Aamuinen työmatka on muuttanut luonnettaan. Tuntuu, kuin rynnisi taistelutantereella eteenpäin kun on pakko mennä eteenpäin. Tuhnuisen kelin vallitessa olisi ihanaa voida jäädä kotiin lepäämään. Ihmistä ei ole luotu tasaenergiseksi koneeksi, joka jaksaa painaa täydellä teholla olosuhteista huolimatta. Säätilassa tapahtunut muutos ei sovi minulle. Vaikka en vielä lunta ja pakkasta haluaisikaan, en pidä tuhnusta! Tarvitsen aurinkoa!
Eilisen työpäivän jouduin multitaskaamaan kapasiteettini äärirajoilla, mutta selvisin päivästä ja jään hyvillä mielin pidennetylle viikonloppuvapaalle. Olen monella tasolla hyvin inspiroitunut ja toisaalta taas tuntuu, että olisi aika saada vähän lepoa. Muutosprosessit vaativat hiljaisia hetkiä, sillä niiden aikana siihen asti tapahtunut muutos ikäänkuin kiteytyy. Ihan sama prosessi ilmenee siis henkisen puolen kehityksessä kuin kuntosalitreenaamisessakin; lihas rakentuu levon aikana, treenin jälkeen, ei treenatessa.
Pysähdyin tänään tämän kirjoituksen äärelle: Elämän äärellä: muutoksesta ja muuttumisesta. Oivaltava kirjoitus ihmisen muutosprosessista Hidasta Elämää -nettisivustolla.
tuizek.com 