Someuupumus

267

Työni siirtyi sosiaaliseen mediaan lähes kolme vuotta sitten. Olin ollut toki jo sitä ennen aktiivinen verkossa ja somessa, mutta erittäin nirso sen suhteen.

En ole nähnyt, enkä edelleenkään näe, mitään järkeä hypätä jokaiseen sosiaalisen median kanavaan ihan vain siksi, että ”pitäisi” tai koska kaikki muutkin. Ryhmäpaniikki tai ryhmäinnostus ei saa minua liikkeelle. Ihan kaikkea ei ihan oikeasti ole pakko maistella!

Työn vuoksi toki seuraan uusien kanavien syntymistä ja etenkin Twitter on imaissut minut mukaansa. Muutaman vuoden suorastaan hengitin sitä. Päivät työtä siellä ja illat tutustumista siihen ja sen ihmisiin. En kokenut, että se vie minulta energiaa, päinvastoin se energisoi, opetti ja tuotti päivittäin uusia oivalluksia.

Twitter on tarjonnut minulle ihanaa vaihtelua normikaavoihini, koska se mahdollistaa sisäänpääsyn vieraisiinkin kahvipöytäkeskusteluihin. Rakastan sitä avoimuutta, jota Twitter ainakin näennäisesti tarjoilee. Missä muualla pääsisin kurkistamaan vaikkapa  yritysten johtoportaan kiinnostuksen kohteisiin ja keskusteluaiheisiin?

Kun ensimmäisen kerran havahduin siihen, että vietän somessa enemmän aikaa kuin olisi hyvinvoinnin kannalta suotavaa, aloin ottamaan säännöllisesti somettomia päiviä. Niillä on suuri merkitys jaksamisen ja kirkkaasti näkemisen suhteen. Pyrin välttämään kuplan sisälle joutumista muutenkin. Haluan myös välttää ajatusten jumittumista helppoon uomaan.

Mikään asia ei saa viedä elämässä niin suurta tilaa, että sitä ei jää muille tärkeille ja hyvinvointia lisääville asioille. Siinä hetkessä, jolloin jokin asia ottaa enemmän kuin antaa, ollaan uupumuksen portailla.

No, mikä nyt sitten on alkanut kiikastamaan? Yleinen negatiivisuus ja tahallinen vänkääminen on astunut myös Twitteriin, en halua altistaa itseäni sellaiselle. Pelottelu, uhkakuvien luominen ja informaatiovaikuttaminen on tänään osa jokaista sosiaalisen median kanavaa. Facebook tulee toisella tavalla iholle ja sieltä olenkin pysytellyt pääsääntöisesti poissa.

Lisäksi minua ärsyttää se, että eri kanavista on tullut tietoisen pätemisen ja ennen kaikkea systemaattisen henkilöbrändin rakentamisen välineitä. Toki ne ovat välineitä siihen ihan luonnostaan, ja se on ihan ok, mutta aina kun elämässä ei jätetä enää serendipiteetille tilaa, menetetään sen herkullinen potentiaali. Tämä on vähentänyt mielestäni Twitterissä käytävien innostavien keskusteluiden määrää ja se on iso sääli.

Kaiken negatiivisen vastapainoksi olen halunnut pitää kiinni kaikesta siitä kauniista ja hyvästä, jota somekanavat tarjoavat. Siispä surffaan sinnikkäästi kanavasta toiseen ja etsin kiivaasti niitä sykähdyttäviä, innostavia ja oivalluksia herättäviä juttuja. Ehkä kyse on myös pahasti riippuvaisen ihmisen ongelmasta: entinen määrä ei enää riitä aiheuttamaan onnen tunnetta? Samalla joudun käyttämään energiaani negatiivisuuden vastustamiseen ja noidankehä onkin valmis.

Ilta hurahti toisensa perään ja käteen jäi vain turhautuminen ja väsymys. Oli aika ottaa some-etäisyyttä.

Miten sinä vältyt someuupumiselta tai hoidat sitä?

Piirrä unelmistasi tosia

166-002Joitain vuosia sitten tein itselleni mindmapin asioista, joita työssäni haluaisin tehdä.

Taustalla vaikutti se, että en halunnut palata työhön, jota olin tehnyt edelliset vuodet ja asioita, joiden tekemisestä aikaisemmissa töissäni olin saanut tyydytystä.

Olin juuri kuntouttanut itseni työkykyiseksi tilanteesta, jossa olin toiminut leukemiaa sairastaneen esikoiseni saattohoitajana ja sitä edeltävät pari vuotta hänen omaishoitajanaan.

En aikonut palata takaisin entiseen työhöni. Oli vaikea nähdä siinä mitään mieltä ja arvoristiriidat tuntuivat liian suurilta rankan kokemuksen jälkeen.

Halusin tehdä jotain luovaa, parantaa maailmaa ja auttaa ihmisiä kokemaan elämänsä mielekkäämmäksi. Halusin markkinoida, myydä suunnitella, luoda, kehittää, tiedottaa, kirjoittaa, yhdistää, linkittää ja luoda verkostoja. Mietin irtisanoutumista ja opiskeluiden aloittamista. Suunnittelin mm. viestinnän ja tulevaisuuden tutkimuksen opiskelua.

Halusin kuitenkin ensin testata, kuinka omaishoitajuuden aikana stressissä kärventynyt muistini kykenisi suhteellisen haastavaan multitaskaamiseen omassa työssäni ICT- alalla puhelinasiakaspalvelussa. Työkokeilu oli niin palkitseva, että halusin katsoa, pystyisinkö innostumaan uudestaan omasta työstäni. Pystyin!

Pian halusin laajentaa osaamistani ja katsoa yritystä ja palveluitamme toisesta näkökulmasta ja siirryin tekemään sijaisuutta Myynnintukeen. Melkein samaan saumaan kyseiseen tiimiin tuotiin projektina asiakaspalvelun toteuttaminen sosiaalisessa mediassa ja koska minulla oli lähihistoriassa taustaa asiakapalvelutyöstä, tartuin tiimiläisistä innokkaimpana haasteeseen. Sillä tiellä ollaan, vaikka tiimi ja esimies ovatkin sen jälkeen vaihtuneet pariin otteeseen. Nyt on hommassa hyvä pöhinä.

Löysin tuon muistikirjaan piirretyn mindmapin vastikään ja totesin hämmästyneenä, että sehän on melkein kuin toteutunut profetia. Saan parhaillaan tehdä lähestulkoon sitä, mitä silloin visioin.