Oppimispäiväkirjani.

McLuhanhan väitti, että väline, jossa viestitään, muuttaa ihmisen ajattelua ja yhteiskuntaa enemmän kuin itse sisältö. Sisältöasiantuntijana tämä ajatus on jopa sietämätön. Mutta kun tarkastellaan sosiaalisen median vaikutuksia ihmiseen tai yhteiskuntaan, niin kyllä: oikeassa oli. Entäpä jos tarkastellaankin TEKOÄLYÄ mcluhanilaisittain?

Olen kuvannut paljon lapsiani ja nuorempana ystäviäni, mutta muiden ihmisten kuvaaminen on tuntunut muuten jotenkin liian intiimiltä. Digivalokuvauksen kurssilla jouduin luopumaan estoistani kuvata ihmisiä, sillä…

Avoimella puolella käymäni Visuaalisen viestinnän perusteiden (30 op) kurssikokonaisuuden jälkeen kävin myös Studiokuvauksen kurssin. Itseasiassa suurin osa polkuopinnoissa käymistäni kursseista on pikemminkin valokuvaukseen kuin graafiseen…

Tänään päättyneen kuvitusvälineet -kurssin lopputuloksena totean hieman hämmentyneenä, että muinainen haaveeni kuvittajan työstä nostaa päätään. Eihän tässä näin pitänyt käydä! Kouluun minä lähdin varustettuna sillä…

Saimme tehtäväksi suunnitella hahmon ja tuotteen, jossa hahmo esiintyy, sekä logon ja pakkauksen. Lisäksi tehtävänä oli toteuttaa tuotteelle key visual ja markkinointisuunnitelma. Äkkiseltään tämä kaikki…

Hei 👋, minä olen Tuize, viestinnnän muotoilija, sisältöasiantuntija ja digitaalisen kokemuksen muotoilun opiskelija.