-

Oivalluksia ”rajatut speksit” haasteeni kanssa
Sain kaverilta Facebookhaasteessani seuraavat speksit: kuukkeli, kolme koivua ja polku. Väritoiveina oli Polttava oranssi, lämmin keltainen, vihreä, ruskea ja valkoinen. Lisäsin kuvaan hieman harmaata, koska kuukkeli selvästi kaipasi sitä. Tämä ”rajatut speksit” -haasteeni on ollut todella hyvää harjoittelua! Olen oivaltanut valtavasti asioita tilaustöitä silmällä pitäen ihan työn organisoinnista, tekemisestä, aikatauluttamisesta ja ajankäytöstä alkaen. Myöskin sen…
-

Henkilövalokuvausta
Olen kuvannut paljon lapsiani ja nuorempana ystäviäni, mutta muiden ihmisten kuvaaminen on tuntunut muuten jotenkin liian intiimiltä. Digivalokuvauksen kurssilla jouduin luopumaan estoistani kuvata ihmisiä, sillä jouduimme eri tehtävissä kuvaamaan paljon juuri toisiamme. Ihmisten kuvaaminen alkoi tuntumaan jopa kiinnostavalta ja mikäpä siinä olikaan kuvatessa, kun sain mallikseni mm. kurssitoverini Elisan. Henkilökuvauksessa valon merkitys nousee isoon rooliin.…
-

Studiokuvaus
Avoimella puolella käymäni Visuaalisen viestinnän perusteiden (30 op) kurssikokonaisuuden jälkeen kävin myös Studiokuvauksen kurssin. Itseasiassa suurin osa polkuopinnoissa käymistäni kursseista on pikemminkin valokuvaukseen kuin graafiseen suunnitteluun liittyviä kursseja. Se ei minua suinkaan haittaa, päinvastoin! Valokuvaus tulee olemaan yksi työkaluistani jatkossakin. Studiokuvauksen kurssi Studiokuvauskurssilla opettelimme käyttämään studiota, suunnittelemaan valaisua, mittaamaan valoa ja käyttämään studiovaloja ja -salamalaitteita.…
-

Matkalla kuvittajaksi
Tänään päättyneen kuvitusvälineet -kurssin lopputuloksena totean hieman hämmentyneenä, että muinainen haaveeni kuvittajan työstä nostaa päätään. Eihän tässä näin pitänyt käydä! Kouluun minä lähdin varustettuna sillä ajatuksella, että kuvittajaa minusta ei tule, enkä ole kilpailemassa niiden kaikkien jo entuudestaan kuvitustöistä kilpailevien kuvittajien ja graafisten suunnittelijoiden kanssa. Että mun vahvuus ja suunta on pikemminkin jatkumossa aikaisemman työhistoriani…
-

Tuotteen visuaalinen ilme
Saimme tehtäväksi suunnitella hahmon ja tuotteen, jossa hahmo esiintyy, sekä logon ja pakkauksen. Lisäksi tehtävänä oli toteuttaa tuotteelle key visual ja markkinointisuunnitelma. Äkkiseltään tämä kaikki kuulosti todella haastavalta tehtävältä. Opettajan toimeksianto oli samalla minulle todella erittäin mieluisa ja huomasinkin ajattelevani sitä tehdessäni, että tällaistahan olen tehnyt lapsesta asti ihan huvikseni. Muistan sanoneeni lukiossa opinto-ohjaajalle, että…
-

Perhanan ryhmätyöt
Aikuisopiskelijana opintojen ja arjen yhteensovittaminen on joskus haasteellista, mutta ei se mahdotonta ole. Nyt, kun kurssit pyörivät täydellä teholla, alan tehdä havaintoja opiskeluun liittyvistä varjopuolista. Tällä hetkellä minulla on siis mahdollisuus olla opintovapaalla päivätyöstäni, eikä työelämä kulje juuri nyt opintojen rinnalla. Silti tuntuu, että kokopäiväinen opiskelu todellakin tarkoittaa opiskelua 24/7 ja se on jopa rankempaa…
-

Harjoituksena lehden taitto
Saimme sisältösuunnittelun perusteiden kurssilla tehtäväksi toteuttaa jonkin valitsemamme lehden tarkan ”kopioinnin” taittoineen ja ”henkineen” päivineen. Tehtävä piti sisällään lehden kannen ja yhden aukeaman toteuttamisen. Alkuperäistä lehden ilmettä piti noudattaa mahdollisimman tarkasti ja itse juttu toteuttaa haastattelemalla kurssitoveria. Valitsin lehdeksi Minä Olen -lehden, koska halusin tehtävään vähän haastetta. Kyseisen lehden taitto on jossain määrin ”mielenkiintoinen” ja…
-

Valokuvausta koulutehtävään
Saimme koulussa tehtäväksi toteuttaa jonkin valitsemamme lehden kannen ja aukeaman, johon tulee toteuttaa sekä lehden mahdollisimman tarkka taitto ilmeineen, kirjasimineen ja ”henkineen”, että kurssitoverin haastattelu, josta tuo lehden sisältö tulee tehdä. Sain parikseni mediasisällön suunnitteluun erikoistuneelta luokalta Timon ja lehdeksi valitsin hyvinvointi-lehtien joukosta Minä Olen -lehden, jotta hommaan tulee vähän haastetta ja kävin innolla hommiin…
-

Pelko
Olen pelännyt elämässäni paljon. Elämää itseään varmaan eniten. Sitä, että epäonnistun ja ennen kaikkea sitä, että jos onnistunkin. Moni pitää minua rohkeana ja se on tänä päivänä varmasti totta. Olen tehnyt rohkeita ja oman näköisiä valintoja, kuten unelmaa kohti suuntautuminen ja opiskelemaan lähteminen. Sitä ennen piti kuitenkin elää pelossa, kohdata suurimmat pelkoni ja menettää kyky…
-

Photoshopin harjoittelua
Tunnustan: Photoshop on ollut mulle jotenkin tosi vaikea työkalu. En oppinut avoimen amk:n puolella käymäni Photoshopin perusteet -kurssilla juuri mitään. Pysyin opettajan perässä tuntien ajan (joten kuten) ja sain tehtyä vaaditut harjoitukset, mutta käteen kurssista ei jäänyt mitään: en ymmärtänyt tasojen ja maskien merkitystä tai käyttöä – saati edes sitä, miten kaksi kuvaa yhdistetään. Valokuvauskurssin…