-

Kulttuuri ei ole kuluerä, vaan yhteisön liima
On ollut typerryttävää nähdä, miten päättäjämme romuttavat yhteiskuntaa ja kuttuuriamme. Eivätkä vain päättäjät, vaan myös yksittäiset ihmiset – erityisesti siellä äärilaidoilla. Mutta myös ihan tavalliset ihmiset, niin kuin sinä ja minä.
-

Ajattelun kehystämistä uusien opintojen alla
Teknologian ja kulttuurin välissä palveluita muotoilevat tyypit voivat vaikuttaa siihen, millaisia jälkiä teknologia jättää kulttuuriimme – meihin ihmisiin – ja miten ylipäätään palveluita halutaan ottaa käyttöön. Ja siihen antropologinen näkökulma tuo kivasti työkaluja.
-

Missä on ihminen kaiken keskellä? – Eino Leino ja tekoälyn kituva liekki.
”Jos Eino Leino eläisi nyt, hän ei ehkä taistelisi teknologiaa vastaan, vaan kutsuisi sen katsomaan itseään. Kysyisi: ”Missä on ihminen kaiken keskellä”.
-

Tasa-arvoon liittyvät pienet kuvituskuvat
Kuvittamisen kurssilla saimme tehtäväksemme tehdä ”tarroja”, GIFFejä, emoji-kuvia tai muita pieniä kuvituskuvia, joita voisi käyttää tasa-arvoon, diversiteettiin tai vallankäyttöön liittyvän aikuisille suunnatun lehtisen artikkelin kuvituskuvina. Aihe tuntui minusta alkuun ylivoimaiselta ja haastavalta, sillä yleensä kun puhutaan diversiteetista tai epätasa-arvoisuudesta, niissä puheissa ei lainkaan huomoida keskuudessamme ilmenevää arkipäivän epätasa-arvoistavaa kohtelua myös ihan tavallisia ihmisryhmiä kohtaan, kuten…
-

Etäopiskelun autuus ja kamaluus
Miten suoriutua opiskelusta etänä? Moni opiskelija on joutunut pohtimaan tätä asiaa tämän vuoden 2020 aikana. Opiskelujen sujuminen etänä vaatii motivaatiota, itseohjautuvuutta ja organisointitaitoja. Näitä voi harjoitella ja edistää ottamalla arkeen käyttöön tiettyjä keinoja. Ihan sormia napsauttamalla se ei toki tapahdu, etenkään jos ei ole tottunut organisoimaan tai ottamaan vastuuta omasta toiminnastaan. Aikuiselle ja työelämässä pitkään…
-

Visuaalinen viestintä ammattina
Visuaalinen viestintä on laaja käsite ja kokonaisuus. Alaa opiskeleva voi toimia vaikkapa valokuvaajana, mediasisältöjen suunnittelijana tai graafisena suunnittelijana. Muotsikassa tarjolla on nämä kolme erillistä suuntautumisvaihtoehtoa ja opintojen alusta lähtien opiskelet omalla suuntautumisellasi. Opiskelu muotsikassa Opintojen sisällöt ovat osin yhteisiä ja osin liippaavat toisiaan. Sinun tulee kuitenkin jo hakuvaiheessa päättää, mille suuntautumisvaihtoehdolle haet. Kukaan ei määrää,…
-

Nyt on aika nähdä toisin
Miten turvata opiskelijana, että opinnot etenee, vaikka kriisin aikana joukkotapaamisia rajoitetaan? Entä miten pienyrittäjä selviytyy siitä, että tilauskirja tyhjeni samasta syystä kertalaakista? Onko aihetta paniikkiin ja pessimismiin? Korona on suuri uhka ihmiskunnalle ja siksi otsikot tietenkin huutavat sitä. Siksi myös ihmiset toimivat paniikissa, kuten toimivat. Toiset kieltävät uhkan olemassaolon ja toisia pelottaa. Se on ihan…
-

Perhanan ryhmätyöt
Aikuisopiskelijana opintojen ja arjen yhteensovittaminen on joskus haasteellista, mutta ei se mahdotonta ole. Nyt, kun kurssit pyörivät täydellä teholla, alan tehdä havaintoja opiskeluun liittyvistä varjopuolista. Tällä hetkellä minulla on siis mahdollisuus olla opintovapaalla päivätyöstäni, eikä työelämä kulje juuri nyt opintojen rinnalla. Silti tuntuu, että kokopäiväinen opiskelu todellakin tarkoittaa opiskelua 24/7 ja se on jopa rankempaa…
-

Pelko
Olen pelännyt elämässäni paljon. Elämää itseään varmaan eniten. Sitä, että epäonnistun ja ennen kaikkea sitä, että jos onnistunkin. Moni pitää minua rohkeana ja se on tänä päivänä varmasti totta. Olen tehnyt rohkeita ja oman näköisiä valintoja, kuten unelmaa kohti suuntautuminen ja opiskelemaan lähteminen. Sitä ennen piti kuitenkin elää pelossa, kohdata suurimmat pelkoni ja menettää kyky…
-

Johda pelolla ja tapa sisäinen motivaatio
Miten sisäisen motivaation pystyy tuhoamaan ja miten sen voisi säilyttää haastavissakin olosuhteissa? En ole vielä löytänyt valaistumista asian suhteen, vaikka paljon tätä miettinyt olenkin. Ymmärsin sisäisen motivaation merkityksen saatuani mahdollisuuden kehittää omaa työtäni ja huomattuani, miten motivoivaa ja innostavaa se oli. Kirjoittelinkin joskus aiheesta sisäinen motivaatio ja myös innostuksen ja motivaation tuhoamista olen aikaisemminkin käsitellyt blogissani. Jotenkin naivisti…