Someuupumus

on

267

Työni siirtyi sosiaaliseen mediaan lähes kolme vuotta sitten. Olin ollut toki jo sitä ennen aktiivinen verkossa ja somessa, mutta erittäin nirso sen suhteen.

En ole nähnyt, enkä edelleenkään näe, mitään järkeä hypätä jokaiseen sosiaalisen median kanavaan ihan vain siksi, että ”pitäisi” tai koska kaikki muutkin. Ryhmäpaniikki tai ryhmäinnostus ei saa minua liikkeelle. Ihan kaikkea ei ihan oikeasti ole pakko maistella!

Työn vuoksi toki seuraan uusien kanavien syntymistä ja etenkin Twitter on imaissut minut mukaansa. Muutaman vuoden suorastaan hengitin sitä. Päivät työtä siellä ja illat tutustumista siihen ja sen ihmisiin. En kokenut, että se vie minulta energiaa, päinvastoin se energisoi, opetti ja tuotti päivittäin uusia oivalluksia.

Twitter on tarjonnut minulle ihanaa vaihtelua normikaavoihini, koska se mahdollistaa sisäänpääsyn vieraisiinkin kahvipöytäkeskusteluihin. Rakastan sitä avoimuutta, jota Twitter ainakin näennäisesti tarjoilee. Missä muualla pääsisin kurkistamaan vaikkapa  yritysten johtoportaan kiinnostuksen kohteisiin ja keskusteluaiheisiin?

Kun ensimmäisen kerran havahduin siihen, että vietän somessa enemmän aikaa kuin olisi hyvinvoinnin kannalta suotavaa, aloin ottamaan säännöllisesti somettomia päiviä. Niillä on suuri merkitys jaksamisen ja kirkkaasti näkemisen suhteen. Pyrin välttämään kuplan sisälle joutumista muutenkin. Haluan myös välttää ajatusten jumittumista helppoon uomaan.

Mikään asia ei saa viedä elämässä niin suurta tilaa, että sitä ei jää muille tärkeille ja hyvinvointia lisääville asioille. Siinä hetkessä, jolloin jokin asia ottaa enemmän kuin antaa, ollaan uupumuksen portailla.

No, mikä nyt sitten on alkanut kiikastamaan? Yleinen negatiivisuus ja tahallinen vänkääminen on astunut myös Twitteriin, en halua altistaa itseäni sellaiselle. Pelottelu, uhkakuvien luominen ja informaatiovaikuttaminen on tänään osa jokaista sosiaalisen median kanavaa. Facebook tulee toisella tavalla iholle ja sieltä olenkin pysytellyt pääsääntöisesti poissa.

Lisäksi minua ärsyttää se, että eri kanavista on tullut tietoisen pätemisen ja ennen kaikkea systemaattisen henkilöbrändin rakentamisen välineitä. Toki ne ovat välineitä siihen ihan luonnostaan, ja se on ihan ok, mutta aina kun elämässä ei jätetä enää serendipiteetille tilaa, menetetään sen herkullinen potentiaali. Tämä on vähentänyt mielestäni Twitterissä käytävien innostavien keskusteluiden määrää ja se on iso sääli.

Kaiken negatiivisen vastapainoksi olen halunnut pitää kiinni kaikesta siitä kauniista ja hyvästä, jota somekanavat tarjoavat. Siispä surffaan sinnikkäästi kanavasta toiseen ja etsin kiivaasti niitä sykähdyttäviä, innostavia ja oivalluksia herättäviä juttuja. Ehkä kyse on myös pahasti riippuvaisen ihmisen ongelmasta: entinen määrä ei enää riitä aiheuttamaan onnen tunnetta? Samalla joudun käyttämään energiaani negatiivisuuden vastustamiseen ja noidankehä onkin valmis.

Ilta hurahti toisensa perään ja käteen jäi vain turhautuminen ja väsymys. Oli aika ottaa some-etäisyyttä.

Miten sinä vältyt someuupumiselta tai hoidat sitä?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s