Sinä olet tähti – kunnianhimosta

frankfurt 035-2Olen pohtinut viimeaikoina tavattoman paljon ilmiötä nimeltä kunnianhimo.

Olen väittänyt, että minulla ei ole kunnianhimoa. Hämmästyn, kun ystävät ja tuttavat ovat asiasta toista mieltä. Kunnianhimo kalskahtaa korviini enemmän negatiiviselta kuin positiiviselta piirteeltä. En suunnittele urapolkua, eikä statuksella ole minulle juuri merkitystä. Minulla ei ole tarvetta saavuttaa ulkoapäin annettuja tavoitteita tai voittaa muita kilpailussa. En kaipaa menestystä, jonka saavuttamisen tavoitteleminen kaventaa elämää. Tittelit… mihin niitä tarvitaan?

Mitä se kunnianhimo lopulta onkaan? Vaikka väitän, etten ole kunnianhimoinen, parhaimmillani teen työtä hyvin intohimoisesti, motivoituneena ja innostuneena. Minulle on riittänyt tekemisen ilo ja oman työn vaikutusten näkeminen. Flow on äärettömän palkitseva tila! Olen päättäväinen, sisukas ja ajan asiaani päämäärätietoisesti eteenpäin. Nämä ovat kai kunnianhimoon liitettyjä piirteitä.

Pyrin viemään asiat loppuun asti, kehittämään itseäni ja olemaan samalla hyödyksi muillekin kuin itselleni. Parhaimmat kiksit saan sitä, kun saan lykättyä jotakuta toista vähän eteenpäin tai ujutettua ratkaisun avaimet toisten käteen! Saan voimaa siitä, kun voin innostaa muita onnistumaan. Minun ei tarvitse olla tähti, haluan auttaa muita loistamaan yhteisellä taivaallamme.

Olosuhteet – syy vai seuraus? Voi olla että kunnianhimo johtaisi toimintaani, mikäli lukioaikaiset haaveeni olisivat muuttuneet tavoitteiksi ja olisin päässyt ”rakentamaan uraa”. Olenhan pohjimmiltani perfektionisti ja suorittaja. Näin ei kuitenkaan käynyt ja olen ollut töissäkin välillä olosuhteiden pakosta jopa alisuoriutuja.

Lapsena ja nuorena minua toisaalta lannistettiin, mutta toisaalta taiteelliset lahjani huomattiin laajalti. Nuoruuden paikkakunnalla vaikuttaneet opot olivat aika pihalla asioista, eivätkä he osanneet ohjata minua hatarien ammatillisten unelmieni suuntaan. Taide, se ei ole työtä!

Jätin pitkän matematiikan lukiossa kesken ja arkkitehtiopinnot oli opettajan ja opon mielestä sitten ”sillä taputeltu”. Opo nauroi, kun kerroin että haluaisin sekä kirjoittaa kirjoja että suunnitella kirjojen ja levyjen kansia. Halusin myös suunnitella mainosmateriaalia ja ennen kaikkea tuotteiden pakkauksia, mutta kukaan ei kuulemma elättänyt itseään moisella. Harrastus ei ole työ. Ehkä 80-90 -lukujen vaihteessa näin olikin.

Ammatinvalintapsykologit ovat olleet kanssani ihmeissään, sillä testien mukaan minulle sopivimmat ammatit ovat — Ta Daa — arkkitehti, koneinsinööri ja toimittaja, mutta haastattelun ja kouluarvosanojeni mukaan he luokittelivat minut toisin. Olen käynyt testeissä 18, 25 ja 30 vuotiaana ja aina sama ilmiö.

Kauppaopiston jälkeen jäin yhä miettimään suuntaani ja pian sen jälkeen ensimmäisen lapsen saatuani alkoi elämässä ikävien tapahtumien sarja, joka riepotteli seuraavat 20 vuotta opettaen lähinnä selviytymistaitoja. Ei siinä ollut jatko-opinnoille juuri saumaa ja työelämässä  tyydyin ”väliaikaisratkaisuihin”. Väliaikaisuus hieman venähti olosuhteiden pakosta, mutta sain siinä samalla aivan mahtavia kokemuksia työelämästä! Ja elämänkokemuksen myötä oivalsin, että elämä tapahtuu nyt riippumatta maineesta ja kunniasta ja se on valtavan arvokasta itsessään.

Kun ei tartu tilaisuuteen on luuseri? Olen jättänyt tarttumatta tarjottimella eteeni kannettuihin mahdollisuuksiin. Olen useita kertoja kirkkaasti nähnyt, milloin tilaisuus koittaa ja tähdet ovat puolellani, mutta en ole halunnut lähteä rynnimään muiden edelle. Kilpailuvietti puuttuu. Rohkeuden puutteeseen se ei ole aina jäänyt, en vain ole kokenut uraputkielämää riittävän kiinnostavaksi ja motivoivaksi.

En tarttunut minulle tarjottuun mahdollisuuteen jatkaa hyvin pyörivän ja valmiin keramiikkabisneksen toimintaa. En lähtenyt tekemään sisustussuunnitelmia tai korttisarjaa, vaikka tilaisuus olisi ollut tarjolla. En hyödyntänyt erään taiteilijan minulle tarjoamaa ilmaista taideopetusta. En lyöttäytynyt innovatiivisen yrittäjän muusaksi, vaikka kutsu kävi ja näin jo silloin, että se idea kantaa pitkälle. En lähtenyt rakentamaan orastavia ideoitani lifestyle-blogin suhteen, vaikka olisin voinut olla ensimmäisten joukossa ja vaistosin, että siitä voisi tulla kova juttu. Siitä tuli, mutta joidenkin muiden toteuttamana.

En oikeastaan kadu yhtäkään käyttämättä jättämääni tilaisuutta, mutta joskus mietin, mistä se on ollut eniten kiinni. Kunnianhimon puutteesta?

Mistä kunnianhimo rakentuu? Väittäisin äkkiseltään karkeasti, että:

  • päämäärästä, joka on riittävän kaukana
  • tahdosta saavuttaa se päämäärä
  • kyvystä valjastaa omat voimavarat päämääränsä saavuttamiseksi
  • määrätietoisesta omien voimavarojen ylittämisestä päämääränsä eteen
  • voitontahdosta
  • tarpeesta tehdä saavutus näkyväksi

Kannattaa hankkiutua kunnianhimoisten ihmisten vaikutuspiiriin! Minulla on ollut kunnia työskennellä useiden erittäin kunnianhimoisten ihmisten kanssa. Esimerkit auttavat näkemään kirkkaammin ja auttavat suuntaamaan omaa kulkua, sekä toivottavasti valjastamaan oman kunnianhimoni polttoaineeksi.

Olen ilolla ja jopa ylpeydellä vierestä seurannut uran rakentumista ja päämäärätietoista toimintaa sen edistämiseksi. Olen nähnyt myös kylmäverisiä kyynärpäätaktiikalla eteneviä norsuja lasikaupassa. Minusta on suorastaan mahtavaa nähdä, miten ihmiset pyrkivät eteenpäin ja lahjakkuudelle löytyy oma uomansa jossa eteenpäin menevä virta saa valtavan voiman suotuisissa olosuhteissa. Toisaalta on ollut surullista nähdä, miten toiset täysin sokaistuvat siitä, kun näkevät edessään avoimen väylän, joka kutsuu rynnimään eteenpäin vain omia päämääriä tavoitellen huomioimatta muiden tarpeita ja yhteistä päämäärää. Röyhkeys tekee kunnianhimosta tylyn.

Koskaan ei ole myöhäistä? Nyt mietin, joko olisi sopiva sauma lähteä opiskelemaan. Opiskelu aikuisiällä, töiden ja perhe-elämän ohella, vaatii kunnianhimoista asennetta. Edelleenkään ei ole mielessä täysin kirkasta tavoitetta, joten tässähän saattaa pian hurahtaa seuraavat 20 vuotta jatkona väliaikaisratkaisussa.

Miten ihmiset tietää, mitä he haluaisivat työkseen tehdä ja mitä opiskella? Ja ennen kaikkea mistä löytyy se kunnianhimo tavoitteen saavuttamiseksi?

Mainokset

Innostuksen empirismiä

frankfurt 184-1

Ryhdyin tutkimaan omaa innostustani palattuani töihin pitkältä sairaan lapsen hoitovapaalta.

Kynnys palata töihin oli aika korkealla, koska työn painopisteet olivat muuttuneet jo lähtiessäni ja olin kuullut organisaatiomuutoksen mukanaan tuomista muutoksista. Olin töissä puhelinasiakaspalvelussa, joka ei välttämättä ole niitä arvostetuimpia työtehtäviä. Lisäksi asiakaspalvelua ohjasivat tuohon aikaan sellaiset seikat ja tavoitteet, jotka olivat ristiriidassa sisäisten arvojeni kanssa.

Rakastan asiakaspalvelutyötä ja tykkään myös myynnistä. Hankalien asiakastilanteiden kääntäminen voitoksi on aina motivoinut minua. Niitähän työ puhelinaspassa pääosin tarjoaakin. Työhön puutunut ja sen raameihin tyytymätön minä oli intohimoisesti asioihin suhtautuvalle minulle vieras. Päätin lähestyä työtäni uudesta kulmasta ja katsoa löydänkö työssäni innostuksen. Tajusin, ettei esimies voi sitä minulle tarjota ja työn raamit eivät ole käsissäni.

Päätin tehdä itse työstäni maailman parhaan työn. Suljin silmäni yleiseltä asenteelta puhelinasiakaspalvelua kohtaan ja päätin keskittyä siihen faktaan, että se on yksi tärkeä kontaktipiste meidän yrityksessä. Olemmehan sentään tekemisissä meidän asiakkaidemme kanssa. Ilman asiakkaita meidän työllä ei ole merkitystä.

Asiakaskohtaamisessa päätin paneutua aina juuri sen asiakkaan asian hoitamiseen ja pyrin saamaan puhelun päättymään niin, että asiakas koki olevansa edes hieman sitoutuneempi meihin. Hyvä palaute asiakkailta ruokki innostusta lisää ja löysinkin pian työn imun. Moni kollega kyseli, että miten ihmeessä tein sen. En osannut tuolloin vielä selittää asiaa, mutta aloin tutkimaan sisäistä motivaatiota ja innostusta ja törmäsin mm. Frank Martelan kirjoituksiin.

Koska en ollut kuitenkaan huippumyyjä, koin kaikesta huolimatta jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Hyvät myyjät saivat kiitosta ja heidän työtään palkittiin näkyvästi. Heistä tuli mittareita ja vertailukohtia. En enää kuitenkaan halunnut hukata innostuksen tunnettani, vaan annoin sen johdattaa minua eteenpäin. Päätin hakeutua tehtäviin, joissa suoralla myynnillä on pienempi merkitys. Sisäinen asiakaspalvelu silloisessa myynnin tuessa toi mukanaan uudenlaista innostusta ja haastetta. Ja pian jo sainkin tehtäväkseni aloittaa B2B SoMe-aspan rakentamisen ja hoitamisen.

Nyt oltiin jo täsmälleen sisäisen kutsumuksen äärellä! Olen ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa niin pitkään, kun se on ollut olemassa. Lisäksi olen tutkinut ja tarkkaillut sen ilmiöitä. Asiakaskokemus on myös ollut aina sydäntäni lähellä, samoin markkinointiviestintä. Viestintä ja asiakaskommunikointi kirjallisessa muodossa ovat olleet minulle mieluisia asioita ja aika-ajoin mieluisa osa työtehtäviänikin. Nämä kaikki yhdistyivät nyt uudessa työssäni. Toisinaan jopa ajantaju katosi, eikä ylityötuntien kertyminen juuri rasittanut. Lähdin töistä ja tulin töihin onnellisena.

Työssäni kohtasivat siis kiinnostus ja osaaminen. Sain myös sekä toteuttaa itseäni, että ylittää itseni. Koin tekeväni merkityksellistä työtä, koska sain aidosti auttaa asiakkaita ja samalla tehdä yrityksemme arvoja näkyväksi. Työlläni ei ollut myöskään liian tiukkaan asetettuja rajoja, vaan sain rakentaa ne itse löyhästi määriteltyjen tavoitteiden ja ohjeistusten sisään.

Löysin elementit, jotka tekevät minun työstäni mielekästä ja minut työssäni onnelliseksi.

Kun tutustuin Martelan ja muiden Filosofian akatemialaisten, sekä Ryanin ja Decin kirjoituksiin totesin, että olin omakohtaisesti juuri todistanut itseohjautuvuusteorian ja innostuksen syntymisen taustatekijät todeksi.

***

Perehdyimme töissä pienellä porukalla työyhteisöinnostamiseen, sisäiseen motivaatioon ja innostukseen. Tämä teksti syntyi osana tuota projektiamme, mutta päätin julkaista tämän täällä, koska se istuu tänne kuin nenä päähän.

Sukellus syvään päähän

435

Olen oppinut pitämään siitä tunteesta, kun astun mukavuusalueeni ulkopuolelle. Haastan ja kehitän itseäni jatkuvasti. Otan pieniä askeleita, enkä toki tee täysin yltiöpäistä hyppyä tuntemattomaan veteen. Olenhan temperamentiltani hidas, rauhallinen ja vakaa.

Nyt taisi kuitenkin käydä niin, että olen hyppäämässä suoraan sinne syvään päähän! Varusteet on tsekattu ja tiedän, etten sentään huku. Mokaaminen ei haittaa, koska siihen ei kuole. Häpeän kohtaaminen kasvattaa ja muuttuu tulevaisuuden rohkeuden siemeniksi. Nähtäväksi jää miten syvät traumat hypystä syntyy. Olen nimittäin menossa puhumaan julkisesti ja yleisöä on ”ihan hitosti”.

Tässä kohtaa on tyhmää kertoa, että en tiennyt vuosi sitten lausuneeni ääneen toiveen, joka toteutuu nopeammin kuin arvaankaan. Paukaisin nimittäin tavoitekeskustelussa esimiehelleni, että haluaisin kehittyä viestinnässäni ja nimenomaan vaikuttavaksi puhujaksi. Minä, joka ilmaisen itseäni selkeämmin kirjallisesti, jolle esiintyminen on kauhun paikka ja jonka on vaikea ilmaista ajatuksiaan ääneen, koska hahmotan maailmaa ja muodostan ajatuksiani ennenkaikkea visuaalisesti. Minä, jonka on toisinaan vaikea avata suutaan edes tutussa ryhmässä!

Sovimme esimiehen kanssa toimenpiteistä, pienistä askelista, esiintymisvalmennuksesta; siitä että aloitan omalle tiimille erään minulle tärkeän asian esittelystä (*check*), sitten voisin tehdä sen vieraille tiimeille talon sisällä (*check*). Sitten ehkä pienelle ulkopuoliselle ryhmälle (*check*) ja jossain vaiheessa sitten vähän isommassa tapahtumassa. Heitin ihan huumorilla, että ”tätä vauhtia olen vuoden päästä Digitalisteissa puhumassa, nooot!” Heh.

Heh? En ehtinyt saada sitä esiintymisvalmennusta tai juuri -kokemustakaan. Olen menossa puhumaan Digitalistien tapahtumaan.

Emme empineet kollegani Villen kanssa hetkeäkään, kun meille tarjottiin tilaisuutta lähteä puhumaan Dingle Digitalist Social Business Forumiin työstämme, eli asiakaspalvelusta SoMe:ssa. Kutsu on suorastaan kunnia, miten siitä voisikaan kieltäytyä? Tosin kumpikaan meistä ei ole ammattipuhuja ja olemme puhumassa valtavan huikeassa seurassa ja vieläpä tämän aihealueen asiantuntijoille.

Nyt alkaa jännittää! Toivottavasti meitä ei lynkata ja tähdet ovat suotuisassa asennossa. Ja jos ihan hullusti käy, niin toivottavasti vielä löytyy jostain vapaita paikkoja sukelluskurssille, kun tulee tarve painua maan alle. Tsemppiä meille!

Passion Capital

076

”Miksi jotkut menestyvät, vaikka heidän voisi odottaa epäonnistuvan”

Kuuntelin Yle Areenasta podcastina Jari Sarasvuon tunteikkaan monologin Intohimosta, otsikolla ”Alkeellisempiinkin päätöksiin tarvitaan tunteiden tukea” (22.2.2016). Hän käsitteli siinä tarinoita ihmisistä, joiden ei olisi olosuhteiden valossa pitänyt menestyä, mutta jotka intohimonsa ajamina lopulta nousivat kohti menestystä.

Monologi oli erittäin mielenkiintoinen ja se herätti itsessäni liikehdintää ja tarpeen kirjoittaa aiheesta tänne. Olenhan teeman parissa itsekin jonkin verran ajatuksiani uittanut viime aikoina.

”Mitkä ovat ne tekijät, jotka suojelevat ihmisiä, joka ovat todella ahtaalla ja joiden kuuluisi sortua oman epäonnistumisensa alle, mutta jotka nousevat sieltä kukoistukseen?”

Tätä on tutkinut mm. psykologian tohtori Rom Brafman, jota Sarasvuo monologissaan siteerasi useaan otteeseen. Brafman on tutkijana kiinnostunut mm resilienssistä ja voimaantumisesta. Hän on kirjoittanut aiheesta teoksen nimeltä ”Succeeding When You’re Supposed to Fail: The 6 Enduring Principles of High Achievement”, jonka ydinpointit Sarasvuo nosti esille seuraavan lähteyksen jälkipyykissä. Tunnekuohussaan kun unohti nostaa ne esille tässä lähteyksessä. Sattuuhan sitä. Tunne ohjaa toimintaa…

Tässä lyhyesti ja vapaamuotoisesti muistiinpanoni, jotka kirjoitin podcastin aikana. Brafmania mukaillen, Jari Sarasvuon sanoin, Ne Tekijät, joiden avulla resilienssi kehittyy:

  1. Elämä on sitä, mille annat huomiosi. Kohtalo määrittyy sen mukaan, mitä merkityksiä annat asioille, joihin kiinnität huomiosi.
  2. Mitä ikinä sulle tapahtuukin, focusoi omaan kykyysi toimia tilanteissa!
  3. Ihmisen on syytä etsiä rakentavampia merkityksiä asioille. Tukea ajatusten ja asenteiden muokkaamiseen saa mm. kirjallisuuden avulla.
  4. Pysy tyynenä, eteenpäin mennen ja sitoutuneena kiinni siinä, mikä on tärkeintä.
  5. Pysy polullasi. Jos harhaudut siltä, pääse takaisin sille!
  6. Ole itsellesi armollinen ja suhtaudu huumorilla kaikkeen muuhun.
  7. Etsi, ansaitse ja huoli apua. Ole avun arvoinen, älä yritä pärjätä yksin.
  8. Salli itsesi inspiroitua! Hengellinen energia, innostus, inspiraatio, intohimo ovat tärkeää polttoainetta tavoitteiden saavuttamiseksi. Älä anna olosuhteiden tukahduttaa oikeutta innostuksen liekkiisi.

Miten sitten oppia hallitsemaan ajatuksiaan ja tilanteita? Pitääkö olla yli-ihminen? Uskon, että lähestulkoon kuka tahansa voi kehittää resilienssiään. Tarvitaan vain sisäistä motivaatiota. Tahdotko sinä selviytyä?

Sarasvuo mainitsi monologissaan myös Julian B Rotterin, joka on kehittänyt ja tutkinut mm. Sosiaalisen oppimisen ja  Hallintakäsityksen teorioita.

Hallintakäsitys jaetaan sisäiseen- ja ulkoiseen hallintakäsitykseen. Ihmiset, joita ohjaa sisäinen hallintakäsitys, kokevat, että he hallitsevat elämäänsä ja voivat vaikuttaa asioiden kulkuun. Ulkoisen hallintakäsityksen varassa toimivat ihmiset sen sijaan uskovat kohtalon, sattuman tai vaikutusvaltaisten ihmisten vaikuttavan elämänsä kulkuun.

Tutkimusten mukaan hallintakäsitys vaikuttaa yksilön motivaatioon tavoitteiden saavuttamiseksi. Korkean sisäisen hallintakäsityksen omaava henkilö todennäköisesti menestyy paremmin, koska hän pyrkii kohti menestystä ja uskoo kykyihinsä selviytyä haasteista. Korkean ulkoisen motivaation omaava sen sijaan ei ole vahvasti motivoitunut panostamaan tavoitteen saavuttamiseen, koska hänen käsityksensä mukaan tulos ei ole kiinni hänen panostuksestaan. Kannattaisiko muuttaa polariteettia?

Ihminen pystyy kehittymään ja oppimaan ulos vahingollisista toiminta- ja ajatusmalleista. Resilienssiäkin voi kehittää. Kuten Sarasvuo monologissaan totesi; ”Jos haluaa muuttaa maailmaa, täytyy olla intohimoa!”

Itsensä kehittäminen ja menestyminen käynnistyy samasta polttoaineesta; intohimosta. Ruoki siis intohimoasi!

Kateus

tuoli

Oletko törmännyt työelämässä koskaan ilmiöön nimeltä kateus? Minä olen ja se jaksaa yhä hämmentää minua. Olen seurannut sivusta mitä kateus saa aikaan ja olen ollut joskus itsekin nuorena kesätyöntekijänä kateuden kohteena.

Kateellinen sabotoi muiden projekteja, puhuu pahaa selän takana ja suuntaa kaiken energiansa toisten onnistumisen estämiseen. Pahimmillaan se johtaa tiedon panttaamiseen, esteiden rakentamiseen, sosiaaliseen eristämiseen ja suoraan vahingon tekemiseen.

Kateus ei ole toki pelkästään huono asia. Lievempänä se näyttäytyy siten, ettei toisten onnistumisista voida iloita ja menestymistä jakaa. Parhaimmillaan se voi jopa aktivoida ihmistä tavoittelemaan omaa parhaintansa ja kehittämään itseään. Toisen menestys voi toimia kimmokkeena ja suuntaa huomion siihen, mitä minulta puuttuu ja voisinko saada sen itselleni.

Huono asia kateus on silloin, kun kateuden tunne muuttuu edellä kuvatun laiseksi aktiviteetiksi. Silloin kun kateus aiheuttaa negatiivista toimintaa, se vahingoittaa koko työyhteisöä. Myös kateellista itseään. Parhaimmillaan työyhteisössä jokainen onnistuu hyvin juuri omissa vahvuuksissaan ja silloinhan koko yhteisö porskuttaa eteenpäin! Jos pyritään tasapäistämään väkeä ja estämään muiden onnistumista, työyhteisö ei saavuta tavoitteitaan, eikä kukaan pysty kokemaan onnistumisen tunteita.

Huono johtaminen saa aikaan sivutuotteena ikävää kateutta. Epäreilut palkkiomallit, tasapäistämisen tavoite ja ikävät suosikkijärjestelmät lisäävät kateutta työpaikoilla. Johtajan tulisikin olla tietoinen asiasta ja osoittaa toiminnallaan, ettei kateuden aiheuttamaa sabotaasia sallita.

Kateuden tunne lienee jokaiselle tuttua, eikä sitä tarvitse hävetä. Kun sen tunnistaa, voi suunnata huomionsa siihen, mikä itsellä on hyvin ja missä itse on onnistunut. Jokaisen ei tarvitse onnistua samoissa asioissa! On hyvä pohtia sitä, tarvitseeko itse tosiaan samanlaisia asioita, kuin missä toinen on menestynyt. On parempi suunnata energia siihen, missä itse voi kehittyä ja onnistua, koska vain silloin voi onnistua.

Ankeuttajan anatomia

291Jos olet lukenut Harry Potteria tiedät, että maailmassa on tyyppejä, joita kutsutaan ankeuttajiksi (Dementors). He ovat kirjaimellisesti elämänilon viejiä; he imevät ilon toisista käyttäen ravintonaan positiivisia tunteita ja jättäen tilalle ihmisten huonoimmat muistot. Valitettavasti kyse ei kuitenkaan ole vain satuolennoista, sillä heikäläisiä on oikeasti olemassa.

Mistä ankeuttajan tunnistaa?
Onko ankeuttajan prototyyppi se työyhteisön harmaa introvertti, joka ei puhu ja pukahda ja jonka suusta  ei koskaan kuule positiivista hehkutusta — josko nyt sanaa ensinkään? Se tyyppi, jonka mielestä sun idea vaatii vielä kehittämistä? Kyllä, hänkin voi olla ankeuttaja, mutta ei välttämättä ole. Realismi, kriittisyys ja analyyttisyys ei ole vielä ankeuttamista. Yllätytkö, jos kerron, että se eniten äänessä oleva, näennäisesti aktiivinen duunikaveri voi yhtä hyvin olla ankeuttaja?

Ankeuttajalla ei tunnu olevan koskaan mikään hyvin. Aina on joku, joka on aiheuttanut hänelle ongelman tai ärsyttää häntä.”Positiivisuus”, ”innostaminen”, ”muutosvoima”, ”itsensä johtaminen” ja kaikki edelliseen vähänkin viittaava on ankeuttajan mielestä lapsellista paskaa. Tosiasiassa ne pelottavat häntä, koska niihin liittyy vaatimus oman elämän aktiivisesta muuttamisesta ja vastuun ottamisesta.

Ankeuttaja huomaa ensimmäisenä ja haluaa jakaa sen ikävimmän uutisen. Hän näkee uhkia kaikkialla ja samalla todisteita siitä, että kaikki on huonosti. Ankeuttaja narisee, valittaa ja löytää epäkohdan asiasta kuin asiasta. Ja tämä kaikki ihan periaatteesta. Hänen energiansa kohdistuu itse ongelmaan, ei siihen, mitä sille voitaisiin tehdä. Hän kyseenalaistaa kaiken, varsinkin, jos joku muu tuo ilmoille hyvän idean tai on innostunut omasta projektistaan.

Ankeuttaja on se, joka sanoo intoa täynnä olevalle ihmiselle ettei tämä kuitenkaan onnistu tavoitteessaan. Koska ei ennenkään. Koska ei kukaan muu koskaan aikaisemminkaan. Koska idea on huono. Koska puuttuu sitä ja tätä. Koska se on itsensä jalustalle kohottamista. Koska ei vaan onnistu. Joskus ankeuttaja voi olla hyvinkin päällekäyvä ja hyökkäävä, toiset taas ankeuttavat ilmapiiriä hitaasti, mutta varmasti vetäen muiden energian mukanaan.

Paitsi töissä ja yksityiselämässä, hän näkee epäkohtia erityisesti myös yhteiskunnassa, jonka henkiseen ilmapiiriin hänen logiikan mukaan pitää kuitenkin vain sopeutua, koska yhteiskunta on yhtä kuin ihmiset. Hänen narinansa ei ole kapinaa, se on lannistumista. Hänen energiansa ei ole eteenpäin vievää vaan se on passiivista takertumista olemassaolevaan, kenties jopa eiliseen.

Ankeuttajalla on tarve vetää muut saman harmauteen. Hän ei pysty sanomaan hyvää toisten onnistumista tai muita innostavista asioista.  Osa ankeuttajista sivuuttaa muiden innostuksen ja onnistumiset tyystin, osalla on tarve lyödä innostunut henkilö ja hänen saavutuksensa maahan.

Ankeuttajan tunnusmerkkejä:

  • vähättelee muiden saavutuksia
  • loistaa, kun saa kertoa huonot uutiset
  • lempilauseita: ”Mitä minä sanoin”
  • välttelee vastuun ottamista
  • yrittää ohjata huomiota toisaalle, jos joku on innostunut
  • kääntää huomion negatiivisiin asioihin
  • tarttuu uhkakuviin
  • pitää huolen, että ilmapiiri on huono
  • juoruilee
  • muistuttaa epäonnistumisista
  • perustelee usein kantansa tieteellisin faktoin
  • on passiivinen

Ankeuttajan suurin puute on rohkeudessa. Toimitusjohtaja Antti Pietilä (@anttipietilä ) kirjoittaa blogissaan, miten ankeuttaja imee onnellisuuden jokaisesta suuresta ideasta:

”Ankeuttajalla ei ole luovuutta, eikä siten kykyä kuvitella sellaista, mitä ei vielä ole. Ankeuttaja valjastaa aivonsa viimeisenkin nystyrän osoittaakseen ajattelunsa voiman. Tuolla voimalla hän löytää täydellistäkin täydellisemmästä ideasta ainakin kahdeksan kohtaa, minkä takia ideasi ei toimi, sitä ei voi toteuttaa tai sitä ei saa toteuttaa. Ankeuttaja saa energiansa muutoksen pelosta. Uusi on niinikään pelottavaa”

Ankeuttamisen vastakohta ei ole päätön yltiöpositiivisuus. Se ei tarkoita myöskään sitä, etteikö asioita saisi  katsoa realistisesti, pettyä epäonnistumisen jälkeen, masentua tai kokea olevansa jopa lyöty. Tosiasiat voi ja pitää saada sanoa ääneen. Huonot ideat saa kyseenalaistaa.

Ankeuttaminen on sitä, että hakee tietoisesti aina epäkohdat ja jää niihin kiinni. Periaatevänkääminen, se on ankeuttamisen ytimessä se.

Miten tappaa innostus?

 

177-010

Olen miettinyt ja tutkinut viimeaikoina sisäisen motivaation syntymistä ja sen kuolemiseen tai vahvistumiseen liittyviä tekijöitä.

Sisäisen motivaation syntyyn vaikuttavat Decin ja Ryanin Itseohjautuvuusteorian mukaan voimakkaasti kolme perustarpeisiin liittyvää asiaa. Ne tuottavat myös hyvinvointia ja luovat ihmisen elämälle merkityksellisyyden kokemuksen. Nämä kolme perustarvetta ovat:

  • omaehtoisuus
  • kyvykkyys
  • yhteisöllisyys

Sisäinen motivaatio liittyy siis oleellisesti näiden tarpeiden täyttymiseen. Filosofi Frank Martela avaa asiaa loistavasti kirjoituksessaan, joka liittyy onnellisen elämän keskeisiin tekijöihin. Voit lukea kirjoituksen tästä.

Ihmisiä voi toki ”motivoida” pakon ja pelottelun avulla hetkellisesti, mutta sillä ei synnytetä pitkäaikaisia tuloksia, vaan kenties laastarin kaltainen efekti käppyröihin ja exceleihin — sekä pitkiä sairauspoissaoloja, huonoa työnantajamielikuvaa ja asiakastyytymättömyyttä. Tänään ei todellakaan enää kannata johtaa lyhyen tähtäimen käppyröiden avulla! Ellei sitten nimenomaan pyritä estämään sisäisen motivaation syntymistä.

Tietotyöläisiä ja asiantuntijoita ei enää voi johtaa entiseen malliin. Palaan tähän aiheeseen vielä toisessa kirjoituksessa!

Mietin bloggaavani motivaation torpedoimisesta otsikolla: ”Seitsemän keinoa tappaa innostus”. Myöhästyin. Eilisessä Talouselämä -verkkolehdessä Accenturen Suomen henkilöstöjohtaja Anu Tuomolin bloggaa otsikolla: ”Viisi varmaa keinoa tappaa työmotivaatio”

Hän nosti kirjoituksessa esille viisi johtamiseen liittyvää tapaa tappaa motivaatio:

  • Anna epäselviä tavoitteita ja mahdottomia deadlineja. Varmista resurssien riittämättömyys.
  • Ole epäreilu, epäjohdonmukainen ja puolueellinen – alaisista on jännittävää arvailla reaktioitasi.
  • Älä kuuntele – sinä kyllä tiedät kaiken parhaiten.
  • Osoita selvästi epäileväsi kaikkien kykyjä.
  • Kiitos on yliarvostettua – vältä palautteen ja tunnustuksen antamista.

Aika oleellisia asioita motivaatioon liittyen, joihin ehkä aika moni on törmännyt teollisen- ja jälkiteollisen aikakauden työelämässä ja etenkin tässä murroksessa, joka on meneillään. Elämme parhaillaan ”sosiaalista aikakautta”, mutta monet käytännöt, yrityksissä vallitsevat työkulttuurit ja johtajat elävät vielä ”kekkosajalla”.

Onko johtajalla merkitystä sisäisen motivaation syntymisessä?

Oma osin empiirinen ”tutkimus” on vielä kesken, mutta olen tähän asti löytänyt sellaisia sisäistä motivaatiota synnyttäviä innostavaan johtamistapaan liittyviä elementtejä kuin:

  • selkeät, ihmisen omiin vahvuuksiin ja mielenkiinnonkohteisiin liittyvät tavoitteet ja reaaliaikainen sparrailu
  • avoimuus ja avoin viestiminen
  • ryhmään aikaansaatu yhteisöllisyyden tunne, joka perustuu yhteisiin ja vahvasti sisäistettyihin arvoihin
  • johtajan läsnäolo ja selkeä auktoriteettiasema (!)  joka perustuu esimerkillä johtamiseen, vastuunkantoon ja innostamiseen
  • rohkeus antaa vapaus päättää aikatauluista ja tavoista tehdä työtä (selkeiden tavoitteiden merkitys!)

Mainiota huomata, että em blogissa nostetaan lähes samat asiat tapetille!

Tässä kohtaa lienee aiheellista todeta, että johtajan tehtävä ei ole motivoida ketään, vaan luoda sellaiset olosuhteet, että ihminen löytää sisäisen motivaationsa. Toinen aika yleinen väärinkäsitys liittyy vapauteen. Vapaus ei tuota tulosta, ellei vastuun merkitys ole sisäistettyä! Vapaan kasvatuksen tuloksetkin alkavat yhteiskunnassa näkyä.

Johtajan ominaisuuksilla ja toimintatavoilla on siten myös entistä suurempi merkitys. Hänen tulee voida valita ryhmäänsä motivoituneita ja yrittäjän asenteella toimivia henkilöitä, osata antaa riittävästi vapautta mutta samalla luoda selkeät tavoitteet ja kehykset toiminnalle ja vielä kyetä johtamaan erilaisten henkilöiden innostusta. Tämä pitäisi näkyä koko johtamisketjussa aivan siellä ylimmässä johdossa asti.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on (työ)motivaation syntymiseen ja sen tuhoutumiseen liittyen? Kuulisin näistä tosi mielelläni ja kokemuksia voi jättää vaikka anonyymisti sähköpostilla osoitteeseen tuize ät hotmail piste fi. Tulen palaamaan aiheeseen vielä tulevaisuudessa.

 

Sisältö ja sen pääosan esittäjät

006-20150813Tällä hetkellä SoMe:ssa puhutaan tosi paljon sisällöistä ja sisällöntuottamisesta.

Milloin sitä on liikaa tai liian vähän, tai sitten se on vääränlaista, huonosti tuotettua, epäkuranttia tai ei-kiinnostavaa. Hyvääkin sisältöä varmasti mahtuu ankarimmankin puritaanin mielestä joukkoon. Mutta mitä on se ”hyvä sisältö”?

Minusta hyvä sisältö: 

  • tuottaa lisäarvoa
  • on oikeassa kohde- ja viiteryhmässä
  • on mielekkäässä kontekstissa
  • joko viihdyttää tai
  • on hyödyksi lukijalle

Myös työssäni joudun miettimään sitä, mitä on hyvä sisältö. Teen työtä yritysasiakkaiden kanssa ollen osa tiimiä, joka tuottaa SoMe-kanavissa niin asiakaspalvelua kuin sisältöäkin meidän yrityksen B2C ja B2B -asiakkaille.

Pyrimme  kertomaan paitsi meidän palveluista asiakaslähtöisesti ja nostamaan esille asiakkaita puhututtavia juttuja, myös vastaamaan yleisesti usein kysyttyihin kysymyksiin, jotta  edes osa asiakkaista löytäisi vastauksen ilman, että tarvitsee soittaa asiakaspalveluun. Asiakaslähtöisen sisällön tuottamisen tarve syntyykin usein ”ad hoc”, nimittäin kun joku asia nousee tapetille, siihen on järkevintä tarttua heti. Siitä huolimatta pitäisi pystyä toimimaan suunnitellusti ja kunnioittaa yhteistä sisältökalenteria. Sisällön tuottamisessa pelkkä roiskiminen ja irroitteleminen  harvemmin toimii.

Meidän tuottama sisältö kilpailee tilasta markkinoinnin viestien kanssa. Ei aina ihan helpoin homma, koska sisällön tärkeyttä ei voi pisteyttää, mutta intressejä sisällön näkyvyyden saamiselle on niin liiketoiminnalla, tuotepäälliköillä, markkinoinnilla kuin asiakaspalvelullakin. Lisäksi sisältömme kilpailee muiden yritysten sisältöjen kanssa. Ei muuten ole ihan helppoa saada ääntään kuuluville kohinassa, josta SoMe-kanavat ovat tänään jo aivan turvoksissa!

Pääosassa Yrittäjät
Saimme B2B-kollegoideni kanssa idean, että haluamme nostaa itse asiakkaat, eli yrittäjät pääosaan. Aspa hyppäsi siis tien päälle haastattelemaan yrittäjiä ja kuvaamaan nuo haastattelut videolle. Jälki on toki myös sen näköistä, koska asialla ei ole markkinoinnin ja videotuotannon ammattilaiset. Mielestäni näin saa tässä tapauksessa ollakin. Toivottavasti aitous ja idean erilaisuus toimii!

Yrityksen ei tarvitse olla meidän asiakas, sillä tällä kertaa me emme ole pääosassa. Tähän sisältyy myös viesti itsessään, jota kollegani Ville avaa sarjan starttikirjoituksessa. Valintakriteerinämme toimi yrityksen mielenkiintoisuus ja se, että yrittäjällä voisi olla viestittävää tai innostusta jaettavaksi muille yrittäjille. SoMe-työläisinä halusimme keskustella myös SoMe:sta ja digitalisaation mahdollisuuksista, mikä taas linkittyy luontevasti meidän yrityksemme toimialaan. Samalla haluamme viestiä, että kuljemme digitalisaatiossa pienempienkin yrittäjien rinnalla. Löydät kaikki sarjan videot tuolta Sonera Klaanista ”Yritystuotteet ja -ratkaisut” ketjun alta.

On ollut todella mielenkiintoista tavata eri alan yrittäjiä haastatteluiden myötä ja kurkata sellaisille poluille, joiden en ollut ehkä koskaan ajatellut olevan oma polkuni. Kynnys yrittäjyyteen on kyllä tämän matkan varrella madaltunut! Itselle ehkä parasta antia haastatteluissa on ollut yrittäjyyden syvempi ymmärtäminen ja oivallus siitä, miten yksin yrittäjät ovat kaikkien haasteiden kanssa. Yksinyrittäjän pitäisi muuntautua niin moneen rooliin ja kaiken lisäksi ehtiä vielä olemaan läsnä SoMe:ssa ollakseen olemassa! Moni yrittäjä oli hyvin kyennyt ratkaisemaan näitä ongelmia ja toivottavasti videoiden myötä muut yrittäjät saavat hyviä vinkkejä.

En tiedä, onko videosarjamme ollut sitä kaivattua laadukasta sisältöä, mutta ainakin se on kiinnostanut ihmisiä! Mitä mieltä sinä olet?

Toivottavasti kohtaamieni yrittäjien myötä osaan jatkossa tehdä myös enemmän yritysiakkaita hyödyttävää ja kiinnostavaa sisältöä. Lisäisinkin hyvän sisällön kriteereihin sen, että sen täytyy olla H2H, eli täytyy tuntea kohderyhmänsä, jotta osaa viestiä juuri sille.

Positiivisuuden ketjulla kilpailukykyä lisää

tammikuu2012 149-001

Miten yritys voi selvitä nykyisessä kilpailutilanteessa? Karsimalla ja kuristamalla vyötä henkilöstön kustannuksella, kuten viime vuosikymmenien aikana on totuttu tekemään? Enpä usko.

Mielestäni yrityksen tärkein voimavara on sen henkilöstö, olipa työntekijöitä sitten 2 tai 2000. Henkilöstö ei ole pelkkä kuluerä, mahdollistaahan juuri se sen rahavirran yrityksen sisäänkin. Sen lisäksi, että työntekijät toteuttavat yrityksen missiota, se on myös yrityksen tärkein mainos.

Hyvinvoiva ja motivoitunut työntekijä puhuu yrityksen puolesta. SoMe-aikakautena ihmiset ovat erittäin kiinnostuneita siitä, miten yritysten työntekijät puhuvat työnantajastaan ja työstään. Yrityksen mainosrahat valuvat hukkaan, jos kukaan yrityksen sisällä ja lähellä oleva ei ole valmis puhumaan yrityksen tuotteiden/palveluiden puolesta. Mielestäni tuossa panttaamisessa myös työntekijät sahaavat omaa oksaansa, mutta ymmärrettävää on, jos käydään töissä huonolla fiiliksellä, ettei tee mieli puhua yrityksen puolesta julkisesti.

Mutta mitä pitäisi ajatella työntekijästä, joka ei halua kertoa julkisesti missä on töissä? Minusta se kertoo jonkinlaisesta asenneongelmasta. Jos ihminen häpeää työpaikkaansa, onko se silloin oikea työpaikka? Työ on suuressa osassa ihmisen arkipäivästä, joten olisi syytä olla onnellinen töitä tehdessään. Välillä on hyvä muistaa, ettei kaikilla ei ole sitä onnea käsissään. Yllättävän paljon on työttömyyttä myös ns. paremmin koulutettujenkin parissa.

Jos töissä käyminen ottaa päähän ja töissä vietetty aika tuntuu vapaa-ajan riistolta, kannattaa ehkä miettiä onko töissä väärässä paikassa. Kannattaako ihmisen uhrata hyvinvointinsa palkan eteen? Voisiko muuttaa elämän olosuhteita niin, että pärjäisi ilman palkkaa tai pienemmällä palkalla? Tai voisiko muuttaa omaa ajattelu- ja suhtautumistapaansa työpaikkaansa kohtaan? Ihmisellä on kyky innostua ja innostaa itseään. Innostunut ihminen yleensä myös innostaa lähellä olevia.

Voisitko töissä synnyttää positiivisen noidankehän, joka parantaisi arkipäivien laatua ja energiatasoa? Motivaatio on pikemminkin taito kuin mielentila.

Sen lisäksi, että työntekijän kannattaa miettiä miten voisi parantaa motivaatiotaan, yritystenkin kannattaa miettiä miten motivoida, innostaa ja sitouttaa työntekijöitä. Tällä vaikutetaan yritysten pitkäntähtäimen kilpailukykyyn. Työntekijän sitoutumiseen ja motivaatioon voidaan vaikuttaa työolosuhteilla. Aina ei tarvitse nostaa palkkaa, sen sijaan rahaa kannattaa käyttää henkilöstön kouluttamiseen. Nyt en tarkoita pakollisia tuote- ja välinekoulutuksia, vaan koulutusta jonka tähtäimenä on itseoivallusten ja itsen kehittämisen synnyttäminen.

Toki kaikilla ei ole samanlaisia valmiuksia itsensä kehittämiseen, mutta koutsaamisen onkin lähdettävä ryhmän oivalluttamisesta ja sen tasolta. Itsensä kehittämisessä on kuitenkin loppupeleissä kyse ihmisen omasta edusta ja hyvinvoinnista. Ja loppujen lopuksi kyse ei ole edes yksilötason kehittymisestä vaan yhteisöllisyyden syntymisestä.

Tyytymättömyyden pulkkamäessä

337-004Tympääntyminen ja tyytymättömyys ei ole ehkä se seksikkäin ja ”henkilöbrändin” kannalta paras aihe kirjoitella, mutta nyt haluan kirjoittaa siitä.

Olen perusluonteeltani ihminen, joka havaitsee epäkohdat. Katson kokonaisuutta. Näen syitä ja seurauksia, havaitsen, jos jossain kohtaa sakkaa. Olen muuten Myers–Briggsin tyyppi-indikaattorin mukaan pääsääntöisesti INTP . Kehitän, ideoin ja analysoin kaikenlaisia teorioita.

Maailmankuvani perustuu tasapainoon, joka perustuu erilaisiin voimasuhteisiin. Yin ja Yang. Tasapaino syntyy siitä, että sopassa on kaikkea sopivassa suhteessa ja kaiken välillä on vuorovaikutusta. Tasapaino ei ole staattinen tila.

Olen kehittänyt itseäni siten, etten enää takerru epäkohtiin ja anna niiden määrittää tunnetilaani. Tiedättehän sen perus pessimistisen tavan heittää hanskat tiskiin, kun ”asiat nyt vain on näin”? Marmattamalla ei saavuteta muuta kuin tyytymättömyyden sakea liisteri kahlitsemaan omaa energiaa.

Minulle epäkohta on nykyisin ennenkaikkea eteenpäin vievä voima. Negatiivinen viesti on positiivinen haaste. Toimimaton järjestys on viesti siitä, että jotain ON TEHTÄVISSÄ. Epäkohta haastaa minut etsimään uusia ratkaisuja ja viemään asioita eteenpäin. Joskus se tuntuu pään hakkaamiselta seinään, mutta silloin pitää miettiä toisenlainen lähestymistapa asiaan ja etsiä toinen väylä viedä asiaa eteenpäin.

Tykkään kyseenalaistamisesta. Minusta on ihan mahtavaa, jos joku tökkii ajatteluani. Uuden näkökulman saaminen ja mielen avartuminen on kuin orgasmi! Tokikaan kyseenalaistaminen ei saa olla itse tarkoitus ja periaate, vaan se pitää yhdistyä positiiviseen tahtoon pyrkiä kohti parempaa.

Tämä piirre ei tee ihmisestä ryhmän suosituinta. Epäkohtahan on syntynyt jonkun päätöksen seurauksena ja se, joka näkee epäkohdan ”arvostelee päätöksen tekijää”. Vaikka siitä ei ole kyse! Tehty päätös on voinut olla sillä hetkellä ainoa oikea päätös, mutta koska maailma kehittyy kovaa vauhtia, päätös voi osoittautua muuttuneissa olosuhteissa vääräksi.

Jos olisin johtaja, valitsisin alaisiini muutaman hyvävainuisen tarkkailijan. Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, mutta tulevaa pystyy haistelemaan kun on tarkkaavainen!

Yhteiskunta ja organisaatiot hyötyvät siitä, että , joku näkee epäkohdat. Mieluiten joku, joka on sisäpuolella ja jolla on halua viedä asiaa eteenpäin parantaakseen tulosta.

Kaveruuteen perustuvat organisaatiot eivät tämän takia pärjää. Mielistelyn kulttuuri voi tuntua alkuun mukavalta. Kukapa ei haluaisi lillua tyytyväisyyden pumpulissa? Kaveri ei välttämättä kuitenkaan halua loukata sitä mukavinta kaveria ja siksi mieluummin ummistetaan silmät epäkohdilta. Tyytyväisyyden pumpulissa sokeudutaan olosuhteille ja siinä voi käydä huonosti.

On ihmisiä, jotka eivät voi sietää sitä, että epäkohtiin tartutaan. Ymmärrän sen hyvin, sillä nykyisin en itsekään siedä sitä, että niihin jäädään jumiin ja ne otetaan alibiksi selkärangattomuudelle ja laiskuudelle. Mutta en siedä myöskään sitä, että valitulla ladulla on vaan pakko hiihtää eteenpäin ja sitä, joka näkee epäkohdan, pidetään ilon pilaajana.

Tyytymättömyys ei mielestäni tarkoita automaattisesti negatiivisuutta. Päinvastoin, parhaimmillaan sen moottorina toimii positiivinen energia. Pulkka menee eteenpäin vain, jos sen kyydissä olijoiden energia suuntautuu eteenpäin. Se on metsässä aika nopeasti, jos osa haluaa jarruttaa ja loput haluaa suunnata energiansa kuka vasemmalle, kuka oikealle.