Pelko

Olen pelännyt elämässäni paljon. Elämää itseään varmaan eniten. Sitä, että epäonnistun ja ennen kaikkea sitä, että jos onnistunkin.

Moni pitää minua rohkeana ja se on tänä päivänä varmasti totta. Olen tehnyt rohkeita ja oman näköisiä valintoja, kuten unelmaa kohti suuntautuminen ja opiskelemaan lähteminen. Sitä ennen piti kuitenkin elää pelossa, kohdata suurimmat pelkoni ja menettää kyky pelkäämiseen.

Epäterve pelko

Kasvoin ympäristössä, joka ruokki pelkoa ja jossa suorastaan mässäiltiin uhkakuvilla. Yhteisön sanallinen ja sanaton vuorovaikutus rakensi lapsuuden tunneilmapiirin ja elämäni pohjan.

Kasvatusmetodeihin kuului uhkailu ja kiristäminen. Tulevaisuudessa tapahtui aina jotakin katastrofaalista. Jos. Se oli normaalia arkea, eikä sitä osannut kyseenalaistaa. Edes silloin, kun nuorena aikuisena sain säätää oman elämäni rajat. Pelkäsin kaikkea.

Olen joutunut kohtaamaan kaikki suurimmat pelkoni: kiusatuksi tulemisen, vanhempien avioeron, hirvikolarin, yksinäisyyden, läheisen mielenterveyden romahtamisen, läheisen itsemurhan, puolison kuoleman, lapsen vakavan sairastumisen ja hänen kuolemansa, petetyksi tulemisen, omaisuuden ja kodin menettämisen, tulipalon…

Kun pelko ohjaa valintoja

En usko, että ”ihminen saa sitä mitä tilaa”, vaikka ymmärrän, mitä tarkoitetaan ”vetovoiman lailla”. Toisiin ihmisiin ulottuvat koettelemukset eivät kuitenkaan tule tilauksesta.  Sen sijaan tiedostan, että juuri pelko elää on ajanut minut etsimään tuttua ja turvallista: pelon ilmapiiriä, vahingollisia ihmissuhteita, tietynlaisia polkuja ja tietynlaisia tilanteita elämääni.

Olen myös tunnistanut jättäneeni valitsematta pelon vuoksi monta vaihtoehtoista polun päätä tai ihmissuhdetta.

Minulle on tarjoutunut elämäni aikana upeita mahdollisuuksia ja olen kohdannut ihmisiä, joiden rinnalla elämäni olisi muodostunut toisenlaiseksi. Pelon ohjaamana olen valinnut kuitenkin toisin. En ole uskaltanut tehdä, mennä ja ottaa elämän minulle tarjoamia lahjoja.

Vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ei kuitenkaan kannata jäädä murehtimaan. Emme loppujen lopuksi voi tietää, mitä ne olisivat tuoneet mukanaan.

Kun lakkaa pelkäämästä

Kohdattuani elämäni suurimmat pelot ja käytyäni läpi koettelemuksia, jota ei todellakaan voi toivoa kenenkään kohdalle tulevaksi, lakkasin pelkäämästä.

Alkuun jopa siinä määrin, että menetin itsesuojeluvaistoni. Sen seurauksena elämään tuli uudenlaisia haasteita. Isojakin koettelemuksia. Jälkikäteen voin vain todeta, että niiden kautta opin lopulta tärkeää itsestäni lähtevää rajanvetoa.

Menetin kyvyn pelätä, mutta kaikkien viimevuosina tapahtuneiden koettelemusten seurauksena en kyennyt väsymyksen ja pettymyksen lisäksi kokemaan enää mitään muitakaan tunteita.

Sekin oli tärkeä vaihe oman voiman löytämisen kannalta.

Miksi pelkäämme?

Pelko on ihmiselle luonnollista. Jos ihminen ei kykenisi pelkäämään ja tekemään tilanteissa riskiarvioita, ihminen ei olisi lajina selviytynyt näihin päiviin asti.

Koettelemusteni jälkeen ja viimeisten virhevalintojen seurauksena tulleita haasteita läpi käydessäni, pelko nosti yhtäkkiä uudelleen päätään; tunsin että jäljellä ei ole enää lainkaan voimavaroja, sydän sykki hädissään ja pelkästään sängystä ylös nouseminen vei kaiken energian. Pelkäsin olevani vakavasti sairas.

Lääkärit eivät kuitenkaan edes tutkineet minua tarkemmin, vaan tekivät masennusdiagnoosin elämäntilanteesta kerrottuani ja pelkkien havaintojensa perusteella.

Muutaman kuukauden sairauslomalla levättyäni voimaannuin sen verran, että jaksoin ryhtyä vaatimaan tutkimuksia. Tiesin, että sairauteni ei ole masennus.

Onneksi kuuntelin itseäni ja sisälläni virinnyttä pelkoa.

Pelko syö ihmistä

Pyynnöstäni minulta tarkistettiin lopulta myös ferritiiniarvo ja se paljasti minun kärsivän vakavasta raudanpuuteanemiasta.

Yksi syy raudanpuutteeseen on pitkään jatkuneiden haastavien elämäntilanteiden ja alituisen pelon aiheuttaman stressaamisen seurauksena syntynyt elimistön rautavarastojen kuluminen. Rautavarastojen loppumiseen on toki muitakin syitä.

Pelko aiheuttaa kehoon stressitilanteen. Kuten kaikki tiedämme, stressireaktion tarkoitus on auttaa meitä selviytymään haastavasta tilanteesta.

Stressireaktio saa elimistön erittämään mm. kortisolia, stressihormonia, joka saa aistit terävöitymään ja lisää suorituskykyä hetkellisesti. Kroonistuneena ja pitkään jatkuvana stressi kuitenkin kuluttaa ihmisen elinvoimaa. Siihen voi oikeasti myös kuolla.

Mitä pelko voi opettaa?

Pelko ja sen seurauksena elämääni tulleet haasteet ovat opettaneet elämästä jotain oleellista.

Tänä päivänä olen pelon kanssa ystävä. Teen valintoja tunnustellen kehoni reaktioita. Tiedän, milloin pelko on normaalia ja kannustaa menemään kohti epämukavuusalueita. Menen silloin rohkeasti kohti sitä. Tiedän myös, milloin pelko varoittaa uhkaavasta tilanteesta.

Pelon vuoksi voi jättää elämänsä elämättä. Epämukavuusalueelle meneminen ja rohkeiden valintojen tekeminen ei ole helppoa.

Tutussa ja turvallisessa voi elää, myös ihan semisti hyvää elämää – vaikka siitä ei ihan täyttä tyydytystä saisikaan. Minä olen kuitenkin päättänyt elää lopun elämääni rohkeasti ja käsi kädessä tärkeän neuvonantajani, pelon, kanssa.

En väitä, että opiskelemaan lähteminen olisi ollut kevyt päätös. Se oli lopulta kuitenkin ainoa vaihtoehto.

En väitä, että lilluisin jatkuvassa opiskeluhurmoksessa ja vaaleanpunaisessa unelmien toteutumisen täyttämässä hötössä. Saatan ajoittain pelätä, ettei raha riitä elämiseen tai tulee joku lasku, joka syöksee kohti katastrofia. Tällä hetkellä kuitenkin luotan siihen, että asiat sujuvat omalla painollaan ja vastaan tulevat ongelmat ovat ratkaistavissa. Niitä on ihan turha murehtia etukäteen, sillä voi olla, ettei niitä edes tule.

En pelkää enää elää.