Oppimispäiväkirjani.

McLuhanhan väitti, että väline, jossa viestitään, muuttaa ihmisen ajattelua ja yhteiskuntaa enemmän kuin itse sisältö. Sisältöasiantuntijana tämä ajatus on jopa sietämätön. Mutta kun tarkastellaan sosiaalisen median vaikutuksia ihmiseen tai yhteiskuntaan, niin kyllä: oikeassa oli. Entäpä jos tarkastellaankin TEKOÄLYÄ mcluhanilaisittain?

Luoja varjelkoon! Opinnoistani on vierähtänyt kaksi ja puolivuotta. Oliko opinnoista jotain hyötyä?

Suoritin opintoihin liittyvän harjoittelun työnantajallani sisäisenä työnkiertona. Päivätyössäni ja opintojen ohella olen toiminut Telialla viestinnän asiantuntijana ja olen mm. kehittänyt ja tuottanut yritysasiakkaille suunnattua someasiakaspalvelua.…

Blogissani on miljoona postauksen aihiota, jotka ovat jääneet kesken. Olen kyllä otsikoinut tehokkaasti erilaisten kurssien sisältöjä ja jonkin verran kirjoittanutkin oivalluksia niistä, mutta ovat jääneet…

Syksyllä 2020 alkoi kiinnostava kurssi tiedon visualisoinnista ja infografiikasta. Kurssin lopputyönä oli toteuttaa infografinen kartta valitusta julkisen liikennevälineen reitistä valitsemana teeman kautta. Reittiin tuli siis…

Hei 👋, minä olen Tuize, viestinnnän muotoilija, sisältöasiantuntija ja digitaalisen kokemuksen muotoilun opiskelija.