Osaamisen lähteellä

20170702_21

Muistatko, milloin olet ollut viimeksi työssä flow-tilassa? Minä muistan ja kaipaan sitä fiilistä jo kovasti takaisin. Muutosvaiheessa flow-kokemukselle ei jää tilaa, ellei sitten muutos itsessään ole mieluisa asia ja muutoksen kohde aktiivisena osapuolena muutosta rakentamassa.

Flow ja työn imu

Flow-tilassa ajantaju katoaa, eikä stressi tai väsymys juuri paina kroppaa. Työssä on imua ja se tuntuu palkitsevalta. Silloin voi tehdä hommia ilman taukoja ja jopa yötä myöden. Pidemmän päälle näin vahva intensiteetti ei toki ole hyväksi ja tästäkin minulla on kokemusta. Pahimmillaan sen seurauksena voi olla jopa uupumus ja loppuun palaminen, mikäli intohimoisen työsession vastapainoksi ei hyvissä ajoin ja säännöllisesti lepää. Luovilla aloilla tähän liittyy iso riski.

Mihály Csíkszentmihályi on tutkinut flowta ja todennut tutkimuksissaan, että ihminen on onnellisimmillaan flow-kokemuksen tilassa ja että siihen liittyy aina oppimisen iloa. Jotta flow-tila mahdollistuu, siihen tarvitaan Csíkszentmihályin mukaan seuraavat elementit:

  1. Tehtävällä on selkeä päämäärä ja sitä pystyy itse kontrolloimaan
  2. Tehtävän etenemisestä ja siinä onnistumisesta saa välitöntä palautetta
  3. Tehtävää suorittaessa kyvyt ja tehtävän vaatimus ovat tasapainossa
  4. Tehtävään täytyy voida keskittyä ilman häiriötekijöitä
  5. Tehtävän täytyy olla merkityksellinen eli se on jo itsessään palkitsevaa

Parhaimmillaan flow työssä on todella hedelmällistä. Silloin ihminen saa paljon aikaiseksi ja kokee tekevänsä jotain merkityksellistä, kuten aina silloin, kun on tekemisissä intohimonsa kanssa. Intohimo ilmenee kiinnostuksen ja osaamisen leikkauspisteessä.

20170702_14

En oikeastaan tiedä palkitsevampaa asiaa kuin se, että saan käyttää osaamistani hyväksi työssäni. Ehkä vielä himpun verran palkitsevampaa on työn imu, eli hetki jossa mukana on sopivasti haastetta osaamisen lisäksi. Jotta voin kokea työssä vielä flow-tilan, yritän hakeutua sitä tukeviin olosuhteisiin.

Mutta onko aina pakko olla työstä innostunut?

On melko naiivi väite, että kenenkään ei pitäisi tehdä työkseen muuta kuin sitä, missä osaaminen ja kiinnostus kohtaavat. Kyllä ihmiset joutuvat tekemään työkseen myös rutiininomaisia tehtäviä ja työtehtävän täydellinen osaaminen ei välttämättä yksikseen tuo tyydytystä. Tilanne on minusta ihan ok, mikäli se ei nakerra hyvinvointia. Ja jos nakertaa, niin asialle tehtävissä on toki muutakin kuin lopputilin ottaminen.

Osaamisen sanoittaminen ja kehittäminen

Kevään muutostilanteissa mietin paljon, mitä haluaisin työkseni tehdä, miten voisin innostua työstä uudelleen ja ennen kaikkea osaanko lainkaan sanoittaa osaamistani.

Tunnistanko itse kaikkea sitä tietotaitoa, jota minulle on kertynyt ja miten sitä voisin hyödyntää saati todentaa? En ole niitä ihmisiä, jotka kykenevät väittämään olevansa aihealueen x asiantuntija, mikäli ymmärrys ja kokemus asiasta on vielä pintapuolista. Tästä syystä tehtävien uusjaossa ohitseni monesti ajaa se, jolla on vankempi pokka.

Oman osaamisen sanoittamisessa en vielä päässyt kovin pitkälle. Työstän asiaa ja sain vastikään loistavan vinkin tähän liittyen, siihen palaan myöhemmin! Mutta osaamisen kehittämistä lähdin pohtimaan tosissani ja nyt tiedän, mitkä on ne ensimmäiset stepit sillä saralla. Kynät on jo teroitettu ja penaali valmiina!

Generalisti on tulevaisuuden specialisti

Tänä päivänä ei enää kannusteta hankkimaan syväosaamista, todellista asiantuntijuutta. Erikoistuminen yhteen asiaan ei välttämättä tulevaisuudessa riitä työllistymiseen, mikäli muuta osaamista ei löydy. Muuttuvassa työelämässä osaamista enemmän arvostetaan asennetta ja kykyä oppia asioita. Tärkeää on myös kyky poisoppimiseen. Tulevaisuuden työtehtävissä ei välttämättä tämän päivän osaamisella ole mitään virkaa ja fakkiutuminen aikaisempaan tietotaitoon voi siis olla jopa haitallista.

Toisaalta vielä tällä hetkellä kuitenkin näyttäisi myös siltä, että tutkintoa ja erityisesti korkeakoulututkintoa vaaditaan ja arvostetaan enemmän kuin todellista osaamista tai halua oppia uutta.

Oletko sinä vielä miettinyt, miten voisit pärjätä tulevaisuuden työelämässä ja kokea siinä jopa flow-tilaa?

 

Teksti on julkaistu myös toisessa blogissani.

Kohti kutsumusta

stuttgart

Kesäloman alussa hyppäsin lennosta opiskelumoodiin.

Nappasin 5 opintopistettä muotsikasta Digikuvauskurssilta ja kävin mm. fasilitointiin liittyvässä workshopissa (mikä oli järisyttävän innostavaa ja on aika oleellinen osa innostamista — innostajaksi tavalla tai toisella haluan kasvaa). Viime kesänä tuli myös opintopisteitä Lifestyle -blogikurssilla. Pistää nyt vähän mietityttämään. Pitäisikö ottaa ja opiskella polkuopintoja muotsikasta, mikäli en hakemaani kouluun pääsekään?

Jos minulla olisi ollut aikanaan fiksu opinto-ohjaaja ja itsellä enemmän rohkeutta, olisin varmaan lukion jälkeen hakenut opiskelemaan jotain visuaalista… Vaihtoehdoista ei silloin siellä tynnyrissäni ollut tietoa, eikä opinto-ohjaaja pitänyt ajatustani pakkaus- ja julistesuunnittelusta järkevänä. Se ei kuulemma ollut ammatti tai ainakaan sellainen, joka työllistäisi. Kai nyt 90-luvullakin tällainen ammatti oli? Pyrin nuorena aikuisena, toisen lapsen saatuani, opiskelemaan graafista suunnittelua Rovaniemelle, mutta pääsin vain varasijalle ja ajattelin että pitäkää tunkkinne, en kelpaa.

Olen vastustanut ajatusta luovasta duunista noista päivistä lähtien ja ajatus Oikeista Töistä on iskostunut syvälle selkäytimeeni asti. Luova duuni on niille Oikeasti Lahjakkaille.

Viimeiset neljä vuotta olen saanut maistaa luovan työn reunaa ja olen huomannut, että se on niin minua kuin olla voi, vaikka pahasti on tarvittavia taitoja uupunutkin. Niitä taitoja olen hankkinut workshopeissa, lyhytkoulutuksissa ja itseopiskellen ja olen ollut enemmän kuin innostunut. Olen ymmärtänyt mistä sisäinen motivaatio ja työn imu kumpuaa ja mikä merkitys sillä on työhyvinvoinnille.

Osittain siksi varmasti minua työhön liittyvät muutokset korpeavatkin. Olin suunnitellut ja olisin halunnut kehittyä juuri noissa taidoissa lisää. Toisaalta tämä on hyvä hetki miettiä ihan aikuisten oikeasti mitä haluan isona tehdä ja ylipäätään ammattitaidon kehittämistä ja laajentamista. Urakiito ei ole minua varten, mutta osaamisen ja näkemyksen laajentaminen kiitos kyllä!

Sain siis lopulta näiden YT-neuvotteluiden lopputulemasta potkua jo pidempään mielessä pyörineisiin ajatusten tynkiin. Ei huono ollenkaan!

Energia varas(to)

kakka

Energia ei ole aina aktiivista toimintaa, se on myös tunnetila, joka välittyy ihmiseltä toiselle. Jostain syystä suomalaisessa kulttuurissa negatiivinen energia on ”normi” ja helpommin tarttuvaa kuin positiivinen energia. Se näkyy myös työelämässä.

”Meillä sallitaan hirveän helposti se, että joku syö ryhmän energiaa kerrasta toiseen”

Kuten edellisessä kirjoituksessa tuli todettua, ihmisen vahvin energia on oikein suunnattuna hänen voimavaransa, väärin suunnattuna se on tuhovoima.

Pysähdy oikeasti miettimään, minkälaista energiaa ympärillesi kylvät. Koska sillä, miten käytät energiaasi on valtava merkitys hyvinvoinnille – niin omalle kuin muidenkin.

En tarkoita, että työpaikoilla pitäisi alkaa ylläpitämään keinotekoista nami-nami-positiivisuutta. Itseasiassa se on myös negatiivisen energian kylvämistä. Ei tunteita pidä työpaikoilta eristää. Jos elämässä on surua tai työkaveri kohtelee epäreilusti, sen saa tuoda esille. Suuttumuksen ilmaiseminen ei ole negatiivista energiaa. Sen tietoinen ruokkiminen sen sijaan on.

 

Mistä tunnistaa negatiivisen energian?

Kun kohtaamiset ja keskustelut jättävät raskaan, epämääräisen olotilan, on kyse negatiivisesta energiasta. Niitä kohtaamisia haluaa välttää, mutta ikävän tunneilmaston vastustaminen syö hyvää energiaa yhtä lailla. Koet ehkä myös houkutusta liittoutua negatiiviseen energiaan, koska muuten olet vastapuolella. Sinusta tuntuu väärältä olla oma itsesi tai tuoda julki ajatuksiasi, ilman, että edes osaat eritellä syytä. Se on myös jatkuvaa valitusta ilman, että tarjotaan rakentavia ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi.

”Se on kuin sähkövaraus, se siirtyy ihmisestä toiseen ja sähköistää tunnelman, jättää huonon hapen.”

Väsyneenä, kiireessä ja stressaantuneena helposti kompastuu negatiivisuuteen. Hyväksy se. Näin me vain toimimme. Hyvä, että meillä on varaventtiilimme. Negatiiviseen energiaan ei pidä jäädä kiinni. Eikä sitä saa jatkuvasti valuttaa muiden niskaan, ei edes töissä. Oikea paikka sen käsittelyyn on silloin vaikkapa työpsykologin vastaanotto. Onko kyse siis mielenterveysasiasta? ON, jos päivästä toiseen pitää piehtaroida negatiivisissa fiiliksissä.

 

Miten suojautua energiarosvoilta?

Kannattaa parhaan mukaan vältellä kanssakäymistä tällaisten ihmisten tai yhteisöjen kanssa. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista.

Suojautuminen ei vaadi itsensä kovettamista. Eristäytyminen voi houkuttaa, mutta ei kannata, koska se vain ruokkii ilmiötä. Visualisoinnista ja meditaatiosta voi olla apua suojauksen rakentamisessa. Voi opetella ajattelemaan, ettei negatiivinen energia vaikuta minuun. Jatkuva ”suojautuminen” kuitenkin nielee energiaa ja voi lopulta johtaa uupumiseen.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen auttaa sietämään ajoittaista huonoa energiaa. Kun on nukkunut riittävästi, syönyt elimistölleen sopivaa ravintoa ja kohdannut riittävästi positiivisia ihmisiä ja nostattavia energioita, negatiivinen ihminen ei pysty tunkeutumaan niin helposti suojien läpi.

Itsetuntemuksen kehittämisen lisäksi vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä: miten tuoda ilmi tunneilmaston vaikutus, miten kohdata itsensä kanssa asynkroninen tunnetila,  miten ilmaista omaa tunnetilaa avoimesti ja aidosti jättämättä kuitenkaan jälkeensä negatiivista latausta.

Tärkeintä on ehkä oivaltaa, että kukaan ei voi tartuttaa omaa fiilistään sinuun. Sinä joko imeydyt toisen energiaan tai et imeydy! Kun et imeydy muiden negatiivisiin energioihin, koet tilanteet eri tavalla.

Loputtomiin negatiivista energiaa ei pidä sietää, vaan sen vaikutus pitää tuoda esille.

 

Miten kohdata jatkuvasti negatiivista energiaa kylvävä ihminen?

Sillä, miten kohtaat toiset ihmiset, on suuri vaikutus ryhmän sisäiseen energiaan. Negatiivisella energialla negatiiviseen energiaan vastaaminen vain ruokkii sitä. Parasta on yrittää suhtautua mahdollisimman neutraalisti.

Erilaisuutta kannattaa kunnioittaa ja yrittää ymmärtää myös erilaista energiaa, persoonallisuustyyppejä ja toimintatapoja. Samoin kannattaa mahdollisimman neutraalisti tuoda julki oman persoonansa rakennetta ja sitä, miksi itse toimii tietyllä tavalla.

Työyhteisössä on esimiehen tehtävä johtaa myös energian kulkua. Tässä kohtaa on pakko jakaa nämä Sakke Pietilän vinkit hankalan ihmisen kohtaamiseen työelämässä:

  1. Älä usko kuulopuheita, kohtaa ennakkoluulottomasti. Kuuntele ihmistä avoimesti ja luo oma mielipiteesi. Kaikille ihmisille pitää antaa mahdollisuuksia.
  2. Kerro työyhteisön tavoitteet, pelisäännöt ja normit. Myös se, mitä hankalalta ihmiseltä odotetaan, mikä on hänen tehtävänsä ja roolinsa. Hyväksytä nämä asiat. Tämän jälkeen voit antaa palautetta, jos toiminta ei ole roolin mukaista. Kun yhteiset pelisäännöt, tavoitteet ja odotukset ovat selkeitä, niihin on helppo vedota.
  3. Huonoa käytöstä ei tarvitse sietää! Kukaan ei ole sen suurempi kuin joukkue, kaikki ovat osa sitä ja sitä varten. Hyvä työyhteisö ei kuitenkaan tapa yksilöllisyyttä ja luovuutta. Yksilö tekee jutut, mutta ilman muita jutut eivät toimi. Negatiivinen kehonkieli, vähättelevät ilmaisut, äänen sävy, juoruilu ja selkään puukotus tuhoavat joukkueen rakennetta. Sellaista ei pidä sallia.
  4. Luota ryhmän sisäiseen säätelyyn. Jos joukkueessa on selkeät pelisäännöt, sosiaalinen paine on eteenpäin vievä voima. Ihmisille pitää antaa mahdollisuuksia, mutta jos joku ei toimi yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan, siitä seuraa luonnollisesti sovitut sanktiot. Työkavereilla on oikeus vaatia tiukkojakin suorituksia tavoitteiden eteen. Vaatiminen on myös arvostamista! Jos joku ihminen imee vain energiaa, joutuu hän ulkokehälle, ja mahdollisesti kokonaan pois joukkueesta.
  5. Aina joukkueellakaan ei voi olla huippufiilis, mutta työt on tehtävä. Kavereita pitää tukea ja yrittää luoda toisia arvostava ilmapiiri selkään puukottamisen sijaan.

Someuupumus

267

Työni siirtyi sosiaaliseen mediaan lähes kolme vuotta sitten. Olin ollut toki jo sitä ennen aktiivinen verkossa ja somessa, mutta erittäin nirso sen suhteen.

En ole nähnyt, enkä edelleenkään näe, mitään järkeä hypätä jokaiseen sosiaalisen median kanavaan ihan vain siksi, että ”pitäisi” tai koska kaikki muutkin. Ryhmäpaniikki tai ryhmäinnostus ei saa minua liikkeelle. Ihan kaikkea ei ihan oikeasti ole pakko maistella!

Työn vuoksi toki seuraan uusien kanavien syntymistä ja etenkin Twitter on imaissut minut mukaansa. Muutaman vuoden suorastaan hengitin sitä. Päivät työtä siellä ja illat tutustumista siihen ja sen ihmisiin. En kokenut, että se vie minulta energiaa, päinvastoin se energisoi, opetti ja tuotti päivittäin uusia oivalluksia.

Twitter on tarjonnut minulle ihanaa vaihtelua normikaavoihini, koska se mahdollistaa sisäänpääsyn vieraisiinkin kahvipöytäkeskusteluihin. Rakastan sitä avoimuutta, jota Twitter ainakin näennäisesti tarjoilee. Missä muualla pääsisin kurkistamaan vaikkapa  yritysten johtoportaan kiinnostuksen kohteisiin ja keskusteluaiheisiin?

Kun ensimmäisen kerran havahduin siihen, että vietän somessa enemmän aikaa kuin olisi hyvinvoinnin kannalta suotavaa, aloin ottamaan säännöllisesti somettomia päiviä. Niillä on suuri merkitys jaksamisen ja kirkkaasti näkemisen suhteen. Pyrin välttämään kuplan sisälle joutumista muutenkin. Haluan myös välttää ajatusten jumittumista helppoon uomaan.

Mikään asia ei saa viedä elämässä niin suurta tilaa, että sitä ei jää muille tärkeille ja hyvinvointia lisääville asioille. Siinä hetkessä, jolloin jokin asia ottaa enemmän kuin antaa, ollaan uupumuksen portailla.

No, mikä nyt sitten on alkanut kiikastamaan? Yleinen negatiivisuus ja tahallinen vänkääminen on astunut myös Twitteriin, en halua altistaa itseäni sellaiselle. Pelottelu, uhkakuvien luominen ja informaatiovaikuttaminen on tänään osa jokaista sosiaalisen median kanavaa. Facebook tulee toisella tavalla iholle ja sieltä olenkin pysytellyt pääsääntöisesti poissa.

Lisäksi minua ärsyttää se, että eri kanavista on tullut tietoisen pätemisen ja ennen kaikkea systemaattisen henkilöbrändin rakentamisen välineitä. Toki ne ovat välineitä siihen ihan luonnostaan, ja se on ihan ok, mutta aina kun elämässä ei jätetä enää serendipiteetille tilaa, menetetään sen herkullinen potentiaali. Tämä on vähentänyt mielestäni Twitterissä käytävien innostavien keskusteluiden määrää ja se on iso sääli.

Kaiken negatiivisen vastapainoksi olen halunnut pitää kiinni kaikesta siitä kauniista ja hyvästä, jota somekanavat tarjoavat. Siispä surffaan sinnikkäästi kanavasta toiseen ja etsin kiivaasti niitä sykähdyttäviä, innostavia ja oivalluksia herättäviä juttuja. Ehkä kyse on myös pahasti riippuvaisen ihmisen ongelmasta: entinen määrä ei enää riitä aiheuttamaan onnen tunnetta? Samalla joudun käyttämään energiaani negatiivisuuden vastustamiseen ja noidankehä onkin valmis.

Ilta hurahti toisensa perään ja käteen jäi vain turhautuminen ja väsymys. Oli aika ottaa some-etäisyyttä.

Miten sinä vältyt someuupumiselta tai hoidat sitä?

Motivaation lähteillä

pirunkuru

Pohdin edellisessä kirjoituksessani kunnianhimoa ja sen puutetta. Miten kunnianhimon saisi valjastettua tavoitteiden saavuttamiseen?

Tavoitteiden saavuttamisessa auttaa, että toiminnan takana oleva motivaatio kumpuaa oikeasta lähteestä ja että osaa valjastaa tahdonvoimansa palvelemaan omia tarpeitaan. Frank Martelan vinkkejä tahdonvoiman valjastamisesta omaan käyttöön tässä kirjoituksessani.

Motivaatiota on tutkittu paljon. Klassiset teoriat pohjautuvat pitkälti fyysisiin tarpeisiin, samoin esimerkiksi Maslowin tarveteoria. Moderni ihminen pääsääntöisesti ei koe puutetta fyysisissä tarpeissa, joten mikä motivoi nykyihmistä? Tähän löytyy teoria esimerkiksi Edward Deciltä ja Richard Ryanilta. He jaottelevat eri motivaation tasot seuraavasti:

  • Amotivaatio – Motivaation puute estää luonnollisesti lainkaan toimimasta.
  • Ulkoinen motivaatio – Ulkoisen motivaation varassa toimiva suorittaa rutiininomaisesti. Ulkoinen motivaation varassa toimiminen ei ole kovin kestävää. Tutkimusten mukaan esimerkiksi jos tehtävä vaatii  luovuutta tai mielikuvitusta, ulkoinen palkitseminen jopa heikentää suoritusta ja vähentää motivaatiota.
  • Sisäistetty motivaatio  – Sisäistetyn motivaation varassa toimiva kokee, että ”näin vain pitää tehdä”. Syyt voivat olla sisäisiä tai ulkoisia, mutta itse toiminta ei innosta. Toimintaa ohjaa syyllisyyden tunne.
  • Samaistettu motivaatio/ Integroitu motivaatio – Samaistettu motivaatio on jo melko kestävää, koska toiminnasta on tullut osa identiteettiä. Olipa kyse sitten urheilusta, musiikin harjoittamisesta tai opiskelusta, ihminen samaistuu rooliin, joka liittyy toimintaan. Kun motivaatio integroituu vielä lähemmäksi persoonaa ja persoonallisia tarpeita, ollaan hyvin lähellä Sisäistä Motivaatiota.
  • Sisäinen motivaatio – Sisäinen motivaatio johtaa toimintaan tekemisen itsensä vuoksi, ei niinkään tekemisen seurauksien vuoksi. Sisäisen motivaation ohjaamana ihminen on tehokkaimmillaan, tyytyväisimmillään ja terveimmillään, sekä saavuttaa tavoitteensa.

Eri motivaation tasot eroavat toisistaan siinä, kuinka paljon ihminen kokee voivansa määrätä toiminnasta. Toiminnan kontrollin siirtyminen ulkoa itselle siirtää motivaatiota ulkoisesta sisäiseksi. Motivaatio voidaan nähdä siis jatkumona, jonka painopiste vaihtelee täydellisestä haluttomuudesta passiivisen myöntymisen kautta henkilökohtaiseen ja täysin sisäiseen toiminnan ohjaamiseen.

Decin ja Ryanin Itseohjautuvuusteorian mukaan sisäinen motivaatio on mahdollista, kun seuraavat tarpeet täyttyvät:

  • kyvykkyys – tunne siitä, että pystyy
  • autonomia – tunne siitä, että ohjat on omissa käsissä
  • yhteenkuuluvuus – tunne siitä, että kuuluu joukkoon ja tekee hyvää muiden eteen

Motivaation määrää tärkeämpää on siis motivaation laatu.  Motivoituneeseen toimintaan liittyy tunne siitä, että asia koskettaa itseä ja voi vaikuttaa asioihin. Mitä enemmän yllä olevat kolme itsemääräämisteoriaan liitettyä tarvetta liittyvät tavoitteen saavuttamiseen, sitä enemmän motivaatio on sisäistä motivaatiota. Omaa motivaatiota voi kehittää!

  1. Ryhdy tavoitteesi projektipäälliköksi; ota vastuu, päätä itse!
  2. Konkretisoi itsellesi miksi teet mitä teet; toiminnalla on oltava syvempi merkitys, muuten se muuttuu merkityksettömäksi puuhailuksi. Selvitä itsellesi mitä, miksi ja miten.
  3. Innostu ja kehity; lähde liikkeelle asioista, jotka osaat ja hallitset ja tavoittele sopivan haastavia asioita. Mittaa edistymistä. Iloitse saavutuksista. Pyri seuraavalle tasolle.
  4. Etsi ryhmä, jonka kanssa voit jakaa kokemuksia ja ajatuksia. Tämä vahvistaa motivaatiota ja auttaa pitämään sitä yllä.

Sinä olet tähti – kunnianhimosta

frankfurt 035-2Olen pohtinut viimeaikoina tavattoman paljon ilmiötä nimeltä kunnianhimo.

Olen väittänyt, että minulla ei ole kunnianhimoa. Hämmästyn, kun ystävät ja tuttavat ovat asiasta toista mieltä. Kunnianhimo kalskahtaa korviini enemmän negatiiviselta kuin positiiviselta piirteeltä. En suunnittele urapolkua, eikä statuksella ole minulle juuri merkitystä. Minulla ei ole tarvetta saavuttaa ulkoapäin annettuja tavoitteita tai voittaa muita kilpailussa. En kaipaa menestystä, jonka saavuttamisen tavoitteleminen kaventaa elämää. Tittelit… mihin niitä tarvitaan?

Mitä se kunnianhimo lopulta onkaan? Vaikka väitän, etten ole kunnianhimoinen, parhaimmillani teen työtä hyvin intohimoisesti, motivoituneena ja innostuneena. Minulle on riittänyt tekemisen ilo ja oman työn vaikutusten näkeminen. Flow on äärettömän palkitseva tila! Olen päättäväinen, sisukas ja ajan asiaani päämäärätietoisesti eteenpäin. Nämä ovat kai kunnianhimoon liitettyjä piirteitä.

Pyrin viemään asiat loppuun asti, kehittämään itseäni ja olemaan samalla hyödyksi muillekin kuin itselleni. Parhaimmat kiksit saan sitä, kun saan lykättyä jotakuta toista vähän eteenpäin tai ujutettua ratkaisun avaimet toisten käteen! Saan voimaa siitä, kun voin innostaa muita onnistumaan. Minun ei tarvitse olla tähti, haluan auttaa muita loistamaan yhteisellä taivaallamme.

Olosuhteet – syy vai seuraus? Voi olla että kunnianhimo johtaisi toimintaani, mikäli lukioaikaiset haaveeni olisivat muuttuneet tavoitteiksi ja olisin päässyt ”rakentamaan uraa”. Olenhan pohjimmiltani perfektionisti ja suorittaja. Näin ei kuitenkaan käynyt ja olen ollut töissäkin välillä olosuhteiden pakosta jopa alisuoriutuja.

Lapsena ja nuorena minua toisaalta lannistettiin, mutta toisaalta taiteelliset lahjani huomattiin laajalti. Nuoruuden paikkakunnalla vaikuttaneet opot olivat aika pihalla asioista, eivätkä he osanneet ohjata minua hatarien ammatillisten unelmieni suuntaan. Taide, se ei ole työtä!

Jätin pitkän matematiikan lukiossa kesken ja arkkitehtiopinnot oli opettajan ja opon mielestä sitten ”sillä taputeltu”. Opo nauroi, kun kerroin että haluaisin sekä kirjoittaa kirjoja että suunnitella kirjojen ja levyjen kansia. Halusin myös suunnitella mainosmateriaalia ja ennen kaikkea tuotteiden pakkauksia, mutta kukaan ei kuulemma elättänyt itseään moisella. Harrastus ei ole työ. Ehkä 80-90 -lukujen vaihteessa näin olikin.

Ammatinvalintapsykologit ovat olleet kanssani ihmeissään, sillä testien mukaan minulle sopivimmat ammatit ovat — Ta Daa — arkkitehti, koneinsinööri ja toimittaja, mutta haastattelun ja kouluarvosanojeni mukaan he luokittelivat minut toisin. Olen käynyt testeissä 18, 25 ja 30 vuotiaana ja aina sama ilmiö.

Kauppaopiston jälkeen jäin yhä miettimään suuntaani ja pian sen jälkeen ensimmäisen lapsen saatuani alkoi elämässä ikävien tapahtumien sarja, joka riepotteli seuraavat 20 vuotta opettaen lähinnä selviytymistaitoja. Ei siinä ollut jatko-opinnoille juuri saumaa ja työelämässä  tyydyin ”väliaikaisratkaisuihin”. Väliaikaisuus hieman venähti olosuhteiden pakosta, mutta sain siinä samalla aivan mahtavia kokemuksia työelämästä! Ja elämänkokemuksen myötä oivalsin, että elämä tapahtuu nyt riippumatta maineesta ja kunniasta ja se on valtavan arvokasta itsessään.

Kun ei tartu tilaisuuteen on luuseri? Olen jättänyt tarttumatta tarjottimella eteeni kannettuihin mahdollisuuksiin. Olen useita kertoja kirkkaasti nähnyt, milloin tilaisuus koittaa ja tähdet ovat puolellani, mutta en ole halunnut lähteä rynnimään muiden edelle. Kilpailuvietti puuttuu. Rohkeuden puutteeseen se ei ole aina jäänyt, en vain ole kokenut uraputkielämää riittävän kiinnostavaksi ja motivoivaksi.

En tarttunut minulle tarjottuun mahdollisuuteen jatkaa hyvin pyörivän ja valmiin keramiikkabisneksen toimintaa. En lähtenyt tekemään sisustussuunnitelmia tai korttisarjaa, vaikka tilaisuus olisi ollut tarjolla. En hyödyntänyt erään taiteilijan minulle tarjoamaa ilmaista taideopetusta. En lyöttäytynyt innovatiivisen yrittäjän muusaksi, vaikka kutsu kävi ja näin jo silloin, että se idea kantaa pitkälle. En lähtenyt rakentamaan orastavia ideoitani lifestyle-blogin suhteen, vaikka olisin voinut olla ensimmäisten joukossa ja vaistosin, että siitä voisi tulla kova juttu. Siitä tuli, mutta joidenkin muiden toteuttamana.

En oikeastaan kadu yhtäkään käyttämättä jättämääni tilaisuutta, mutta joskus mietin, mistä se on ollut eniten kiinni. Kunnianhimon puutteesta?

Mistä kunnianhimo rakentuu? Väittäisin äkkiseltään karkeasti, että:

  • päämäärästä, joka on riittävän kaukana
  • tahdosta saavuttaa se päämäärä
  • kyvystä valjastaa omat voimavarat päämääränsä saavuttamiseksi
  • määrätietoisesta omien voimavarojen ylittämisestä päämääränsä eteen
  • voitontahdosta
  • tarpeesta tehdä saavutus näkyväksi

Kannattaa hankkiutua kunnianhimoisten ihmisten vaikutuspiiriin! Minulla on ollut kunnia työskennellä useiden erittäin kunnianhimoisten ihmisten kanssa. Esimerkit auttavat näkemään kirkkaammin ja auttavat suuntaamaan omaa kulkua, sekä toivottavasti valjastamaan oman kunnianhimoni polttoaineeksi.

Olen ilolla ja jopa ylpeydellä vierestä seurannut uran rakentumista ja päämäärätietoista toimintaa sen edistämiseksi. Olen nähnyt myös kylmäverisiä kyynärpäätaktiikalla eteneviä norsuja lasikaupassa. Minusta on suorastaan mahtavaa nähdä, miten ihmiset pyrkivät eteenpäin ja lahjakkuudelle löytyy oma uomansa jossa eteenpäin menevä virta saa valtavan voiman suotuisissa olosuhteissa. Toisaalta on ollut surullista nähdä, miten toiset täysin sokaistuvat siitä, kun näkevät edessään avoimen väylän, joka kutsuu rynnimään eteenpäin vain omia päämääriä tavoitellen huomioimatta muiden tarpeita ja yhteistä päämäärää. Röyhkeys tekee kunnianhimosta tylyn.

Koskaan ei ole myöhäistä? Nyt mietin, joko olisi sopiva sauma lähteä opiskelemaan. Opiskelu aikuisiällä, töiden ja perhe-elämän ohella, vaatii kunnianhimoista asennetta. Edelleenkään ei ole mielessä täysin kirkasta tavoitetta, joten tässähän saattaa pian hurahtaa seuraavat 20 vuotta jatkona väliaikaisratkaisussa.

Miten ihmiset tietää, mitä he haluaisivat työkseen tehdä ja mitä opiskella? Ja ennen kaikkea mistä löytyy se kunnianhimo tavoitteen saavuttamiseksi?

Innostuksen empirismiä

frankfurt 184-1

Ryhdyin tutkimaan omaa innostustani palattuani töihin pitkältä sairaan lapsen hoitovapaalta.

Kynnys palata töihin oli aika korkealla, koska työn painopisteet olivat muuttuneet jo lähtiessäni ja olin kuullut organisaatiomuutoksen mukanaan tuomista muutoksista. Olin töissä puhelinasiakaspalvelussa, joka ei välttämättä ole niitä arvostetuimpia työtehtäviä. Lisäksi asiakaspalvelua ohjasivat tuohon aikaan sellaiset seikat ja tavoitteet, jotka olivat ristiriidassa sisäisten arvojeni kanssa.

Rakastan asiakaspalvelutyötä ja tykkään myös myynnistä. Hankalien asiakastilanteiden kääntäminen voitoksi on aina motivoinut minua. Niitähän työ puhelinaspassa pääosin tarjoaakin. Työhön puutunut ja sen raameihin tyytymätön minä oli intohimoisesti asioihin suhtautuvalle minulle vieras. Päätin lähestyä työtäni uudesta kulmasta ja katsoa löydänkö työssäni innostuksen. Tajusin, ettei esimies voi sitä minulle tarjota ja työn raamit eivät ole käsissäni.

Päätin tehdä itse työstäni maailman parhaan työn. Suljin silmäni yleiseltä asenteelta puhelinasiakaspalvelua kohtaan ja päätin keskittyä siihen faktaan, että se on yksi tärkeä kontaktipiste meidän yrityksessä. Olemmehan sentään tekemisissä meidän asiakkaidemme kanssa. Ilman asiakkaita meidän työllä ei ole merkitystä.

Asiakaskohtaamisessa päätin paneutua aina juuri sen asiakkaan asian hoitamiseen ja pyrin saamaan puhelun päättymään niin, että asiakas koki olevansa edes hieman sitoutuneempi meihin. Hyvä palaute asiakkailta ruokki innostusta lisää ja löysinkin pian työn imun. Moni kollega kyseli, että miten ihmeessä tein sen. En osannut tuolloin vielä selittää asiaa, mutta aloin tutkimaan sisäistä motivaatiota ja innostusta ja törmäsin mm. Frank Martelan kirjoituksiin.

Koska en ollut kuitenkaan huippumyyjä, koin kaikesta huolimatta jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Hyvät myyjät saivat kiitosta ja heidän työtään palkittiin näkyvästi. Heistä tuli mittareita ja vertailukohtia. En enää kuitenkaan halunnut hukata innostuksen tunnettani, vaan annoin sen johdattaa minua eteenpäin. Päätin hakeutua tehtäviin, joissa suoralla myynnillä on pienempi merkitys. Sisäinen asiakaspalvelu silloisessa myynnin tuessa toi mukanaan uudenlaista innostusta ja haastetta. Ja pian jo sainkin tehtäväkseni aloittaa B2B SoMe-aspan rakentamisen ja hoitamisen.

Nyt oltiin jo täsmälleen sisäisen kutsumuksen äärellä! Olen ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa niin pitkään, kun se on ollut olemassa. Lisäksi olen tutkinut ja tarkkaillut sen ilmiöitä. Asiakaskokemus on myös ollut aina sydäntäni lähellä, samoin markkinointiviestintä. Viestintä ja asiakaskommunikointi kirjallisessa muodossa ovat olleet minulle mieluisia asioita ja aika-ajoin mieluisa osa työtehtäviänikin. Nämä kaikki yhdistyivät nyt uudessa työssäni. Toisinaan jopa ajantaju katosi, eikä ylityötuntien kertyminen juuri rasittanut. Lähdin töistä ja tulin töihin onnellisena.

Työssäni kohtasivat siis kiinnostus ja osaaminen. Sain myös sekä toteuttaa itseäni, että ylittää itseni. Koin tekeväni merkityksellistä työtä, koska sain aidosti auttaa asiakkaita ja samalla tehdä yrityksemme arvoja näkyväksi. Työlläni ei ollut myöskään liian tiukkaan asetettuja rajoja, vaan sain rakentaa ne itse löyhästi määriteltyjen tavoitteiden ja ohjeistusten sisään.

Löysin elementit, jotka tekevät minun työstäni mielekästä ja minut työssäni onnelliseksi.

Kun tutustuin Martelan ja muiden Filosofian akatemialaisten, sekä Ryanin ja Decin kirjoituksiin totesin, että olin omakohtaisesti juuri todistanut itseohjautuvuusteorian ja innostuksen syntymisen taustatekijät todeksi.

***

Perehdyimme töissä pienellä porukalla työyhteisöinnostamiseen, sisäiseen motivaatioon ja innostukseen. Tämä teksti syntyi osana tuota projektiamme, mutta päätin julkaista tämän täällä, koska se istuu tänne kuin nenä päähän.

Passion Capital

076

”Miksi jotkut menestyvät, vaikka heidän voisi odottaa epäonnistuvan”

Kuuntelin Yle Areenasta podcastina Jari Sarasvuon tunteikkaan monologin Intohimosta, otsikolla ”Alkeellisempiinkin päätöksiin tarvitaan tunteiden tukea” (22.2.2016). Hän käsitteli siinä tarinoita ihmisistä, joiden ei olisi olosuhteiden valossa pitänyt menestyä, mutta jotka intohimonsa ajamina lopulta nousivat kohti menestystä.

Monologi oli erittäin mielenkiintoinen ja se herätti itsessäni liikehdintää ja tarpeen kirjoittaa aiheesta tänne. Olenhan teeman parissa itsekin jonkin verran ajatuksiani uittanut viime aikoina.

”Mitkä ovat ne tekijät, jotka suojelevat ihmisiä, joka ovat todella ahtaalla ja joiden kuuluisi sortua oman epäonnistumisensa alle, mutta jotka nousevat sieltä kukoistukseen?”

Tätä on tutkinut mm. psykologian tohtori Rom Brafman, jota Sarasvuo monologissaan siteerasi useaan otteeseen. Brafman on tutkijana kiinnostunut mm resilienssistä ja voimaantumisesta. Hän on kirjoittanut aiheesta teoksen nimeltä ”Succeeding When You’re Supposed to Fail: The 6 Enduring Principles of High Achievement”, jonka ydinpointit Sarasvuo nosti esille seuraavan lähteyksen jälkipyykissä. Tunnekuohussaan kun unohti nostaa ne esille tässä lähteyksessä. Sattuuhan sitä. Tunne ohjaa toimintaa…

Tässä lyhyesti ja vapaamuotoisesti muistiinpanoni, jotka kirjoitin podcastin aikana. Brafmania mukaillen, Jari Sarasvuon sanoin, Ne Tekijät, joiden avulla resilienssi kehittyy:

  1. Elämä on sitä, mille annat huomiosi. Kohtalo määrittyy sen mukaan, mitä merkityksiä annat asioille, joihin kiinnität huomiosi.
  2. Mitä ikinä sulle tapahtuukin, focusoi omaan kykyysi toimia tilanteissa!
  3. Ihmisen on syytä etsiä rakentavampia merkityksiä asioille. Tukea ajatusten ja asenteiden muokkaamiseen saa mm. kirjallisuuden avulla.
  4. Pysy tyynenä, eteenpäin mennen ja sitoutuneena kiinni siinä, mikä on tärkeintä.
  5. Pysy polullasi. Jos harhaudut siltä, pääse takaisin sille!
  6. Ole itsellesi armollinen ja suhtaudu huumorilla kaikkeen muuhun.
  7. Etsi, ansaitse ja huoli apua. Ole avun arvoinen, älä yritä pärjätä yksin.
  8. Salli itsesi inspiroitua! Hengellinen energia, innostus, inspiraatio, intohimo ovat tärkeää polttoainetta tavoitteiden saavuttamiseksi. Älä anna olosuhteiden tukahduttaa oikeutta innostuksen liekkiisi.

Miten sitten oppia hallitsemaan ajatuksiaan ja tilanteita? Pitääkö olla yli-ihminen? Uskon, että lähestulkoon kuka tahansa voi kehittää resilienssiään. Tarvitaan vain sisäistä motivaatiota. Tahdotko sinä selviytyä?

Sarasvuo mainitsi monologissaan myös Julian B Rotterin, joka on kehittänyt ja tutkinut mm. Sosiaalisen oppimisen ja  Hallintakäsityksen teorioita.

Hallintakäsitys jaetaan sisäiseen- ja ulkoiseen hallintakäsitykseen. Ihmiset, joita ohjaa sisäinen hallintakäsitys, kokevat, että he hallitsevat elämäänsä ja voivat vaikuttaa asioiden kulkuun. Ulkoisen hallintakäsityksen varassa toimivat ihmiset sen sijaan uskovat kohtalon, sattuman tai vaikutusvaltaisten ihmisten vaikuttavan elämänsä kulkuun.

Tutkimusten mukaan hallintakäsitys vaikuttaa yksilön motivaatioon tavoitteiden saavuttamiseksi. Korkean sisäisen hallintakäsityksen omaava henkilö todennäköisesti menestyy paremmin, koska hän pyrkii kohti menestystä ja uskoo kykyihinsä selviytyä haasteista. Korkean ulkoisen motivaation omaava sen sijaan ei ole vahvasti motivoitunut panostamaan tavoitteen saavuttamiseen, koska hänen käsityksensä mukaan tulos ei ole kiinni hänen panostuksestaan. Kannattaisiko muuttaa polariteettia?

Ihminen pystyy kehittymään ja oppimaan ulos vahingollisista toiminta- ja ajatusmalleista. Resilienssiäkin voi kehittää. Kuten Sarasvuo monologissaan totesi; ”Jos haluaa muuttaa maailmaa, täytyy olla intohimoa!”

Itsensä kehittäminen ja menestyminen käynnistyy samasta polttoaineesta; intohimosta. Ruoki siis intohimoasi!

Noin kymmenen vinkkiä innostuksen johtamiseen

innostusjoukossa

Olen ollut mukana useammassa yhteisöllisen innostamisen prosessissa ja on ollut mielenkiintoista nähdä, miten prosessi käynnistyy ja pysyy yllä — tai ei lähde ollenkaan roihuun.

Omien havaintojeni mukaan prosessin käynnistymiselle/onnistumiselle tärkeintä on vapaaehtoisuus ja sitoutuminen, siinä missä myös ymmärrys prosessin päämääristä ja hyödyistä niin itselle kuin yhteisöllekin. Onnistuneessa innostamisen prosessissa yhdistyy siis henkilökohtaisen tarpeen täyttyminen ja ison kuvan ymmärrys.

Innostaminen on aina ennen kaikkea yhteisöllinen oppimisprosessi, jota ohjataan ja johdetaan ammatillisesti. Työyhteisössä se on siten jokaisen yksilön vastuulla, mutta erityisesti johtajan tulee ymmärtää innostuksen johtamisen merkitys ja sisällyttää se prosesseihin.

Miksi työyhteisön tulisi kiinnostua innostuksesta? Koska tulevaisuuden työelämässä innostus ja tuottavuus kohtaavat. Ilman innostuneita työntekijöitä ei synny innovaatioita eikä pysytä mukana kilpailussa. Innostus on myös työntekijän etu: se lisää hyvinvointia ja terveyttä! Kyse ei ole pelkästään työhyvinvoinnista, vaan kokonaisvaltaisesta hyvän elämän kokemuksesta. Tässä Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu aiheesta.

Miten innostusta voidaan johtaa? Se tapahtuu kiinnittämällä huomiota ihmisen neljän psykologisen perustarpeen täyttymiseen, jotka ovat sisäisen motivaation syntymisen taustalla:

  • vapaaehtoisuus
  • kyvykkyys
  • yhteisöllisyys
  • hyväntekeminen

Vapaaehtoisuus: työntekijä tuntee tekevänsä työtä omaehtoisesti. Työntekijä kokee voivansa sitoutua yrityksen arvoihin. Työntekijällä täytyy olla myös tunne siitä, että hän saa valita itse keinot, joilla pyrkii kohti tavoitetta. Käskyttämisjohtaminen ja tiukkaan määritellyt rajat eivät synnytä innostusta.

Kyvykkyys: työntekijä tuntee hallitsevansa työtehtävänsä ja siinä on riittävästi haastetta, joita kohden pyrkiä. Työntekijän tulee saada palautetta ja kannustusta lähiesimieheltään. Liian suuret ja epämääräiset tavoitteet estävät kyvykkyyden tunnetta. Työntekemisen esteet tulee raivata: työvälineet tulee olla kunnossa ja hallittavissa, jotta työntekijä voi keskittyä itse työntekemiseen eikä esimerkiksi takkuileviin ICT-järjestelmiin.

Yhteisöllisyys: työntekijä kokee kuuluvansa työyhteisöön täysvaltaisena jäsenenä ja on hyväksytty omana itsenään. Työpaikkakiusaamiseen ja epäreiluihin suosikki- ja palkitsemisjärjestelmiin tulee puuttua. Esimies toimii tässä esimerkkinä ja hänen vuorovaikutustaitonsa ovat avainroolissa. Työntekijöitä kannattaa osallistaa myös päätöksen tekoon, tämä rakentaa ”me-tunnetta”. Tärkeässä roolissa on myös yrityksen tarjoama vapaa-ajan toiminta! Näistä ei kannata säästää.

Hyväntekeminen: työntekijän kokee, että hänen työllään on merkitystä ja sen seurauksena hyvinvointi lisääntyy. Motivaatio syntyy siis siitä, että työn seurauksena on esimerkiksi ratkaisun löytäminen asiakkaalle, ei johdon määrittelemän myynti- tai tehokkuustavoitteen saavuttaminen.

Johtaakseen innostusta, johtajan täytyy siis kiinnittää huomiota yksilön johtamiseen, luottaa työntekijöihin, antaa sopivasti haasteita ihmisten kyvykkyydet huomioiden, kiinnittää huomiota viestintään (viestiä!), toimia esimerkkinä, huolehtia siitä että järjestelmät ja työkalut ovat kunnossa, tehdä yrityksen arvot selväksi ja tuoda ne käytännön tasolle, rakentaa yhteisöllisyyttä, osallistaa työntekijöitä päätöksen tekoon, kiinnittää huomiota työpaikan henkeen ja karsia kiusaamiseen ja epätasa-arvoisuuteen liittyvät tekijät pois, rakentaa kannustava ja reilu palkitsemisjärjestelmä ja luoda uskoa työn merkityksellisyyteen.

Sopeudu tai tuhoudu

134

Resilienssi on nyt kaikkien huulilla. Kyse ei ole uudesta höpöhöpöstä, vaan avainominaisuudesta, joka liittyy organisaation kilpailukykyyn ja jopa eloonjäämiseen digitalisoituvassa yhteiskunnassa.

Digitalisaatio tuo mukanaan kiihtyvän muutostahdin ja romuttaa olemassa olevat rakenteet. Se vaatii ihmisiltä ja organisaatioilta uudenlaista valmiutta sietää jatkuvaa muutosta.

Vaatimus jatkuvaan muutokseen sopeutumisesta aiheuttaa ihmisissä stressiä, kuluttaa voimavaroja, kapeuttaa näköalaa, saattaa passivoida ja jopa lamata, mikäli resilisenssiä ei löydy. Resilientti yksilö ja organisaatio sen sijaan pääsee myllerryksen jälkeen jaloilleen nopeammin ja pystyy toimimaan keskellä muutoksia.

Resilienssi vaikuttaa myös esimerkiksi äkillisistä menetyksistä selviämiseen. Se on kovaa psyykkistä työtä. Selviytymistä edistää myös fyysinen työ, liikunta sekä asian käsitteleminen puhumalla. Se on siis tietoista työskentelyä selviytymisen eteen. Kyky sietää vaikeuksia on osin geneettistä, osin kasvatuksen ja varhaisen kiintymyssuhteen seurausta, mutta sitä voi myös oppia.

”Kyky ponnistaa takaisin vastoinkäymisistä ja sopeutua vaikeisiin kokemuksiin ei ole lukkoon lyöty ominaisuus, vaan se kehittyy vastoinkäymisten kautta”

-Emilia Lahti, Sisu-tutkija-

Puhe kärsimyksen jalostavasta voimasta on lause, jota kukaan kriisin keskellä kamppaileva tuskin haluaa kuulla, mutta tutkimusten mukaan joidenkin ihmisten kohdalla kriisi käynnistää myönteisen muutoksen.

Kyse on silloin traumaperäisestä kasvusta, jossa ihminen rohkaistuu, vahvistuu ja näkee uusia mahdollisuuksia siellä, missä ei aikaisemmin niitä osannut nähdä. Tälläinen ihminen omaa taidon yhdistellä yksittäisiä positiivisia asioita, muistikuvia ja hetkiä sekä näkee itsensä uhrin sijaan toimijana.

Resilienssi lisää joustavuutta ja ammentaa energiaa piilotetuista voimavaroista niin, että raskaatkaan muutosvaiheet eivät täysin lamauta. Se ei tarkoita sitä, että suljetaan silmät ikäviltä asioilta.

”Tietoinen ja ennakoiva kyky sopeutua ja toimia joustavasti häiriötilanteissa, sekä toipua ja kehittyä niiden jälkeen”

Se, mikä pätee yksilöön, vaikuttaa myös yhteisöissä.

Organisaatiossa muutokset aiheuttavat lähes poikkeuksetta häiriötilan, joka vaikuttaa suoraan tuottavuuteen ja sitä kautta tulokseen. Koska muutoksilta ei voi välttyä, pitää ennakoida niiden seuraukset ja varautua paitsi aineellisiin, myös henkisiin resursseihin.

Huoltovarmuuskeskuksesta eläkkeelle jääneen johtajan Hannu Pelttarin mukaan resilienssiä pitäisi olla yhteiskunnassa kaikilla tasoilla. Kuinkahan monen yrityksen strategiassa on huomioitu resilisenssin kehittäminen?

Asian tärkeys kiteytyy seuraavasta resilienssin määrityksestä:

”RESILIENSSI on kyky, jonka avulla yksilö, tiimi tai organisaatio pystyy käsittelemään, hyväksymään ja omaksumaan isojakin muutoksia ja palautumaan tuottavuudessa normaalitasolle nopeammin.”

Miten sitten kehittää organisaation resilienssiä, niiltä osin kuin se perustuu yksilöiden stressinsietoon, joustavuuteen ja muutoskykyyn?

Yrityksen toimintakyky lähtee rakentumaan johtajien ominaisuuksista ja siitä, minkälaisia työntekijöitä yritykseen valitaan. Mutta pitkälti kyse on myös organisaation sisällä vallitsevasta yhteisöllisyydestä ja henkilöiden aidosta osallistamisesta prosesseihin — tai niiden puutteesta. Yrityksissä kannattaisi panostaa yhteisöllisyyden rakentamiseen, sillä sitä kautta rakentuu myös yhteisöllinen resilienssi.

On suuri ero sillä, pamautetaanko yrityksissä muutokset ylhäältä käskettynä ja luoden päämäärättömältä vaikuttava sekasorto, jonka ajatellaan automaattisesti karsivan ketjun heikoimmat lenkit ja lopun järjestäytyvän itsestään — vai tuodaanko muutoksen tarve ja taustat henkilökunnalle selkeästi esille ja osallistetaan henkilöstöä rakentamaan muutosta niin, että vältytään sekasorrolta ja turhilta irtisanomisilta.

Tätä taustaa vasten näen, että yhteisöllinen innostaminen on yksi työväline resilienssin kehittämisessä. Sosiokulttuurisen innostamisen syntyhistoriakin sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan Ranskassa, jossa yhteiskunta oli romuttunut ja sitä lähdettiin rakentamaan uudelleen.

Sosiokulttuurisen innostamisen tavoitteet liittyvät mielestäni saumattomasti resilienssin kehittämiseen. Näitä tavoitteita ovat mm:

  • elävöittää
  • rakentaa
  • välittää
  • herättää
  • osallistaa
  • sitouttaa
  • luoda dialogia
  • luoda itsenäistä toimintaa
  • rakentaa yksilötasolla tunne osallisuudesta ja kyvykkyydestä
  • luoda vastuuntuntoa

 

”Motivoidaan, herätetään, vahvistetaan ja koordinoidaan yksilöiden ja ryhmien kykyjä ja voimia sekä heidän osallistumistaan sosiaaliseen, kasvatukselliseen ja kulttuuriseen toimintaan.”

Miten teidän yrityksessä on valmistauduttu muutoksen sietokykyyn? Onko resilienssin kasvattaminen osana henkilöstön valmennusta ja osa strategiaanne?