Milloin viimeksi kuulit titityyn?

 

communicareLainaukset Su 15.3.2015 Etlari/NÄKÖKULMA/Minttu Manninen

”Katukuvassa on tyypillistä että yksittäin vaeltavat kansalaiset tuijottavat tiiviisti maahan…”

Suomalainen mentaliteetti on viime vuosina puhuttanut kovasti. Sosiaalinen rajoittuneisuutemme korostuu näin SoMe:n aikakautena. Älylaitteet antavat meille kollektiivisesti hyväksytyn alibin kääntyä sisäänpäin julkisissa tiloissa.

Ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen kahviloissa, hississä, julkisissa kulkuvälineissä ja bussibysäkeillä, huomaa, että meillä on tiivis suhde älylaitteeseemme. Se ottaa ylivallan jopa erilaisissa tilaisuuksissa. Se on elämämme Master.

”Todellisuus on siellä, minne valokuva tuosta hetkestä laitetaan. Ystäväni kertoi häistä, joissa kymmenen hengen seurue istui täysin hiljaa näpyttelemässä puhelimiaan koko illan. Sosiaalinen media oli kuitenkin täynnä valokuvia, joissa seurueella näytti olevan hurjan hauskaa. ”

Ehditkö havaita, aistia, rekisteröidä, oivaltaa?

Kuvapostaukset, tykkäykset, peukutukset ja SoMe:ssa käytävät keskusteluketjujen rönsyilevät sivupolut sekoittuvat muihin aistihavaintoihimme. Elämämme supistuu, kun jätämme väliin tilaisuuden tehdä havaintoja ympäristöstämme. Jokainen luppohetki täytetään nykyisin älylaitteilla.

Miltä kuulostaa, kun kevään ensimmäiset talitintit huutavat kuorossa ”Titityy”? Miltä näyttää, kun aamuaurinko nousee usvan läpi ja usvassa ihmiset kiitävät töihin? Miltä kuulostaa bussipysäkillä ohiajavien autojen äänet ja taustalla koliseva juna? Miltä näyttää, kun rakastavaiset kohtaavat kahvilassa tai eläkeläinen ylittää tietä? Näetkö enää sitä, kun ihmiset kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa ja kuuluu se kuuluisa *klick* kemioiden kohdatessa ?

Teknologia, joka vapauttaisi arkeemme aikaa kanssakäymiseen läheistemme kanssa, on kääntymässä meitä vastaan. Kuinkahan etäälle meidän täytyy joutua aidoista kohtaamisista, jotta havahdumme elävämme kuplassa? Olemme kuin alkoholisti, joka ei kykene valitsemaan tervettä vaihtoehtoa ja jota ohjaa riippuvuus ja ulkoiset tekijät.

Havahduin ongelmaan tavattuani pitkästä aikaa ystävän, joka oli jo pidemmän aikaa valitellut, kun minulla ei vakavasti sairaan lapsen äitinä ollut aikaa ja energiaa kohdata kasvotusten. Saimme varattua kalentereista yhteistä aikaa ja tapasimme kahvilassa. Oli mukavaa istahtaa pitkästä aikaa nokatusten ja odotin mielenkiinnolla kuulumisten vaihtoa, sillä olin itsekin kaivannut hänen seuraansa. Kun olin istunut reilut puolisen tuntia pöydässä odotellen kännykkäänsä räpläävän ystävän huomiota hänen hoidellessa ”tärkeämpiä” asioita, nousin ja lähdin. En arvosta varastamista ja tämä oli aika- ja tunnevarkaus. Ystäväni ei ymmärtänyt reaktiotani. Ikävä kyllä, hän on entinen ystävä.

Olen itsekin addiktoitunut erilaisiin SoMe-kanaviin. Työn puitteissa elän niitä joka päivä ja niistä on tullut osa normaalia arkea. Erilaisissa SoMe-seminaareissa ja -tapahtumissa on tavallista ja sallittua kuunnella samaan aikaan puheita ja jakaa niitä SoMe:en, sekä osallistua samaan aikaan tapahtuvaan keskusteluun esimerkiksi Twitterissä. Se on osa tuota maailmankaikkeutta. Ja ihan OK. On kuitenkin myös tilaisuuksia, joihin älylaitteiden räplääminen ei sovi. On epäkohteliasta keskittyä kännykkään esimerkiksi teatterissa tai konsertissa. Kulttuurielämysten anti jää itseltäkin saamatta, mikäli ei ota sitä vastaan ilman häiriötekijöitä.

Olin taannoin koulutuksessa, jonka alussa erikseen ohjeistettiin ja suoraan kiellettiin kännykän käyttö. Pidin sitä hyvänä, vaikka ensin hätkähdinkin 1990-lukuista asennetta. Eipä tullut itselle houkutusta päivitellä Twitteriä kesken tärkeän opetuksen ja muidenkin huomio oli koko tiiviin päivän itse asiassa! Koulutus oli hyvin intensiivinen ja tieto meni perille asti. Pyrin muutenkin aktiivisesti pitämään ajoittain ”SoMe-paastoa”, koska se yksinkertaisesti tekee hyvää hermostolle ja havainnointikyvylle.

Olen alkanut tosissani miettimään, että mitähän ihmiset oikein ajattelevat kun he juttelevat toisten kanssa ja samaan aikaan selaavat älylaitteitaan? Itselle ainakin tulee hölmö fiilis, kun puhun ja kuuntelijan huomio on osittain kännykässään/tietokoneellaan. Olenko niin huono puhumaan, olenko niin ”ihan yks ja sama”, onko juttuni niin tylsiä, whaaat?

Jatkossakin alan poistumaan tällaisista tilanteista. Se ei ole yhtään sen epäkohteliaampaa kuin toisen ignooraus edellä mainitulla tavalla. Miten sinä koet asian?

Mainokset