Meistä jää jälkiä

Lähestulkoon jokainen ihminen hyödyntää nykyisin digitaalisia kanavia; asioi verkossa eri palveluntarjoajilla; etsii tai jakaa tietoa; osallistuu kyselyihin, kilpailuihin, keskusteluihin tai surffaa ihan vain huvikseen. Jätämme jälkiä kaikkialle, missä ikinä liikummekaan.

Osa ihmisistä ei uskalla tietoisesti jättää jälkiään verkkoon. Harva kuitenkaan haluaa jättäytyä täysin ulos sosiaalisen median foorumeista. Ollaan uteliaita katsomaan, mistä muut areenoilla mekkaloivat, mutta omaa jälkeä ei välttämättä haluta jättää.

Jotkut ovat huolissaan siitä, mitä rekistereihin tallentuu ja siitä, että verkkoon jätetyt lauseet ja kuvat ovat siellä ikuisesti. On toki syytäkin miettiä, minkälaisen jäljen itsestään jättää. Tuskin normaali ihminen käy avoimesti paskantamassa naapurin portaille arkielämässäkään?

Ei SoMe ole sen kummallisempi areena kuin se arkielämäkään.

Toki mahdollisuus toimia jossain määrin anonyymisti kärjistää verkossa ikäviä ilmiöitä. Naapurikyyliä on esiintynyt aina. Häiriintyneen vainoajan voi saada niskaansa myös arkielämässä. Identiteettivarkaudet ovat verkossa toki arkipäivää, eikä lainsäädäntö ole kaikilta osin kehittynyt vielä samalle tasolle kuin digitaalinen maailma, mutta maalaisjärjellä toimien diginatiivi pärjää siinä missä ennenkin pärjättiin.

Itseäni ”huolestuttaa” enemmän se, miten nuo jäljet verkossa vaikuttavat siihen, minkälaisia näkymiä verkko tarjoaa minulle. Minä en saa Google-haulla samanlaisia tuloksia kuin sinä tai sinun naapurisi. Se ei ole reilua ja se supistaa vaihtoehtoja ja näköalaa.

Verkon ulkopuolelle jättäytyminen voi olla syrjäyttävä tekijä. Nykyaikana mahdollinen tuleva työnantaja voi ensimmäiseksi tutustua digitaaliseen jalanjälkeesi. Herättää epäilyksiä, jollei sinusta löydy mitään tietoa verkosta.

”Jos ei sua löydy verkosta, ei sua ole olemassakaan”
-Elina Arasola/ DuuniExpo 2013-

Olen kuullut väitettävän, että Twitterin ja Instagramin kaltaisiin foorumeihin hakeutuu omanapaisia yksilöitä, jotka tykkäävät pitää itsestään mekkalaa ja mekkaloida yhdessä samanhenkisten kanssa. Selfiet ovat kuulema tästä äärimmäinen ilmentymä. Diginatiivit taas pitävät em. asennetta kateellisten panetteluna.

En tunne olevani mitenkään erityisen omanapainen tai erikoinen ihminen, ei minulla ole missiota tai julistusta, mutta minulla on oikeus olla omana itsenäni mukana siellä, missä kenellä tahansa muullakin.

”Älä pelkää olla äänessä. Meteliä ei tee ne, jotka ovat äänessä, vaan ne, jotka vaikenevat”
-Ville Tolvanen/ SomeAwards seminaarissa 21.10.2014-

Minua ei oikeastaan enää edes haittaa ajatus siitä, että joku vähemmän mukava ihminen tai vihamies pystyy seuraamaan ”arkeani” tai että minusta jää jälkiä. En tuo kaikkea verkkoon. En ole riippuvainen seuraajien määrästä tai kommenteista. Surffaustulosten perusteella määritellyt kaikkialla vainoavat mainokset eivät minuun vaikuta, nykyisin suljen silmäni niiltä ärsyyntymättä.

Minulle tämä kaikki tuottaa iloa ja inspiraatiota. En mieti myöskään otsaryppyisesti ja suunnitelmallisesti minkälaista kuvaa itsestäni verkkoon luon. Jälkeni saa olla elämänmakuinen, rosoinen ja moniulotteinen. Minun näköiseni.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s