Saimme koulussa tehtäväksi toteuttaa jonkin valitsemamme lehden kannen ja aukeaman, johon tulee toteuttaa sekä lehden mahdollisimman tarkka taitto ilmeineen, kirjasimineen ja ”henkineen”, että kurssitoverin haastattelu, josta tuo lehden sisältö tulee tehdä.
Sain parikseni mediasisällön suunnitteluun erikoistuneelta luokalta Timon ja lehdeksi valitsin hyvinvointi-lehtien joukosta Minä Olen -lehden, jotta hommaan tulee vähän haastetta ja kävin innolla hommiin – sisältöjen tuottaminen ei ole minulle haaste, mutta kaikki muu tehtävässä olikin ihan uutta.
Haastettelin Timoa ja tein artikkelin faktaa ja fiktiota sekoittaen, jotta sain Minä Olen -lehden henkisen haastattelun.
Kuvasin Timon eräänä aurinkoisena syyspäivänä Lahden Niemen satamassa. Olen aika tyytyväinen kuviin ja samalla innostuinkin ajatuksesta kuvata enemmän ihmisiä. Tähän asti olen hieman arkaillut kuvata ihmisiä, mutta nyt arkailu saa luvan loppua.
Palaan siihen taittoon, kunhan tehtävä käydään ensin koulussa läpi. InDesign -ohjelma on minulle entuudestaan aika vieras, joten haasteita taitossa riitti, mutta palataan niihin siis myöhemmin.



Kuvat julkaistu Timon luvalla.