Oppimispäiväkirjani.

McLuhanhan väitti, että väline, jossa viestitään, muuttaa ihmisen ajattelua ja yhteiskuntaa enemmän kuin itse sisältö. Sisältöasiantuntijana tämä ajatus on jopa sietämätön. Mutta kun tarkastellaan sosiaalisen median vaikutuksia ihmiseen tai yhteiskuntaan, niin kyllä: oikeassa oli. Entäpä jos tarkastellaankin TEKOÄLYÄ mcluhanilaisittain?

Visuaalinen viestintä on laaja käsite ja kokonaisuus. Alaa opiskeleva voi toimia vaikkapa valokuvaajana, mediasisältöjen suunnittelijana tai graafisena suunnittelijana. Muotsikassa tarjolla on nämä kolme erillistä suuntautumisvaihtoehtoa…

Tämän syksyn aikana opinnoissa on sukellettu syvemmin kuvittamisen pariin, aihetta on tutkittu myös ihan konkretian tasolla: mitä kuvittaja voi laskuttaa, minkälaisia vastuita ja oikeuksia työhön…

Työnhaku tänä päivänä ei ole ihan helppoa. Hakijoita on paljon, ihmisten koulutustaso on korkea ja jotenkin täytyisi osata erottautua muista hakijoista. Kirjoitin LinkedIn:iin, että tänä…

Ihan pian alkaa toinen syksy täyspäiväisenä opiskelijana. Opiskelen syksyn aikana toisen ja kolmannen vuoden kursseja. Keväällä olisi sitten tarkoitus suorittaa työharjoittelu ja viimeiset käymättömät kurssit.…

Hei 👋, minä olen Tuize, viestinnnän muotoilija, sisältöasiantuntija ja digitaalisen kokemuksen muotoilun opiskelija.