Osaamisen lähteellä

20170702_21

Muistatko, milloin olet ollut viimeksi työssä flow-tilassa? Minä muistan ja kaipaan sitä fiilistä jo kovasti takaisin. Muutosvaiheessa flow-kokemukselle ei jää tilaa, ellei sitten muutos itsessään ole mieluisa asia ja muutoksen kohde aktiivisena osapuolena muutosta rakentamassa.

Flow ja työn imu

Flow-tilassa ajantaju katoaa, eikä stressi tai väsymys juuri paina kroppaa. Työssä on imua ja se tuntuu palkitsevalta. Silloin voi tehdä hommia ilman taukoja ja jopa yötä myöden. Pidemmän päälle näin vahva intensiteetti ei toki ole hyväksi ja tästäkin minulla on kokemusta. Pahimmillaan sen seurauksena voi olla jopa uupumus ja loppuun palaminen, mikäli intohimoisen työsession vastapainoksi ei hyvissä ajoin ja säännöllisesti lepää. Luovilla aloilla tähän liittyy iso riski.

Mihály Csíkszentmihályi on tutkinut flowta ja todennut tutkimuksissaan, että ihminen on onnellisimmillaan flow-kokemuksen tilassa ja että siihen liittyy aina oppimisen iloa. Jotta flow-tila mahdollistuu, siihen tarvitaan Csíkszentmihályin mukaan seuraavat elementit:

  1. Tehtävällä on selkeä päämäärä ja sitä pystyy itse kontrolloimaan
  2. Tehtävän etenemisestä ja siinä onnistumisesta saa välitöntä palautetta
  3. Tehtävää suorittaessa kyvyt ja tehtävän vaatimus ovat tasapainossa
  4. Tehtävään täytyy voida keskittyä ilman häiriötekijöitä
  5. Tehtävän täytyy olla merkityksellinen eli se on jo itsessään palkitsevaa

Parhaimmillaan flow työssä on todella hedelmällistä. Silloin ihminen saa paljon aikaiseksi ja kokee tekevänsä jotain merkityksellistä, kuten aina silloin, kun on tekemisissä intohimonsa kanssa. Intohimo ilmenee kiinnostuksen ja osaamisen leikkauspisteessä.

20170702_14

En oikeastaan tiedä palkitsevampaa asiaa kuin se, että saan käyttää osaamistani hyväksi työssäni. Ehkä vielä himpun verran palkitsevampaa on työn imu, eli hetki jossa mukana on sopivasti haastetta osaamisen lisäksi. Jotta voin kokea työssä vielä flow-tilan, yritän hakeutua sitä tukeviin olosuhteisiin.

Mutta onko aina pakko olla työstä innostunut?

On melko naiivi väite, että kenenkään ei pitäisi tehdä työkseen muuta kuin sitä, missä osaaminen ja kiinnostus kohtaavat. Kyllä ihmiset joutuvat tekemään työkseen myös rutiininomaisia tehtäviä ja työtehtävän täydellinen osaaminen ei välttämättä yksikseen tuo tyydytystä. Tilanne on minusta ihan ok, mikäli se ei nakerra hyvinvointia. Ja jos nakertaa, niin asialle tehtävissä on toki muutakin kuin lopputilin ottaminen.

Osaamisen sanoittaminen ja kehittäminen

Kevään muutostilanteissa mietin paljon, mitä haluaisin työkseni tehdä, miten voisin innostua työstä uudelleen ja ennen kaikkea osaanko lainkaan sanoittaa osaamistani.

Tunnistanko itse kaikkea sitä tietotaitoa, jota minulle on kertynyt ja miten sitä voisin hyödyntää saati todentaa? En ole niitä ihmisiä, jotka kykenevät väittämään olevansa aihealueen x asiantuntija, mikäli ymmärrys ja kokemus asiasta on vielä pintapuolista. Tästä syystä tehtävien uusjaossa ohitseni monesti ajaa se, jolla on vankempi pokka.

Oman osaamisen sanoittamisessa en vielä päässyt kovin pitkälle. Työstän asiaa ja sain vastikään loistavan vinkin tähän liittyen, siihen palaan myöhemmin! Mutta osaamisen kehittämistä lähdin pohtimaan tosissani ja nyt tiedän, mitkä on ne ensimmäiset stepit sillä saralla. Kynät on jo teroitettu ja penaali valmiina!

Generalisti on tulevaisuuden specialisti

Tänä päivänä ei enää kannusteta hankkimaan syväosaamista, todellista asiantuntijuutta. Erikoistuminen yhteen asiaan ei välttämättä tulevaisuudessa riitä työllistymiseen, mikäli muuta osaamista ei löydy. Muuttuvassa työelämässä osaamista enemmän arvostetaan asennetta ja kykyä oppia asioita. Tärkeää on myös kyky poisoppimiseen. Tulevaisuuden työtehtävissä ei välttämättä tämän päivän osaamisella ole mitään virkaa ja fakkiutuminen aikaisempaan tietotaitoon voi siis olla jopa haitallista.

Toisaalta vielä tällä hetkellä kuitenkin näyttäisi myös siltä, että tutkintoa ja erityisesti korkeakoulututkintoa vaaditaan ja arvostetaan enemmän kuin todellista osaamista tai halua oppia uutta.

Oletko sinä vielä miettinyt, miten voisit pärjätä tulevaisuuden työelämässä ja kokea siinä jopa flow-tilaa?

 

Teksti on julkaistu myös toisessa blogissani.

Kohti kutsumusta

stuttgart

Kesäloman alussa hyppäsin lennosta opiskelumoodiin.

Nappasin 5 opintopistettä muotsikasta Digikuvauskurssilta ja kävin mm. fasilitointiin liittyvässä workshopissa (mikä oli järisyttävän innostavaa ja on aika oleellinen osa innostamista — innostajaksi tavalla tai toisella haluan kasvaa). Viime kesänä tuli myös opintopisteitä Lifestyle -blogikurssilla. Pistää nyt vähän mietityttämään. Pitäisikö ottaa ja opiskella polkuopintoja muotsikasta, mikäli en hakemaani kouluun pääsekään?

Jos minulla olisi ollut aikanaan fiksu opinto-ohjaaja ja itsellä enemmän rohkeutta, olisin varmaan lukion jälkeen hakenut opiskelemaan jotain visuaalista… Vaihtoehdoista ei silloin siellä tynnyrissäni ollut tietoa, eikä opinto-ohjaaja pitänyt ajatustani pakkaus- ja julistesuunnittelusta järkevänä. Se ei kuulemma ollut ammatti tai ainakaan sellainen, joka työllistäisi. Kai nyt 90-luvullakin tällainen ammatti oli? Pyrin nuorena aikuisena, toisen lapsen saatuani, opiskelemaan graafista suunnittelua Rovaniemelle, mutta pääsin vain varasijalle ja ajattelin että pitäkää tunkkinne, en kelpaa.

Olen vastustanut ajatusta luovasta duunista noista päivistä lähtien ja ajatus Oikeista Töistä on iskostunut syvälle selkäytimeeni asti. Luova duuni on niille Oikeasti Lahjakkaille.

Viimeiset neljä vuotta olen saanut maistaa luovan työn reunaa ja olen huomannut, että se on niin minua kuin olla voi, vaikka pahasti on tarvittavia taitoja uupunutkin. Niitä taitoja olen hankkinut workshopeissa, lyhytkoulutuksissa ja itseopiskellen ja olen ollut enemmän kuin innostunut. Olen ymmärtänyt mistä sisäinen motivaatio ja työn imu kumpuaa ja mikä merkitys sillä on työhyvinvoinnille.

Osittain siksi varmasti minua työhön liittyvät muutokset korpeavatkin. Olin suunnitellut ja olisin halunnut kehittyä juuri noissa taidoissa lisää. Toisaalta tämä on hyvä hetki miettiä ihan aikuisten oikeasti mitä haluan isona tehdä ja ylipäätään ammattitaidon kehittämistä ja laajentamista. Urakiito ei ole minua varten, mutta osaamisen ja näkemyksen laajentaminen kiitos kyllä!

Sain siis lopulta näiden YT-neuvotteluiden lopputulemasta potkua jo pidempään mielessä pyörineisiin ajatusten tynkiin. Ei huono ollenkaan!

Sinä olet tähti – kunnianhimosta

frankfurt 035-2Olen pohtinut viimeaikoina tavattoman paljon ilmiötä nimeltä kunnianhimo.

Olen väittänyt, että minulla ei ole kunnianhimoa. Hämmästyn, kun ystävät ja tuttavat ovat asiasta toista mieltä. Kunnianhimo kalskahtaa korviini enemmän negatiiviselta kuin positiiviselta piirteeltä. En suunnittele urapolkua, eikä statuksella ole minulle juuri merkitystä. Minulla ei ole tarvetta saavuttaa ulkoapäin annettuja tavoitteita tai voittaa muita kilpailussa. En kaipaa menestystä, jonka saavuttamisen tavoitteleminen kaventaa elämää. Tittelit… mihin niitä tarvitaan?

Mitä se kunnianhimo lopulta onkaan? Vaikka väitän, etten ole kunnianhimoinen, parhaimmillani teen työtä hyvin intohimoisesti, motivoituneena ja innostuneena. Minulle on riittänyt tekemisen ilo ja oman työn vaikutusten näkeminen. Flow on äärettömän palkitseva tila! Olen päättäväinen, sisukas ja ajan asiaani päämäärätietoisesti eteenpäin. Nämä ovat kai kunnianhimoon liitettyjä piirteitä.

Pyrin viemään asiat loppuun asti, kehittämään itseäni ja olemaan samalla hyödyksi muillekin kuin itselleni. Parhaimmat kiksit saan sitä, kun saan lykättyä jotakuta toista vähän eteenpäin tai ujutettua ratkaisun avaimet toisten käteen! Saan voimaa siitä, kun voin innostaa muita onnistumaan. Minun ei tarvitse olla tähti, haluan auttaa muita loistamaan yhteisellä taivaallamme.

Olosuhteet – syy vai seuraus? Voi olla että kunnianhimo johtaisi toimintaani, mikäli lukioaikaiset haaveeni olisivat muuttuneet tavoitteiksi ja olisin päässyt ”rakentamaan uraa”. Olenhan pohjimmiltani perfektionisti ja suorittaja. Näin ei kuitenkaan käynyt ja olen ollut töissäkin välillä olosuhteiden pakosta jopa alisuoriutuja.

Lapsena ja nuorena minua toisaalta lannistettiin, mutta toisaalta taiteelliset lahjani huomattiin laajalti. Nuoruuden paikkakunnalla vaikuttaneet opot olivat aika pihalla asioista, eivätkä he osanneet ohjata minua hatarien ammatillisten unelmieni suuntaan. Taide, se ei ole työtä!

Jätin pitkän matematiikan lukiossa kesken ja arkkitehtiopinnot oli opettajan ja opon mielestä sitten ”sillä taputeltu”. Opo nauroi, kun kerroin että haluaisin sekä kirjoittaa kirjoja että suunnitella kirjojen ja levyjen kansia. Halusin myös suunnitella mainosmateriaalia ja ennen kaikkea tuotteiden pakkauksia, mutta kukaan ei kuulemma elättänyt itseään moisella. Harrastus ei ole työ. Ehkä 80-90 -lukujen vaihteessa näin olikin.

Ammatinvalintapsykologit ovat olleet kanssani ihmeissään, sillä testien mukaan minulle sopivimmat ammatit ovat — Ta Daa — arkkitehti, koneinsinööri ja toimittaja, mutta haastattelun ja kouluarvosanojeni mukaan he luokittelivat minut toisin. Olen käynyt testeissä 18, 25 ja 30 vuotiaana ja aina sama ilmiö.

Kauppaopiston jälkeen jäin yhä miettimään suuntaani ja pian sen jälkeen ensimmäisen lapsen saatuani alkoi elämässä ikävien tapahtumien sarja, joka riepotteli seuraavat 20 vuotta opettaen lähinnä selviytymistaitoja. Ei siinä ollut jatko-opinnoille juuri saumaa ja työelämässä  tyydyin ”väliaikaisratkaisuihin”. Väliaikaisuus hieman venähti olosuhteiden pakosta, mutta sain siinä samalla aivan mahtavia kokemuksia työelämästä! Ja elämänkokemuksen myötä oivalsin, että elämä tapahtuu nyt riippumatta maineesta ja kunniasta ja se on valtavan arvokasta itsessään.

Kun ei tartu tilaisuuteen on luuseri? Olen jättänyt tarttumatta tarjottimella eteeni kannettuihin mahdollisuuksiin. Olen useita kertoja kirkkaasti nähnyt, milloin tilaisuus koittaa ja tähdet ovat puolellani, mutta en ole halunnut lähteä rynnimään muiden edelle. Kilpailuvietti puuttuu. Rohkeuden puutteeseen se ei ole aina jäänyt, en vain ole kokenut uraputkielämää riittävän kiinnostavaksi ja motivoivaksi.

En tarttunut minulle tarjottuun mahdollisuuteen jatkaa hyvin pyörivän ja valmiin keramiikkabisneksen toimintaa. En lähtenyt tekemään sisustussuunnitelmia tai korttisarjaa, vaikka tilaisuus olisi ollut tarjolla. En hyödyntänyt erään taiteilijan minulle tarjoamaa ilmaista taideopetusta. En lyöttäytynyt innovatiivisen yrittäjän muusaksi, vaikka kutsu kävi ja näin jo silloin, että se idea kantaa pitkälle. En lähtenyt rakentamaan orastavia ideoitani lifestyle-blogin suhteen, vaikka olisin voinut olla ensimmäisten joukossa ja vaistosin, että siitä voisi tulla kova juttu. Siitä tuli, mutta joidenkin muiden toteuttamana.

En oikeastaan kadu yhtäkään käyttämättä jättämääni tilaisuutta, mutta joskus mietin, mistä se on ollut eniten kiinni. Kunnianhimon puutteesta?

Mistä kunnianhimo rakentuu? Väittäisin äkkiseltään karkeasti, että:

  • päämäärästä, joka on riittävän kaukana
  • tahdosta saavuttaa se päämäärä
  • kyvystä valjastaa omat voimavarat päämääränsä saavuttamiseksi
  • määrätietoisesta omien voimavarojen ylittämisestä päämääränsä eteen
  • voitontahdosta
  • tarpeesta tehdä saavutus näkyväksi

Kannattaa hankkiutua kunnianhimoisten ihmisten vaikutuspiiriin! Minulla on ollut kunnia työskennellä useiden erittäin kunnianhimoisten ihmisten kanssa. Esimerkit auttavat näkemään kirkkaammin ja auttavat suuntaamaan omaa kulkua, sekä toivottavasti valjastamaan oman kunnianhimoni polttoaineeksi.

Olen ilolla ja jopa ylpeydellä vierestä seurannut uran rakentumista ja päämäärätietoista toimintaa sen edistämiseksi. Olen nähnyt myös kylmäverisiä kyynärpäätaktiikalla eteneviä norsuja lasikaupassa. Minusta on suorastaan mahtavaa nähdä, miten ihmiset pyrkivät eteenpäin ja lahjakkuudelle löytyy oma uomansa jossa eteenpäin menevä virta saa valtavan voiman suotuisissa olosuhteissa. Toisaalta on ollut surullista nähdä, miten toiset täysin sokaistuvat siitä, kun näkevät edessään avoimen väylän, joka kutsuu rynnimään eteenpäin vain omia päämääriä tavoitellen huomioimatta muiden tarpeita ja yhteistä päämäärää. Röyhkeys tekee kunnianhimosta tylyn.

Koskaan ei ole myöhäistä? Nyt mietin, joko olisi sopiva sauma lähteä opiskelemaan. Opiskelu aikuisiällä, töiden ja perhe-elämän ohella, vaatii kunnianhimoista asennetta. Edelleenkään ei ole mielessä täysin kirkasta tavoitetta, joten tässähän saattaa pian hurahtaa seuraavat 20 vuotta jatkona väliaikaisratkaisussa.

Miten ihmiset tietää, mitä he haluaisivat työkseen tehdä ja mitä opiskella? Ja ennen kaikkea mistä löytyy se kunnianhimo tavoitteen saavuttamiseksi?

Innostuksen empirismiä

frankfurt 184-1

Ryhdyin tutkimaan omaa innostustani palattuani töihin pitkältä sairaan lapsen hoitovapaalta.

Kynnys palata töihin oli aika korkealla, koska työn painopisteet olivat muuttuneet jo lähtiessäni ja olin kuullut organisaatiomuutoksen mukanaan tuomista muutoksista. Olin töissä puhelinasiakaspalvelussa, joka ei välttämättä ole niitä arvostetuimpia työtehtäviä. Lisäksi asiakaspalvelua ohjasivat tuohon aikaan sellaiset seikat ja tavoitteet, jotka olivat ristiriidassa sisäisten arvojeni kanssa.

Rakastan asiakaspalvelutyötä ja tykkään myös myynnistä. Hankalien asiakastilanteiden kääntäminen voitoksi on aina motivoinut minua. Niitähän työ puhelinaspassa pääosin tarjoaakin. Työhön puutunut ja sen raameihin tyytymätön minä oli intohimoisesti asioihin suhtautuvalle minulle vieras. Päätin lähestyä työtäni uudesta kulmasta ja katsoa löydänkö työssäni innostuksen. Tajusin, ettei esimies voi sitä minulle tarjota ja työn raamit eivät ole käsissäni.

Päätin tehdä itse työstäni maailman parhaan työn. Suljin silmäni yleiseltä asenteelta puhelinasiakaspalvelua kohtaan ja päätin keskittyä siihen faktaan, että se on yksi tärkeä kontaktipiste meidän yrityksessä. Olemmehan sentään tekemisissä meidän asiakkaidemme kanssa. Ilman asiakkaita meidän työllä ei ole merkitystä.

Asiakaskohtaamisessa päätin paneutua aina juuri sen asiakkaan asian hoitamiseen ja pyrin saamaan puhelun päättymään niin, että asiakas koki olevansa edes hieman sitoutuneempi meihin. Hyvä palaute asiakkailta ruokki innostusta lisää ja löysinkin pian työn imun. Moni kollega kyseli, että miten ihmeessä tein sen. En osannut tuolloin vielä selittää asiaa, mutta aloin tutkimaan sisäistä motivaatiota ja innostusta ja törmäsin mm. Frank Martelan kirjoituksiin.

Koska en ollut kuitenkaan huippumyyjä, koin kaikesta huolimatta jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Hyvät myyjät saivat kiitosta ja heidän työtään palkittiin näkyvästi. Heistä tuli mittareita ja vertailukohtia. En enää kuitenkaan halunnut hukata innostuksen tunnettani, vaan annoin sen johdattaa minua eteenpäin. Päätin hakeutua tehtäviin, joissa suoralla myynnillä on pienempi merkitys. Sisäinen asiakaspalvelu silloisessa myynnin tuessa toi mukanaan uudenlaista innostusta ja haastetta. Ja pian jo sainkin tehtäväkseni aloittaa B2B SoMe-aspan rakentamisen ja hoitamisen.

Nyt oltiin jo täsmälleen sisäisen kutsumuksen äärellä! Olen ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa niin pitkään, kun se on ollut olemassa. Lisäksi olen tutkinut ja tarkkaillut sen ilmiöitä. Asiakaskokemus on myös ollut aina sydäntäni lähellä, samoin markkinointiviestintä. Viestintä ja asiakaskommunikointi kirjallisessa muodossa ovat olleet minulle mieluisia asioita ja aika-ajoin mieluisa osa työtehtäviänikin. Nämä kaikki yhdistyivät nyt uudessa työssäni. Toisinaan jopa ajantaju katosi, eikä ylityötuntien kertyminen juuri rasittanut. Lähdin töistä ja tulin töihin onnellisena.

Työssäni kohtasivat siis kiinnostus ja osaaminen. Sain myös sekä toteuttaa itseäni, että ylittää itseni. Koin tekeväni merkityksellistä työtä, koska sain aidosti auttaa asiakkaita ja samalla tehdä yrityksemme arvoja näkyväksi. Työlläni ei ollut myöskään liian tiukkaan asetettuja rajoja, vaan sain rakentaa ne itse löyhästi määriteltyjen tavoitteiden ja ohjeistusten sisään.

Löysin elementit, jotka tekevät minun työstäni mielekästä ja minut työssäni onnelliseksi.

Kun tutustuin Martelan ja muiden Filosofian akatemialaisten, sekä Ryanin ja Decin kirjoituksiin totesin, että olin omakohtaisesti juuri todistanut itseohjautuvuusteorian ja innostuksen syntymisen taustatekijät todeksi.

***

Perehdyimme töissä pienellä porukalla työyhteisöinnostamiseen, sisäiseen motivaatioon ja innostukseen. Tämä teksti syntyi osana tuota projektiamme, mutta päätin julkaista tämän täällä, koska se istuu tänne kuin nenä päähän.

Noin kymmenen vinkkiä innostuksen johtamiseen

innostusjoukossa

Olen ollut mukana useammassa yhteisöllisen innostamisen prosessissa ja on ollut mielenkiintoista nähdä, miten prosessi käynnistyy ja pysyy yllä — tai ei lähde ollenkaan roihuun.

Omien havaintojeni mukaan prosessin käynnistymiselle/onnistumiselle tärkeintä on vapaaehtoisuus ja sitoutuminen, siinä missä myös ymmärrys prosessin päämääristä ja hyödyistä niin itselle kuin yhteisöllekin. Onnistuneessa innostamisen prosessissa yhdistyy siis henkilökohtaisen tarpeen täyttyminen ja ison kuvan ymmärrys.

Innostaminen on aina ennen kaikkea yhteisöllinen oppimisprosessi, jota ohjataan ja johdetaan ammatillisesti. Työyhteisössä se on siten jokaisen yksilön vastuulla, mutta erityisesti johtajan tulee ymmärtää innostuksen johtamisen merkitys ja sisällyttää se prosesseihin.

Miksi työyhteisön tulisi kiinnostua innostuksesta? Koska tulevaisuuden työelämässä innostus ja tuottavuus kohtaavat. Ilman innostuneita työntekijöitä ei synny innovaatioita eikä pysytä mukana kilpailussa. Innostus on myös työntekijän etu: se lisää hyvinvointia ja terveyttä! Kyse ei ole pelkästään työhyvinvoinnista, vaan kokonaisvaltaisesta hyvän elämän kokemuksesta. Tässä Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu aiheesta.

Miten innostusta voidaan johtaa? Se tapahtuu kiinnittämällä huomiota ihmisen neljän psykologisen perustarpeen täyttymiseen, jotka ovat sisäisen motivaation syntymisen taustalla:

  • vapaaehtoisuus
  • kyvykkyys
  • yhteisöllisyys
  • hyväntekeminen

Vapaaehtoisuus: työntekijä tuntee tekevänsä työtä omaehtoisesti. Työntekijä kokee voivansa sitoutua yrityksen arvoihin. Työntekijällä täytyy olla myös tunne siitä, että hän saa valita itse keinot, joilla pyrkii kohti tavoitetta. Käskyttämisjohtaminen ja tiukkaan määritellyt rajat eivät synnytä innostusta.

Kyvykkyys: työntekijä tuntee hallitsevansa työtehtävänsä ja siinä on riittävästi haastetta, joita kohden pyrkiä. Työntekijän tulee saada palautetta ja kannustusta lähiesimieheltään. Liian suuret ja epämääräiset tavoitteet estävät kyvykkyyden tunnetta. Työntekemisen esteet tulee raivata: työvälineet tulee olla kunnossa ja hallittavissa, jotta työntekijä voi keskittyä itse työntekemiseen eikä esimerkiksi takkuileviin ICT-järjestelmiin.

Yhteisöllisyys: työntekijä kokee kuuluvansa työyhteisöön täysvaltaisena jäsenenä ja on hyväksytty omana itsenään. Työpaikkakiusaamiseen ja epäreiluihin suosikki- ja palkitsemisjärjestelmiin tulee puuttua. Esimies toimii tässä esimerkkinä ja hänen vuorovaikutustaitonsa ovat avainroolissa. Työntekijöitä kannattaa osallistaa myös päätöksen tekoon, tämä rakentaa ”me-tunnetta”. Tärkeässä roolissa on myös yrityksen tarjoama vapaa-ajan toiminta! Näistä ei kannata säästää.

Hyväntekeminen: työntekijän kokee, että hänen työllään on merkitystä ja sen seurauksena hyvinvointi lisääntyy. Motivaatio syntyy siis siitä, että työn seurauksena on esimerkiksi ratkaisun löytäminen asiakkaalle, ei johdon määrittelemän myynti- tai tehokkuustavoitteen saavuttaminen.

Johtaakseen innostusta, johtajan täytyy siis kiinnittää huomiota yksilön johtamiseen, luottaa työntekijöihin, antaa sopivasti haasteita ihmisten kyvykkyydet huomioiden, kiinnittää huomiota viestintään (viestiä!), toimia esimerkkinä, huolehtia siitä että järjestelmät ja työkalut ovat kunnossa, tehdä yrityksen arvot selväksi ja tuoda ne käytännön tasolle, rakentaa yhteisöllisyyttä, osallistaa työntekijöitä päätöksen tekoon, kiinnittää huomiota työpaikan henkeen ja karsia kiusaamiseen ja epätasa-arvoisuuteen liittyvät tekijät pois, rakentaa kannustava ja reilu palkitsemisjärjestelmä ja luoda uskoa työn merkityksellisyyteen.

Miten tappaa innostus?

 

177-010

Olen miettinyt ja tutkinut viimeaikoina sisäisen motivaation syntymistä ja sen kuolemiseen tai vahvistumiseen liittyviä tekijöitä.

Sisäisen motivaation syntyyn vaikuttavat Decin ja Ryanin Itseohjautuvuusteorian mukaan voimakkaasti kolme perustarpeisiin liittyvää asiaa. Ne tuottavat myös hyvinvointia ja luovat ihmisen elämälle merkityksellisyyden kokemuksen. Nämä kolme perustarvetta ovat:

  • omaehtoisuus
  • kyvykkyys
  • yhteisöllisyys

Sisäinen motivaatio liittyy siis oleellisesti näiden tarpeiden täyttymiseen. Filosofi Frank Martela avaa asiaa loistavasti kirjoituksessaan, joka liittyy onnellisen elämän keskeisiin tekijöihin. Voit lukea kirjoituksen tästä.

Ihmisiä voi toki ”motivoida” pakon ja pelottelun avulla hetkellisesti, mutta sillä ei synnytetä pitkäaikaisia tuloksia, vaan kenties laastarin kaltainen efekti käppyröihin ja exceleihin — sekä pitkiä sairauspoissaoloja, huonoa työnantajamielikuvaa ja asiakastyytymättömyyttä. Tänään ei todellakaan enää kannata johtaa lyhyen tähtäimen käppyröiden avulla! Ellei sitten nimenomaan pyritä estämään sisäisen motivaation syntymistä.

Tietotyöläisiä ja asiantuntijoita ei enää voi johtaa entiseen malliin. Palaan tähän aiheeseen vielä toisessa kirjoituksessa!

Mietin bloggaavani motivaation torpedoimisesta otsikolla: ”Seitsemän keinoa tappaa innostus”. Myöhästyin. Eilisessä Talouselämä -verkkolehdessä Accenturen Suomen henkilöstöjohtaja Anu Tuomolin bloggaa otsikolla: ”Viisi varmaa keinoa tappaa työmotivaatio”

Hän nosti kirjoituksessa esille viisi johtamiseen liittyvää tapaa tappaa motivaatio:

  • Anna epäselviä tavoitteita ja mahdottomia deadlineja. Varmista resurssien riittämättömyys.
  • Ole epäreilu, epäjohdonmukainen ja puolueellinen – alaisista on jännittävää arvailla reaktioitasi.
  • Älä kuuntele – sinä kyllä tiedät kaiken parhaiten.
  • Osoita selvästi epäileväsi kaikkien kykyjä.
  • Kiitos on yliarvostettua – vältä palautteen ja tunnustuksen antamista.

Aika oleellisia asioita motivaatioon liittyen, joihin ehkä aika moni on törmännyt teollisen- ja jälkiteollisen aikakauden työelämässä ja etenkin tässä murroksessa, joka on meneillään. Elämme parhaillaan ”sosiaalista aikakautta”, mutta monet käytännöt, yrityksissä vallitsevat työkulttuurit ja johtajat elävät vielä ”kekkosajalla”.

Onko johtajalla merkitystä sisäisen motivaation syntymisessä?

Oma osin empiirinen ”tutkimus” on vielä kesken, mutta olen tähän asti löytänyt sellaisia sisäistä motivaatiota synnyttäviä innostavaan johtamistapaan liittyviä elementtejä kuin:

  • selkeät, ihmisen omiin vahvuuksiin ja mielenkiinnonkohteisiin liittyvät tavoitteet ja reaaliaikainen sparrailu
  • avoimuus ja avoin viestiminen
  • ryhmään aikaansaatu yhteisöllisyyden tunne, joka perustuu yhteisiin ja vahvasti sisäistettyihin arvoihin
  • johtajan läsnäolo ja selkeä auktoriteettiasema (!)  joka perustuu esimerkillä johtamiseen, vastuunkantoon ja innostamiseen
  • rohkeus antaa vapaus päättää aikatauluista ja tavoista tehdä työtä (selkeiden tavoitteiden merkitys!)

Mainiota huomata, että em blogissa nostetaan lähes samat asiat tapetille!

Tässä kohtaa lienee aiheellista todeta, että johtajan tehtävä ei ole motivoida ketään, vaan luoda sellaiset olosuhteet, että ihminen löytää sisäisen motivaationsa. Toinen aika yleinen väärinkäsitys liittyy vapauteen. Vapaus ei tuota tulosta, ellei vastuun merkitys ole sisäistettyä! Vapaan kasvatuksen tuloksetkin alkavat yhteiskunnassa näkyä.

Johtajan ominaisuuksilla ja toimintatavoilla on siten myös entistä suurempi merkitys. Hänen tulee voida valita ryhmäänsä motivoituneita ja yrittäjän asenteella toimivia henkilöitä, osata antaa riittävästi vapautta mutta samalla luoda selkeät tavoitteet ja kehykset toiminnalle ja vielä kyetä johtamaan erilaisten henkilöiden innostusta. Tämä pitäisi näkyä koko johtamisketjussa aivan siellä ylimmässä johdossa asti.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on (työ)motivaation syntymiseen ja sen tuhoutumiseen liittyen? Kuulisin näistä tosi mielelläni ja kokemuksia voi jättää vaikka anonyymisti sähköpostilla osoitteeseen tuize ät hotmail piste fi. Tulen palaamaan aiheeseen vielä tulevaisuudessa.

 

Miksi myyjän kannattaa olla SoMe:ssa?

007-20150813Yllättävän usein kuulee väitteen, ettei myyjä ehdi ”somettaa”.

Selitys on, että myyjä elää myynnistä, ja siksi hän käyttää kallisarvoisen aikaansa sellaiseen tekemiseen, joka tuo euroja taskuun. SoMe:ssa luuraaminen koetaan ajan ja resurssien tuhlaamiseksi.

Anteeksi nyt vain, mutta olisi aika päivittyä tälle vuosikymmenelle!

Myyntiprosessi on muuttunut. Ja se muuttuu koko ajan. Tässä Paavo Laaksonen kirjoituksessa on hyvin tiivistettynä miten. Toivottavasti myyntiorganisaatioissa on herätty asiaan.

Eletään kuluttajan aikakautta!

Digitalisaatio on kääntänyt ostamisen ja myynnin roolit pysyvästi päälaelleen. Ostaja on kuskin paikalla ja myyjän on ymmärrettävä, mitä ostaja haluaa ja minne hän on menossa.”

Edellämainittu lause on lainattu MMA:n digilehdestä, jossa on haastateltu digitalisaation sanansaattajaa Ville Tolvasta. Tässä linkki koko juttuun. Kannattaa lukea!

Saanko kertoa, miksi sinun myyjänä mielestäni kannattaa olla SoMe:ssa?

  • olet saatavilla silloin kun myyjää etsitään
  • verkostoidut kollegoiden, asiakkaiden ja mahdollisten tulevaisuuden asiakkaiden kanssa
  • jäät mieleen mahdollisille tulevaisuuden asiakkaille — tai tulevaisuuden työnantajallesi!
  • opit ja oivallat alasta ja sen kehityksestä nopeasti ja helposti
  • olet etujoukoissa; näät laaja-alaisesti mitä kentällä tapahtuu ja saat mahdollisuuden muuttaa toimintaasi sen mukaisesti
  • luot henkilöbrändin tai asiantuntijastatuksen, joka edesauttaa myös itseäsi näkemään roolisi ja kehittymään siinä
  • innostut — saat itsellesi lisää energiaa ja koet työsi merkitykselliseksi

***

Myyjien yleisimmät pelot SoMe:n suhteen + ratkaisuehdotukset näihin

  1. Pelko siitä, että asiakkaat kaatavat ongelmat jatkossa myyjän niskaan.
    Myyjä, joka ottaa kopin asiakkaan kohtaamista ongelmista on kuitenkin myyjä, jonka kanssa asiakas haluaa asioida jatkossakin. Mikään ei ole sen inhottavampaa kuin myyjä, joka katoaa heti, kun kaupat on syntyneet.

    RATKAISU: Riittää, että myyjä osaa ohjata joko asian eteenpäin talon sisällä tai asiakkaan selvittämään asiaa oikean tahon kanssa. Useimmiten yritysten asiakaspalvelutkin toimivat jo SoMe:ssa (tai ainakin pitäisi toimia), joten on helppo linkata aspa mukaan keskusteluun.

    Hankalat tilanteet kannattaa ottaa positiivisena haasteena; niissä saa mahdollisuuden rakentaa luottamus, joka kantaa pitkälle. Samalla oppii, miten prosessit toimivat. Se auttaa välttämään saman ongelman seuraavan asiakkaan kanssa, eli ennalta ehkäistään tyytymättömien asiakkaiden aikaa vievät yhteydenotot ja voidaan keskittyä muuhun.

  2. SoMe vie liikaa aikaa.
    On totta, että läsnäolo ja asioiden seuraaminen SoMe:ssa vie aikaa.

    RATKAISU: Voisiko sen ajan ottaa jostain tehottomasta ja vanhanaikaisesta toimintatavasta? Työn tekeminen ja työaika pitää miettiä uusiksi, koska prosessi on muuttunut. Myyjän esimiehen pitäisi antaa lupa käyttää tähän työaikaa ja suorastaan kannustaa siihen. Pitkällä tähtäimellä se on koko yrityksen etu ja näkyy varmasti myyntikäyrissä

  3. Ei tiedetä, miten toimia SoMe:ssa oikein.
    Ratkaisu tähän pelkoon ei ole se, että piiloudutaan komeroon. Tai jos piiloudutaan, niin joku muu, kenties kilpailija, saa paremman huomion!

    RATKAISU: SoMe:ssa toimimiseen on saatavissa apua ja neuvoja. Jopa ilmaiseksi. Kannattaa aktiivisesti kysellä ”somettuneilta” työkavereilta vinkkejä tai pyytää työnantajaa järjestämään koulutus. Kun seuraa vähän aikaa miten muut toimivat eri kanavissa, oppii toimimaan siellä itsekin. Usein pelätään myös sitä, mitä yrityksestä saa jakaa ja sanoa SoMe:ssa. Hyvä nyrkkisääntö tähän on se, että ei kannata sanoa mitään sellaista, minkä takana ei ole valmis seisomaan ja mitä ei voisi huutaa ääneen torilla. Jos yrityksessä on paljon sellaisia asioita, olisiko aika muuttaa yrityskulttuuria? Avoimuus on kuitenkin tänään se avainsana.

  4. Todennäköisesti myyjä pelkää myös sitä, että SoMe:n takia on muututtava. Kyllä. Myyjän on astuttava ulos perinteisestä roolista; täytyy löytyä halua kuunnella asiakasta, kehittää palveluita/tuotetta asiakkaan toiveiden mukaisesti, osata markkinoida tuote mielekkäällä tavalla, on oltava sekä asiantuntija että asiakaspalvelija. Myyjän on nykyään osattava monenlaisia taitoja ja vuorovaikutusta. Mikä ihana mahdollisuus tehdä työstä entistä mielekkäämpää!

***

Miksi SoMe?
Tänä päivänä ostaja hankkii kaiken tarvitsemansa tiedon verkosta, hän saa sieltä myös välineet vertailuun ja takuulla törmää suosituksiin ja suosittelijoihin. Siksi yrityksen kannattaa olla verkossa ja tarjoilla siellä mielenkiintoista sisältöä. Näin voidaan varmistaa, että yrityksen tuotteet/palvelut tulevat vastaan asiakkaan tekemällä ostopolulla.

Myyjän tehtävänä on tänä päivänä tarjoilla asiakkaalle kompakti paketti tietoa ja vakuuttaa asiakas siinä vaiheessa, kun asiakas on kaikesta tiedosta jo aivan turtana. Miten edellä mainittu onnistuu, jos se mitä verkossa ylipäätään tapahtuu, on hämärän peitossa?

Syystä että asiakkaat liikkuvat SoMe:ssa, kannattaa siellä myyjienkin olla. Kun voitat asiakkaan luottamuksen, olet päässyt jo vaiheeseen, jossa kaupat voivat syntyä. Myyjä, joka odottaa voivansa näyttää briljantit myyntitykkitaitonsa kauppaa clousatessa, on jo hävinnyt pelin. Ostopäätös on tehty jo kauan ennen sitä.

Missä SoMe-kanavissa sitten pitää olla?
Kannattaa luoda profiili niihin kanaviin, joissa mahdollisia asiakkaita, kollegoita ja kilpailijoita liikkuu. Itse suosittelen vähintäänkin LinkedIn ja Twitter -profiilien luomista. Twitterissä saat äänen kuuluville, voit verkostoitua ja nähdä mitä kentällä tapahtuu. LinkedIn -profiilissa voit sitten kertoa tarkemmin kuka olet ja mitä teet. Jos toimit vähänkään visuaalisella alalla, kannattaa olla myös Pinterestissä ja Instagramissa. Snapchatissa kannattaa ehkä olla, jos työhösi kuuluu sisällön tuottamista, esiintymistä ja toimit media-alalla.

Tiesithän, että nykyisin niin työnantajat, asiakkaat, kilpailijat kuin yhteistyökumppanitkin käyvät tsekkaamassa, mitä sinusta löytyy LinkedIn:stä? Jos sinua ei löydy sieltä, uskottavuutesi kärsii. Opit missä kannattaa olla, kun seuraat mitä kollegat ja kilpailijat tekevät. Usko pois, jokainen meistä oppii koko ajan uutta, SoMe elää ja muuttuu koko ajan.

Mitä myyjän sitten kannattaa SoMe:ssa jakaa?
Ihan mitä tahansa ei kannata jakaa, sillä kaikki mitä jaat, luo mielikuvaa sinusta ja vaikuttaa siihen, ketkä jaksavat seurata sinua. Spämmiltä voi suojautua, kun lakkaa seuraamasta spämmääjää.

  • Jaa  kohderyhmääsi hyödyttävää sisältöä, ilahduta, kohahduta ja yllätä! Tarjoile alasi kuumat uutuudet, mielenkiintoiset tutkimustulokset ja kevennä välillä. Osoita osaamisesi laajuus ja osoita kiinnostusta niin alaa kuin ihmisiäkin kohtaan.

Sisältöjä alkaa olla paljon ja häly verkossa on sen mukaista. Ei kannata vain tuutata eteenpäin työnantajan sisältöjä miettimättä miksi ja kenelle niitä jaat. Jos työntekijät jakavat yrityksen sisältöjä käskystä, hommasta puuttuu sielu ja kiinnostavuus. Aitous on kaiken a ja o. Työntekijäkoneiston suoltama sieluton sisältö kääntyy negatiiviseksi niin yritystä kuin työntekijää itseäänkin vastaan.

Yrityksissä kannattaisi miettiä, minkälaisia sisältöjä työntekijöiden on miellyttävää jakaa. Kannattaa huolehtia myös yrityksen kulttuurista niin, että ihmisillä on aito halu jakaa yrityksen sisältöä. Jos myynti sakkaa, kannattaisiko ottaa pomon kanssa puheeksi tämä asia?

  • Kannustan työntekijöitä osallistumaan itse sisällön tuottamiseen; asiantuntijan tai myyjän kirjoittamat blogit ovat mielenkiintoisia ja saavat huomiota toisin kuin yritysten perinteiset markkinointisisällöt. Voit perustaa myös ihan oman blogin ja jakaa sitä omissa kanavissasi. Miksi ei?

Asiantuntija on tänä päivänä media. Ihmiset seuraavat ihmisiä, eivät niinkään yrityksiä.

  • Kannattaa jakaa myös oman verkoston ja oman alan ihmisten juttuja, jos ne suinkin tukevat asiaasi. SoMe:ssa toimitaan vastavuoroisuus -periaatteella, joten voit olla varma, että myös sinun juttuja jaetaan eteenpäin. Verkostosi jäsenten verkostojen vuoksi sisältösi tavoittaakin laajemman yleisön, kuin oma verkostosi pitää sisällään!

Vielä Villeä ja MMA:a lainaten:

”Digimyyjä luokin itselleen uudenlaisia rooleja. Hän toimii työntekijälähettiläänä tai toimialansa asiantuntijana. Pisimmälle vietynä myyjä luo henkilöbrändin, jonka avulla hän synnyttää kysyntää ja tietoisuutta omasta toiminnastaan.”

Ennen kaikkea: SoMe ei ole pelkästään sitä varten, mitä voit siellä jakaa, miten tulla näkyväksi siellä  ja mitä sinulta siellä odotetaan. Se on sinulle loistava mahdollisuus saada, oppia ja oivaltaa.

Nälkä ja mukavuus

013-20150920
Minulla on tapana kolkutella omia rajojani. Menen kohti tilanteita, joita en hallitse ja joissa tiedän olevani heikoilla. Harrastan vapaa-ajalla asioita, joissa tunnen muutakin kuin miellyttävää oloa. Haluan haastaa itseäni mutta ennen kaikkea haluan tuntea eläväni. Joskus pohdin, että minun täytyy olla masokisti, mutta sitten ymmärsin, että olen oivaltanut kehittymisestä jotain oleellista.

Aistit ja sielu pysyvät hereillä, kun liikutaan maastossa, joka ei ole tuttu. Kivikkoinen tie kehittää koordinaatiota ja sitä tulee ottaneeksi huomaamattaan käyttöön lihaksia, joita normaalisti tasaisella tiellä tallustellessa ei tiedä edes omistavansa. Edellinen pätee metaforana loistavasti myös henkisen kapasiteetin kehittämiseen.

Mukavuus ja vähäinen aktiivisuustaso liittyvät toisiinsa. Siksi esimerkiksi työpaikoilla kannattaa panostaa enemmän muihin asioihin kuin mukavuuteen. Esimerkiksi epävarmuustekijät aktivoivat työntekijöitä toimimaan, kun ihmiset joutuvat miettimään omaa tulevaisuuttaan ja selviytymistään. Toisaalta työnimu syntyäkseen vaatii olosuhteilta sellaisia elementtejä kuin luotettavuus, kommunikaatio ja arvostus. Huonolla johtamisella ja alituisella epävarmuudella ei saada aikaiseksi muuta kuin energian tuhlaamista ja tuhoa. Tällä viikolla on uutisoitu että Nokian tuho on seurausta huonosta johtamisesta. Pelolla johtaminen aiheuttaa sen, että ihmiset miettivät vain oman asemansa säilymistä ja eivätkä uskalla kyseenalaistaa, haastaa tai kehittää toimintaa.

Sopivan kokoiset haasteet ovat tärkeitä, jotta ihminen pysyy liikkeessä ja kehittyy. Suurin osa meistä ihmisistä on varmasti enemmän tai vähemmän mukavuudenhaluisia ja laiskoja. Mukavuusalueelle jääminen voi olla houkuttelevaa, koska kukapa ei nauttisi siitä, että osaa asian ja hommat sujuvat, eikä sen eteen tarvitse hirvittävästi nähdä vaivaa? Kun vatsa on täynnä, olo on mukava ja laiskanpulskea. Kilpailukyvyn ja hengissäsäilymisen kannalta tämä ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen hyvä asia.

Nälkäisenä ei ole yhtä miellyttävää olla. Toisaalta, mietippä sitä, että nälkä kurnii vatsassa ja ruoka on saalistettava itse ennen kuin saat ravintoa. Saaliin perässä juoksemiseen siinä tapauksessa on riittävästi motivaatiota ja homma tuntuu houkuttelevalta, kun tietää, mitä on palkintona. Pieni nälkä yleensä toimii motivoivana tekijänä ja pitää liikkeellä.

On tärkeää synnyttää energiaa ja vielä tärkeämpää on miettiä, mihin ja miten sitä energiaa suunnataan.