(kuva ei liity tekstiin muuten, kuin kieroutuneen huumorintajuni osalta.
Kuva #Digitalisoidu, Lahti, Fellmannia 11/14 tapahtumasta)
Etlarissa 16.11.14 oli hyvä kolumni otsikolla ”Varo positiivista epidemiaa”. Se sai minut tuolloin ajattelemaan ajatuksen tynkäni loppuun. Vaikka kolumni on jo menneiden talvien lumia, niin aihe tuntuu olevan pinnalla tänäkin syksynä ja päätin viimeistellä kesken jääneen tekstini loppuun. Tekstin lainaukset ovat tuosta kolumnista.
Olin jo tuolloin havainnut, että puhuessani asenteen voimasta ja positiivisesta elämänasenteesta, sain heti ”hurlumhei-leiman” ja vastaväitteitä. Mikä hämmensi minua kovasti. Yritin löytää selityksiä sille, miksi negatiivisuutta pidetään miellyttävämpänä kuin positiivisuutta, mutta en löytänyt siihen vastauksia. Nyt on mediassakin alkanut nostaa päätään asenne ”Positiivisuus on perseestä”, ikään kuin positiivisuus itsessään olisi sudenkuoppa, jota pitää kaikin keinoin välttää.
Olen toki itsekin huomannut, että positiivisuuden nimiin kumartavat ihmiset sulkevat usein silmänsä tosiasioilta. Omasta mielestäni positiivisella asenteella ja realismilla ei ole mitään ristiriitaa.
”Todellisuuden kieltäminen positiivarihengessä tyhmentää. Inhottavia asioita on voitava kutsua niiden tympeillä nimillä, eikä kaunistella niitä ”voimauttaviksi haasteiksi”.
Olen sitä mieltä, että asenteella on merkitystä. Olen oppinut vaikeissa elämäntilanteissa uhkakuvien sijaan kääntämään katseeni mahdollisuuksiin. Huomaan kyllä kriittisenä ihmisenä edelleenkin kehittämiskohteet, mutta sen sijaan, että ajattelisin että hommassa ei ole järkeä/ei tule hyvää lopputulosta, ajattelen miten tilanne saadaan käännettyä oikeaan suuntaan. Jaksan myös vaikeiden hetkien yli paremmin, kun ajattelen, että huomenna voi olla toisin.
Positiivinen elämänasenne on hyve ja kantajansa hyvinvoinnin kannalta eduksi. On toki olemassa myös näennäistä ”positiivisuutta”, joka lähentelee väkivaltaa. Sen taakse voi piilottaa myös laiskuutta, vastuuttomuutta ja kyvyttömyyttä kohdata elämän realiteetteja. Siksi suhtaudun itsekin positiivisuuden mantroihin varauksella. Positiivisuus ilman empatiakykyä ei ole positiivisuutta.
”Tanskalainen kirjailija Marianne Eilenberger bloggasi Potitiken -lehdessä: ”Vaatimus nähdä kaikki elämän tarjoamat kriisit positiivisena on levinnyt epidemian lailla. Etenkin tietyillä segmenteillä naisilla näyttää olevan pakonomainen tarve ajatella positiivisesti, olla positiivinen ja toimia positiivisesti (mikä yleensä tarkoittaa samaa kuin kritiikittömästi). On olemassa horjumaton usko siihen, että voimme hallita kaikkea elämässämme, jos vain olemme positiivisia”
Samaa mantraa toistavat tietyt ”Life Coach” -suuntaukset. Vetovoiman laki usein tuodaan esille myös tässä valossa. Se on kuitenkin aika mustavalkoinen näkemys, koska kaikkea ei voi itse hallita. Ihmisiä ei myöskään saa syyllistää elämän eteen tuomista vaikeuksista. Mainittakoon nyt vaikka esimerkkinä tilanne, jossa lapsi sairastuu vakavasti. Olen sataprosenttisen varma, etten tilannut lapseni sairastumista.
”Sosiologi Rasmus Willig, tanskalainen hänkin, on myös puhunut, hän näkee positiivisen ajattelun eräänlaisena mentaalisen rasismin muotona, joka johtaa itsesensuuriin, koska kriittiset äänet leimataan negatiiviseksi vastarannankiiskeydeksi. Tällaisen tyypittelyn juuret ovat amerikkalaisessa uskonnollisessa äärioikeistossa: ”Tyydy asioiden tilaan, ajattele kaikesta positiivisesti, älä arvostele tai kyseenalaista”.
Etlarin kolumnisti tiivistää tähän liittyvän kääntöpuolen loistavasti:
”Postitiivisuus vailla myötätuntoa ei ole mitään muuta kuin positiivis-elitistinen asennevamma. Se on omalla kieroutuneella tavallaan negatiivisuuden ydintä: se, että nostaa haloon räjäyttämisen arvoisesta saastasta on taantumuksellista, Willigin maintsemaa vastarannankiiskeyttä.”
”Kirjailija EIlenbergin sanoin: ”Jos meille sanotaan, että ajattele positiivisesti, saamme syyllisyydentunteita ja meistä tulee entistäkin onnettomampia. Jos kerromme ihmisille, joiden maaima romahtaa heidän ympärillään, että heidän on ajateltava positiivisesti, olemme sadisteja, jotka syyllistävät uhrinsa.
Totta joka sana.
Ei silti pidä leimata positiivisuutta väkivallaksi ja kieltää positiivisuuden voimaa. Positiivisuus on tärkeää, se on yhtä lailla elinehto kuin kyky ajatella kriittisestikin. Mikä tahansa asia astalon asemassa on väärin.
Mutta hei haloo nyt ihmiset, positiivisuus itsessään ei ole ase tai tyhmyyttä!
Tuizek portfolio 