja menetetään, perusturva horjuu ja kahtiajakautumista edistävät tekijät tuntuvat vahvistuvan kaikilla elämän osa-alueilla.Meillä ei ole todellakaan helppoa.

Mutta ketä se huonojen uutisten paisutteleminen oikein palvelee? Haluammeko me ihmiset tosiaan jatkuvaa katastrofia, traumaa ja negatiivista energiaa? Tiedän, että se energia pyörii kuin sentrifugi, jossa tietty lataus tiivistyy ja antaa voimaa ja samalla pitää tehokkaasti vallassaan. Nähnyt sitä, ollut sen pyörteissä ja pyörteisen uhrina. Pyristelin irti, pääsin irti. Kaikilla ei ole siihen joko voimaa tai halua.

Ihmettelen, miksi yhteiskuntamme ja media pyörii pitkälti negatiivisella energialla. Se todennäköisesti myy, mutta miksi?

Miten olisi, jos näissä tilanteissa media loisikin tsemppihenkeä, valaisi uskoa tulevaisuuteen, etsisi tilanteissa ne rakentamista kestävät kohdat, ne voimavarat ja vahvuudet ja kannustaisi ihmisiä tukemaan toisiaan? Miksi ei suojata herkimpiä yksilöitä ahdistukselta vaan provosoidaan sitä? Ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki…

Mietin tässä eräänä hieman haastavampana päivänä töissä myös sitä omaa energiaani, sitä, miten helposti se negatiivinen pyörre veisi mukanaan. Kun järjestelmät ei toimi, kun yrityksen sisäiset prosessit takkuavat ja oma osaaminen on riittämätöntä — ja kun jotkut asiakkaatkin välillä käyttäytyvät ääliömäisesti — silloin oma Valonööriys mitataan. Negatiivisuuden vastustaminen vaatii valtavasti energiaa. Välillä puhisen ja päräytän perkeleitä, mutta nykyisin teen sen lähinnä periaatteesta ja tottumuksesta.

Yhä vahvemmin haluan valita toisenlaisen tunnetilan. En siis tarkoita sitä, että tietoisesti sulkisin silmäni maailman vääryydeltä ja työntäisin pääni kokonaan puskaan. Paha on, ahdistus on, epäjärjestys on, toimimattomat systeemit on, ärtymys on, epätasa-arvoa on. Niistä voi ja pitää puhua, tottakai.

Mutta jos se jää puhumiseen tai jäämme kiinni siihen, niin se luo samalla upottavan maaperän ihan meille itsellemme. Puhumisen lisäksi voimme alkaa etsimään ratkaisumalleja, vaihtoehtoja ja uusia reittejä. Negatiivinen energia tuntuu jostain syystä heimouttavan tehokkaammin kuin positiivinen energia. Median tarjoama näköala ja henki tehostaa sitä.

Mitäpä, jos emme enää ostaisikaan katastrofiuutisia? Huonotkin uutiset voi kertoa faktoina siten, että vielä jää tilaa ja voimia lähteä rakentamaan parempaa huomista.

Ei ole pakko antaa tietoisuuden tästä kaikesta huonosta vaikuttaa omaan henkilökohtaiseen tunnetilaan, joka on tärkeintä pääomaa, se, minkä varassa laiva kulkee. Meillä on oikeus ja mahdollisuus suojata itsemme. Ja myös sitä heikompaa vierustoveria.

Labyrinttiin eksyy vain jos oma kompassi on jumissa.

Kohtaamisia kiireputkessa

102

Ihmissuhteet vaativat läsnäoloa ollakseen olemassa. Sitä, että on aidosti kiinnostunut toisesta ja voi ja haluaa jakaa siivuja maailmasta toisen kanssa. Sitä, että ehtii pysähtyä ja kohdata toisen ihmisen.

Ajanpuute, ruuhkavuodet ja onnettomat aikataulupäällekkäisyydet ovat vain selityksiä, ne eivät ole todellisia syitä sille, että ystävyys ei arjessa mahdollistu. Pätee myös työystävyyteen. Minulla on aikaa ihmiselle, jolle haluan aikaa olevan!

Valitettavasti työarki on usein niin aikataulutettua, että kohtaamiselle ei jää tilaa. Työnantajien olisikin syytä miettiä, voisiko tälle tehdä jotain.Olisiko mahdollista rohkaista ihmisiä kesken työpäivän verkostoitumaan tai voisiko järjestää verkostoitumistilaisuuksia? Yhteisöllisyydellä on vaikutusta myös yrityksen taloudelliselle menestykselle.

Oma työnantajani järjesti vastikään meille asiakasrajapinnassa työskenteleville innostus- ja inspiroitumispäivän, minkä aikana tapahtuneet kohtaamiset kantavat taas pitkälle. Palaan päivän antiin vielä myöhemmin toisessa tekstissä.

Joskus on aika hauskaa pysähtyä myös satunnaisten kohtaamisten äärelle. Taannoin sattui hauska tapaus. Kiitäessäni halki kauppakeskuksen matkalla töistä kodin kautta joogaan, minut pysäytti charmikkaasti harmaantunut vanhempi mieshenkilö harmaassa kauniisti leikatussa villakangastakissaan. Hän oli ehkä ”hieman” liikaa juttutuulella, ei suinkaan humaltuneessa tilassa, vaan todennäköisesti ihan vain juttuseuraa vailla (syystä tai toisesta). Olin itse taas menossa paikasta a paikkaan b ja vähemmän juttuseuraa vailla.

Hän halusi kuitenkin kysyä minulta miten tulla niin tasapainoisen oloiseksi, kuin miltä vaikutan. Hämäännyin kysymyksestä ja huikkasin jotain kiireisen työpäivän jälkeisestä joogaan menostani ja tasapainon löytymisestä niiden välistä. Sen jälkeen hän kyseli hieman joogasta, auttaisiko se kenties hänen kaltaisia adhd-tapauksiakin. Lopuksi hän vielä halusi tietää kuka on se onnellinen työnantaja, jolla on palveluksessaan kaltaiseni ”tasapainoinen ja iloinen ihminen” ja toivoi, että työnantaja osaisi arvostaa sitä, että heillä on minut.

Keskustelu oli kaikkineen hieman absurdi, mutta minulle jäi kohtaamisesta iloinen mieli! Muutamassa työpaikan kohtaamisessa oli ollut vastikään vähemmän kepeä tunnelma, kiire painoi hartioita ja kireys vaivasi mieliä. Vapaa-ajan suhteillekaan ei tuntunut löytyvän koskaan aikaa. Kalenterisulkeiset ystävien kanssa ovat turhauttavinta mitä tiedän. Olin ”hieman” kuormittunut.

En myöskään ollut ollut pitkään aikaan tyytyväinen siihen, että se tasapainoinen ja valoisa mieli hautautuu kiireen ja kuonan alle. Tuo satunnainen kohtaaminen muistutti minua Valon ja läsnäolon merkityksestä. Ja siitä, millainen ihminen minä oikeasti olen. Se minä hukkuu helposti kiireen alle, mutta niin ei saisi olla.

Juuri kohtaamisissa me synnymme aina uudelleen siksi, keitä me todellisuudessa olemme. Oli kiire tai ei, mina haluan, että jatkossa elämässä on tilaa kohtaamisille ja läsnäololle.

Miten vähällä vaivalla voisimmekaan ilahduttaa myös satunnaisia kanssakulkijoitamme, jos vain haluaisimme ja rohkenisimme! Päätin haastaa itseni ja tilaisuuden tullen sanoa aina jotain rohkaisevaa ja ihailevaa jollekulle ihan tuntemattomalle. Otatko sinäkin haasteen vastaan?